Andrus Kivirähk: Romeo ja Julia

Katso, miten aurinko paistaa niittyjen ja peltojen yllä! Ei puhalla tuuli, ei virtaa joki näillä helteillä. Maailma melkein kypsyy, paistuu hiljaisella liekillä kuin piirakka.

Romeo ja Julia (2003)
Andrus Kivirähk
suom. Mika Keränen
Absurdia 2004
63 sivua

Kirjastosta
GR: 3 tähteä
★★ ½


Tämän pikkukirjan luin jo maaliskuussa, mutta kirja oli sen verran outo, että arvion kirjoittaminen jäi, sillä en osannut edes aloittaa sitä (mikä myös myöhästytti muita arvioita). Kirja kertoo tutun tarinan Romeosta ja Juliasta, mutta kaikki muu onkin sitten täysin absurdia, mikä tietenkin sopii, kun ottaa huomioon kustantajan nimen. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että Romeo on virolainen paimen ja Julia metsäkauris. Toisaalta, vaikka en olekaan lukenut Shakespearen alkuperäistä näytelmää, vaan vain siitä suomalaisen kirjoittaman proosamukaelman, niin yhtä järjettömiä hahmot tuntuivat olevan siinäkin, vaikka kaikki olivatkin ihmisiä.

Halveksi rakkauttani, syytti minua, että antaudun sillä lailla ihmiselle. Mutta hän ei tunne sinua, kaunis rakkaimpani. Ei tiedä, että olet kaunis kuin majava. (s.33)

Antti Tuuri: Suuri asejuna Pietarista

Paperissa oli sellainen nimi, etteivät varikolla ruvenneet vastaan väittämään, ja siinä oli sellaiset leimat, että uskoivat sen miehen nimensä kirjoittaneen, jolle nimi kuului: Vladimir Iljitš Lenin. Mutta auttamaan eivät meitä varikolla ruvenneet. Käskivät ottaa mitä meille kuului ja hoitaa itse tavaramme Suomen asemalle.

Suuri asejuna Pietarista (2006)
Antti Tuuri
Kustannus HD 2006
Kovakantinen, 203 sivua


Kirjastosta
GR: 3/5
★★★


Tämä tuli lainattua kirjastosta ja luettuakin puolittain vahingossa. Aihe vain alkoi kiinnostaa sen verran paljon, että kirja ohitti muut mielenkiintoiset lukujonossa. Toisaalta myös lyhyet kappaleet ja suhteellisen iso fontti antoivat odottaa nopeasti luettavaa kirjaa, mitä se kyllä olikin. (Ne ohitetut ovatkin sitten pitempiä...) Tämä oli myös ensimmäinen lukemani Antti Tuurin kirja. Tyyliltään se on oikeastaan dokumenttiromaani, erityistä juonta ei ole.

Kirjan otsikko kertookin jo aiheen, joka myös perustuu tositapahtumiin. Tammikuun lopulla 1918 Pietarista lähti suuri asejuna Suomeen Viipurin, ja muutaman muun aseman, kautta Helsinkiin ja Tampereelle. Junaan oli lastattu (kirjan mukaan) 15 000 kivääriä, niihin kaksi miljoonaa patruunaa, kolmisenkymmentä "kuularuiskua" patruunoineen sekä kymmenen tykkiä, joihin oli ammuksia kuusi junanvaunullista, joiden lisäksi tuli vielä kaksi panssariautoa, jotka kuulemma näyttivät siltä, etteivät kuuluisi kenellekään. Aivan kaikkia Lenin ei ollut suomalaisille punakaarteille luvannut, mutta varastonhoitajaa ei ilmeisesti kiinnostanut asia tarpeeksi tarkistaakseen määriä. Tämä myös jatkui läpi kirjan, rekkoja otettiin käyttöön niitä tarvittaessa ja luvan antoi pistooli.

Kalervo Pulkkinen (toim.): Tom of Finland

Tom of Finland – välähdyksiä nimimerkin takaa (2016)
Kalervo Pulkkinen (toim.)
Like Kustannus Oy 2016
pokkari, 240 sivua



Kirjastosta
GR:3/5
★★★

Kirja oli laitettu esille kirjastossa ja sieltä se sitten tarttui mukaanikin, sillä uuden elokuvankin myötä mies "nimimerkin takana" on alkanut vähän kiinnostaa. Kirjassa oli paljon kuvia, myös ihan tavallisia valokuvia perheestä ja ystävistä, ja ne veivätkin ison osan sivumäärästä, joten kirja oli jopa turhankin nopeasti luettava. Joistain asioista olisi ollut mukava saada enemmänkin tietoa. Tosin ehkä en olisi tarttunutkaan "tavalliseen" elämäkertaan, jonka lukemisessa olisi mennyt paljon kauemmin.

Mikko Porvali: Hyökkäyksen edellä

LAPPEEN PITÄJÄ, 30.7.1941
Iitiän kylä, Pusan talo

Neljä hoikkaa ja vaiteliasta sotilasta seisoo suuren eteläkarjalaisen puutalon pihamaalla. Talo on hiljan muutettu tiedustelukeskukseksi, ja miehet ovat Päämajan kaukopartiomiehiä, ensimmäisiä suomalaisia erikoisjoukkosotilaita. Suomen kenttäarmeija valmistautuu paraikaa hyökkäämään Karjalankannakselle – sinne mistä nämä miehet ovat vastikään palanneet.

Hyökkäyksen edellä – kaukopartio Kannaksella kesällä 1941 (2013)
Mikko Porvali
Atena Kustannus Oy 2013
300 sivua (kovakantisessa)

Kaukopartion haastattelu Yle Areenassa.

Kirjastosta e-kirjana (216 sivua)
GR: 4/5
★★★★

Tämän kirjan olin lainannut jo ainakin kerran aiemmin kirjastosta, mutta silloin en tullut sitä vielä lukeneeksi. Nyt nähdessäni sen kirjasto e-kirjavalikoimassa tarina alkoi kiinnostaa sen verran, että päätin ottaa luettavaksi. Olen lukenut Porvalilta aikaisemmin Operaatio Hokin, joka oli kovinkin jännittävä tositarina ja samaa odotin tältäkin, eikä minun tarvinnut pettyä. Arvioin tämän kuitenkin puoli tähteä "heikommaksi" kuin sen, johtuen ehkä vain siitä, että asiat olivat minulle jo osittain tuttuja. Kaukopartion haastattelua en vielä tosin ole kuunnellut, mutta sitä referoitiin kirjassa jonkin verran.

Vaikka olenkin tämän puolen asioista jonkin verran lukenut, minulla ei ollut varsinaista tietoa välirauhan aikaisen vakoilun laajuudesta. Moni kirjan partio Tolvasen kahdeksasta jäsenestä oli nimittäin käynyt useammankin kerran naapurin puolella kuka missäkin tehtävissä. Ehkä uhkarohkeimpia tapauksia on ollut 40 kilon hopealastin hakeminen, sen oli erään partiolaisen isä piilottanut joutuessaan lähtemään kotoaan. Lähes kaikilla oli myös jäänyt koti rajan taakse ja moni joutui näkemään kotinsa joko poltettuna tai toisten asuttamana.

Neil Gaiman: Sandman Deluxe 1 – Yösävelmiä ja alkusoittoja

"Minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisessa tomua." (T.S. Eliot)

The Sandman: Preludes & Nocturnes (1989)
Neil Gaiman
Kuvittajat: Sam Keith, Mike Dringenberg, Malcolm Jones III, Dave McKean
suom. Petri Silas
RW Kustannus 2015
251 sivua

Kirjastosta
GR: 3/5
★★★

Sisältää sarjakuvat

1. Vanhurskaiden uni
2. Epätäydellistä isäntäväkeä
3. Dream a little dream of me
4. Ei helvetissä
5. Matkaajat
6. 24 tuntia
7. Ääni ja vimma
8. Sisareni siipien havina

En ole koskaan ollut kovin innokas sarjakuvien lukija, vaikka lapsena pidin joistakin sarjoista, mutta ns. aikuisten sarjakuvaromaanit eivät ole oikeastaan koskaan kiinnostaneet. Nalle Puhista pidän kyllä edelleen. Lucifer-tv-sarjan innoittamana kuitenkin tartuin teokseen, johon hahmo pohjautuu, vaikka ei häntä tässä paljoa nähdäkään ja sekin vähä on kovin erilaista itse sarjaan verrattuna. Olin kuitenkin myös kuullut Sandmanista joskus, jotain.

Imre Kertész: Lopetus

Kutsukaamme tarinan sankaria KESERŰksi, Katkeraksi. Meidän tarvitsee vain kuvitella ihminen ja valita sopiva nimi. Tai päinvastoin: valita nimi ja kuvitella siihen sopiva ihminen. Eikä meidän oikeastaan tarvitse kuvitellakaan, sillä tarinan sankarin nimi on todellisuudessakin KESERŰ, Katkera.
   Sama nimi oli jo hänen isällään.
   Ja isoisällään.

Felszámolás (2003)
Imre Kertész
suom. Outi Hassi
Otava 2006, Otavan kirjasto #181
123 sivua

Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★ ½


Tämän lyhyen kirjan lukeminen vei kauan, sillä vaikka se olikin kiinnostava, se oli myös varsin hämmentävä, jopa vaikea. Siihen syventyminen vaati siis aikaa ja rauhoittumista, jotta pysyi jotenkin kärryillä. Tosin ehkä lukukokemusta voisi pikemminkin verrata sonniratsastukseen (josta juuri luin Lyhyessä kantamassa), sillä sen verran tarina heitteli lukijaa.

Minna Canth: Agnes

Hän oli minun ihanteeni koulussa. Tunnilla saatoin välistä unohtua häntä katselemaan niin, etten tiennyt mistä puhekaan oli, kun äkkiarvaamatta sain kysymyksen.

Agnes (1892)
Minna Canth
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1999
88/156 sivua

Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita
Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★ ½


Yhteisniteen toinen novelli kertoo Kuopioon palaavasta Agnesista ja siitä, millaisen vaikutuksen se tekee erityisesti hänen vanhaan koulutoveriinsa, joka oli ihaillut häntä jo lapsesta asti. Tämä ei mielestäni ollut aivan niin osuva kuin Kauppa-Lopo, sillä Liisi oli ehkä kirjoitettu vähän liian dramaattiseksi, eikä kummastakaan naisesta ole annettu kovin hyvää kuvaa. Toisaalta voihan olla, että Canth on myös halunnut kritisoida tai herättää hieman naisia, jotka elävät täysin miehensä kautta. Agnes puolestaan on hyvinkin moderni ajatuksiltaan.

Ismael Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle

Rauhaa ei koskaan ollut tehty sen jälkeen, kun huhu sodan alkamisesta oli levinnyt. Sen sijaan päinvastainen tilanne oli melkeinpä tavanomaista suurella niemimaalla: rauhantoiveiden jälkeen julistettiin yhtäkkiä sota.

Tri këngë zie për Kosovën (1998)
Ismael Kadare
suom. Tuula Nevala (avustaja Eset Feka)
Faros-kustannus Oy 2009
88 sivua

Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★ ½


Harvoin historiallinen romaani on näin kirjoitusajankohtaansa liittyvä. Kirja nimittäin kertoo Kosovo Poljen taistelusta kesäkuussa vuonna 1389, ja kyseisellä taistelulla on merkityksensä vielä nykypäivänäkin, ainakin mitä tulee Kosovon itsenäistymiseen. Ottomaanien aikana albaanit myös kääntyivät kristityistä muslimeiksi. Kadaren kirjoittaessa tätä Kosovosta taisteltiin jälleen, tällä kertaa serbialaiset ja Kosovon vapautusarmeija NATOn tukemana. Tämä on myös ensimmäinen albanialainen kirjani, vaikka sijoitankin sen kartalla Kosovoon, koska sinne se enimmäkseen sijoittuu (ja useimmat kosovolaiset ovat albaaneja).

Catel & Bocquet: Kiki – Montparnassen kuningatar

Kiki de Montparnasse (2007)
Catel & José-Louis Bocquet
suom. Kirsi Kinnunen
Arktinen Banaani 2009
415 sivua

Prix du Festival d'Angoulême (yleisön palkinto)
Kirjastosta
GR: 3 tähteä
★★★½

Kiki, oikealta nimeltään Alice Prin (1901-53), oli Pariisin 1920-luvun ruumiillistuma. Monien taiteilijoiden malli ja muusa, laulaja, myöhemmin itsekin taiteilija ja muutenkin yksi Pariisin kulttuuripiirien keskushahmoista, on kuitenkin jäänyt paljolti kuuluisampien ystäviensä ja tuttaviensa varjoon, ja vähemmän yllättäen nämä ovat enimmäkseen miehiä. Tämä piirretty elämäkerta kuitenkin seuraa Kikin vaihtelevaa elämää, jossa juhlia riitti.

Albert Camus: Sivullinen

Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: "Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme." Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen.

L'Étranger (1942)
Albert Camus
suom. Kalle Salo
Otava 2010, Seven-pokkari
160 sivua

Nobel 1957
Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★★

Albert Camus'n Sivullinen on kuuluisa kirja. Se on tainnut löytyä jokaiselta katsomaltani "Top 100" -kirjalistalta, johon se muuten sopii, samoin tietenkin Albert Camus on tunnettu jo muutenkin kuin "pelkkänä" Nobel-voittajana. Itse en kuitenkaan tiennyt kyseisestä kirjasta kovinkaan paljoa. Nimen Mersault olen ehkä kuullut jossain negatiivisessä yhteydessä, ja toisaalta ainakin omassa painoksessani juonihan kerrotaan jo takakannessa, joten sen voi katsoa olevan jo tietyllä tavalla yleissivistystä, mutta juonella ei liene tämän kirjan kohdalla suuresti merkitystä, vaan sen ansiot ovat toisaalla.

Italo Calvino: Halkaistu varakreivi

Käytiin sotaa turkkilaisia vastaan. Terralban varakreivi, enoni Medardo, ratsasti halki Böömin tasangon suoraan kristittyjen leiriä kohti.

Il visconte dimezzato (1952)
Italo Calvino
suom. Jorma Kapari
Tammi 2004, Keltainen kirjasto #96
115 sivua
sarja: I nostri antenati #1

Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★ ½

Olen jostain syystä lukenut ehkä viimeisen parin vuoden aikana varmaan enemmän spekulatiivistä fiktiota kuin koskaan aikaisemmin yhteensä, ja sittenkin vähäinen kirjamäärä kertoo siis siitä, että genre on minulle todella tuntematon. En oikeastaan varsinaisesti edes pidä maagisesta realismista, mutta tämänkin kuvailu (ohuutensa lisäksi) kiinnosti minua kovasti. Lisäksi Helsingin Sanomat sisällytti sen Keltaisen kirjaston 60 parhaan kirjan listalleen. Halkaistu varakreivi siis kertoo, nimensä mukaisesti, varakreivistä, joka palaa sodasta kirjaimellisesti halkaistuna (pitkittäis-, ei leveyssuunnassa, kuten ilmeisesti kannen kuvasta alunperin päättelin). Valitettavasti vain kotiin palaa ensimmäisenä se paha puolisko...

Leena Krohn: Tainaron

Kuinka unohtaisin kevään, jolloin teimme kävelyretkiä Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, kun täällä Tainaronissakin on sellainen puisto, laaja ja huolella hoidettu.

Tainaron – postia toisesta kaupungista (1985)
Leena Krohn
WSOY 1986
126 sivua


Finlandia-ehdokas 1985
GR: 4/5 tähteä
★★★★


Hämmentävä kirja, se sana varmaan tulee tästä ensimmäisenä mieleen. En varmaan ole koskaan lukenut vastaavaa, eikä varmaan ihan samanlaista ole koskaan kirjoitettukaan, joten omaperäisyydestä plussaa. Varmaan minä pidinkin tästä, kai, vaikka en ilmeisesti ymmärtänyt mitään, jos tässä nyt oli jotain sellaista, mikä oli tarkoitettu ymmärrettäväksi. Siitäkään en olisi niin varma, pitääkö kaikkien kirjojen merkitäkään mitään? Eräänlaisia ajatuksia se kyllä herätti, mutta enemmän minä taisin keskittyä Tainaronin ja sen asukkaiden kuvailuun kuin sen pohtimiseen, mitä se kaikki symboloi. Neljä tähteä, ehkä.

Matti Putkinen: Vanki, vakooja, sissi

Inkeri, kuten sen vanha suomalainen nimi kuuluu, on ollut vuosisatojen ajan suomensukuisten kansojen asuttama. Ennen toista maailmansotaa Inkerissä asui lähes 150 000 suomalaista, tämän kirjoittaja mukaan luettuna.

Vanki, vakooja, sissi (2015)
Matti Putkinen
toim. Mikko Porvali
Atena Kustannus Oy 2015
344 sivua (290 sivua e-kirjassa)


Kirjastosta, puolet VIP-kirjana ja puolet e-kirjana luettuna
GR: 4 tähteä
★★★★

Aloitin kirjan jo puoli vuotta sitten, mutta se oli minulla vain viikon laina-ajalla, tosin kahdesti, joten minun oli palautettava kirja, ennen kuin ehdin lukea sitä loppuun. Jonkin aikaa yritin jahdata sitä jälleen VIP-kirjana, koska en suostunut maksamaan euron varausmaksua, mutta vuoden lähetessä loppuaan totesin parhaimmaksi kokeilla e-kirjana lainaamista. Ja menihän se näinkin, vaikka en erityisemmin pidäkään näytöltä lukemisesta.

Kirja on siis inkeriläisen Matti Putkisen vuonna 1953, Stalinin kuoleman jälkeen, kirjoittama muistelmateos, jonka Mikko Porvali on toimittanut julkaisukuntoon. Putkinen itse kuoli jo 2001. Hän oli syntynyt marraskuussa 1920 Kelton pitäjässä, Mähnälän kylässä, noin 10 kilometriä Leningradista, joten ennen toisen maailmansodan syttymistä hän oli juuri ehtinyt kasvaa aikuiseksi. Tosin kovin pitkästä lapsuudesta ei hänen kohdallaan voida puhua, sillä isän kuoleman jälkeen alkoivat ensimmäiset muutokset kotikylässä vuonna 1927, jotka sitten pahenivat 1930 ja jatkuivat tunnettuun tapaan sodan syttymiseen asti ja senkin jälkeen, mutta niistä ajoista Putkisella on vähemmän kerrottavaa.

Muistelmien alkupuolen asioista minulle uutta asiaa ja siinä mielessä mielenkiintoisinta oli tavallisen elämän kuvaaminen ja esimerkiksi kauppamatkat Leningradiin. Orvoiksi jäätyään perheen lapset olivat joutuneet erilleen toisistaan ja eri sukulaisten hoiviin, Matin vanhimpana tehdessä eniten töitä. Vielä 1920-luvulla Inkerinmaassa ja Leningradissakin riitti ruokaa ja tavaraakin, mutta kollektivisoinnin ja muun sääntelyn "ansiosta" kaikesta oli lopulta puutetta, joten ruoan ja tavaran hankkimisesta tuli eräänlainen taito. Inkeriläisiä myös säännöllisesti pidätettiin ja karkotettiin. Tietoa muusta maailmasta toivat myös muutamat Matin tapaamat suomalaiset, jotka olivat lähteneet etsimään parempaa elämää, mutta todenneet sen jääneen väärälle puolelle rajaa.

William S. Burroughs: Kissa sisälläni

4. toukokuuta, 1985. Pakkaan lyhyttä New Yorkin matkaa varten, olen menossa keskustelemaan kissakirjasta Brionin kanssa. Calico Jane imettää mustaa pentua kadunpuoleisssa huoneessa, jossa kissanpentuja pidetään. Nostan Touristerini. Tuntuu painavalta. Katson sisään ja siellä on Janen muut neljä pentua.
"Pidän huolta pienokaisistani. Ota ne mukaan minne ikinä menetkin."

The Cat Inside (1986)
William S. Burroughs
suom. Elina Koskelin
Sammakko 2005
105 sivua


Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★½

En ehkä ensimmäisenä olisi ajatellut William S. Burroughsia kissaihmisena. Yhtenä kuuluisimmista beat-sukupolven kirjailijoista hänet tunnetaan hiukan erilaisemmista, kiistanalaisemmista asioista... Mutta kissojen ihailussahan ei ole mitään kiistanalaista, se on täysin normaalia. Mutta ehkä tarkemmin ajateltuna kissojen itsenäisyys ja itsepäisyys juuri sopikin beatnikeille.

Kissa ei tarjoa palveluksia. Se tarjoaa itsensä. Totta kai se haluaa huolenpitoa ja suojaa. Ilmaista rakkautta ei ole olemassakaan. Kuten kaikki viattomat olennot, kissat ovat käytännöllisiä. Jotta voisi ymmärtää muinaisen kysymyksen, se pitää tuoda nykyaikaan. Tapaamiseni Ruskin kanssa ja minun muuttumiseni kissamieheksi esittää uudelleen ensimmäisten kotikissojen ja niiden ihmissuojelijoiden välisen suhteen. (s. 16)

Heidi Köngäs: Hertta

En tuhoudu, vaikka yritetään. En lakkaa taistelemasta, koskaan. Porvarit, te ette saa minua.

Hertta (2015)
Heidi Köngäs
Otava, 2015
285 sivua



Kirjastosta
GR: 3/5 tähteä
★★★½


Olin muistaakseni ensimmäinen, joka lisäsi tämän Goodreadsin tietokantaan keväällä nähtyäni uutisen sen julkaisemisesta, sillä aihe kiinnosti minua. Kirjaan tartuin huomattuani sen kirjaston VIP-hyllyssä ja luettuani muutaman ihastuneen blogikirjoituksen. Tätä ennen olen lukenut Hella Wuolijoen vankilapäiväkirjan ja yhden "Leinon vangin" elämäkerran, toisen muistelmat "Berijan tarhoista" omistan, ja lisäksi olen lainannut Olavi Paavolaisen teoksen, mutta sitä en tullut kuitenkaan lukeneeksi.

En koskaan lakkaa ihmettelemästä, kuinka niinkin monet tärkeät hahmot Suomen historiasta liittyvät toisiinsa ihan henkilökohtaisellakin tasolla, ja, varsinkin Kuusisen ja Paavolaisen kohdalla, heidän ollessaan poliittisesti jossain määrin eri puolilla, toisen vietettyä jatkosodan vuodet turvasäilössä ja toisen tiedotusupseerina. (Paavolaisen aikaisempi ystävätärhän tapettiin hänen sekaannuttuaan Lapuan liikkeeseen ja sen johtoon. Hänestäkin, Minna Craucherista, olen lukenut elämäkerran, ja Waltarin Suuressa illusionissahan hän esiintyy varsin tunnistettavana sivuhahmona.) Wuolijoki nyt oli ristiriitaisuus jo yksinäänkin, menestynyt liikenainen ja kuitenkin kallellaan, ja paljon, Neuvostoliiton puoleen. Sakari Tuomiojan (Hellan tyttärenpoika, jos ei joku sattunut tietämään) kirjoittama elämäkerta hänestä on ollut pitkään lukulistallani, samoin Otto Mannisen Kerttu Nuortevasta kirjottama. Antero Uiton kirjoittaman elämäkerran nimi kertonee puolestaan monen mielipiteen Hertan isästä, "Suomensyöjä Otto Wille Kuusinen". Tämän "tittelin" hänelle antoi ilmeisesti itse Lenin. Leinon tytär, joka kirjan alussa oli vielä nuori tyttö, tuli sittemmin kuuluisaksi aivan toisissa merkeissä ja miehensä sukunimen ottaneena. Hän on siis Lieko Zachovalová, ainakin vanhemmalle polvelle kovinkin tuttu Prahan keväältä vuonna 1968 ja jopa Viron presidentti Lennart Meri muisti hänen uutisraporttinsa.

George Orwell: Eläinten vallankumous

Jones, Kartano-nimisen maatilan isäntä, oli lukinnut kanalan yöksi, mutta hän oli niin humalassa, ettei muistanut sulkea kanojen kulkuaukkoja.

Animal Farm, 1945
George Orwell
Suom. Panu Pekkanen
WSOY 2005
126 sivua


Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★

KAIKKI ELÄIMET OVAT TASA-ARVOISIA,
MUTTA JOTKUT ELÄIMET OVAT TASA-ARVOISEMPIA KUIN TOISET

Viimeinkin tulin sivistäneeksi itseäni yhdellä maailman tunnetuimmista romaaneista, jota saattavat lainata myös he, jotka eivät ole itse kirjaa edes lukeneet. Orwell kertaa yllättävänkin tarkasti Venäjän vallankumouksen ja erityisesti Neuvostoliiton ensimmäisten vuosikymmenien tapahtumia ja ilmapiiriä allegorisella kertomuksellaan, ottaen huomioon, että kirja kuitenkin sijoittuu englantilaiselle maatilalle; silti Stalin ja Trotski sekä myös Natsi-Saksa ovat selvästi tunnistettavissa. Kirja jopa onnistuu jossain määrin ennustamaan, sillä mielestäni propaganda muistutti paikoin jopa enemmän Pohjois-Korean kuin Stalinin henkilökulttia.

Tämä oli ehkä näin suomalaiselle, historiasta kiinnostuneelle lukijalle myös kirjan heikoin puoli, sillä se ei päässyt missään vaiheessa oikeastaan yllättämään. Voisin kuvitella, että myös kirjan vaikutus täällä Neuvostoliiton naapurissa oli vähäisempi, useimmathan olivat hyvinkin tietoisia siitä, mitä rajan takana oli tapahtunut jo 1930-luvulla. Tämän takia jäinkin vähän kaipaamaan jopa terävämpää satiiria, stalinismin todellisuus kun oli vieläkin karmeampaa kuin kirjasta voisi päätellä.

Pitäisin tätä kuitenkin hyvänä kirjana luettavaksi teini-ikäisenä, ehkä juuri silloin, kun näitä asioita opiskellaan koulun historiatunneilla. Mielestäni se sopisi myös tunneille, joilla tutustutaan mediaan, politiikkaan sekä propagandaan, sillä siinä osoitetaan hyvin yksinkertaisella tavalla, kuinka yleiseen mielipiteeseen voidaan pyrkiä vaikuttamaan tai kuinka pelottelemalla jopa estetään yhteiskunnallinen keskustelu. Nämä asiat eivät nimittäin ole tuntemattomia nykyaikanakaan.

Ulkopuolella  olevat eläimet katsoivat siasta ihmiseen ja ihmisestä sikaan ja jälleen  siasta ihmiseen, mutta oli jo aivan mahdotonta sanoa, kumpi oli kumpi.

Lewis Carroll: Alicen seikkailut ihmemaassa

Alice's Adventures in Wonderland (1865)
Lewis Carroll
suom. Alice Martin
WSOY, 1995
sivuja 133


Kirjastosta
GR: 3/5
★★ ½

Again this was one of those children's classics I never read as a child. However I believe I have a graphic novel made from the book, and I recall that I didn't really like it, neither I was crazy about the movie. But this is a classic, a short one, and on three of my "lists", people are also expected to know the story, so... So what did I think about this one, then?

Marguerite Duras: Rakastaja

L'amant (1984)
Marguerite Duras
suom.?
Otava 2006, Otavan kirjasto
121 sivua

Prix Goncourt 1984
Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★

Agatha Christie: Stylesin tapaus

The Mysterious Affair at Styles (1920)
Agatha Christie
suom. Paavo Lehtonen
WSOY, 2014
Pokkari, 245 sivua
sarja: Hercule Poirot #1

Kirjastosta
GR: 3/5 tähteä
★★

Tämä kirja(n nimi) on pyörinyt mielessäni lapsuudesta asti, sillä ilmeisesti kirjastostani ei sitä löytynyt, mutta se kuitenkin mainittiin aina Poirotin ensimmäisenä juttuna. Lisäksi luin suurimman osan Christien kirjoista ehkä noin yhdeksän, kymmenen ikäisenä tai ainakin aloitin niiden lukemisen silloin, joten englannin kielen taitoni ei ollut aivan nykyisellä tasolla ja "Stylesin" vähän ihmetytti minua, joten se jäi myös helposti mieleen. Tämä onkin myös varmaan ainoa Poirot-kirja, josta olen varma, etten sitä ollut lukenut, joten kerran kaivatessani helppoa lukemista otin sen kirjastosta mukaani. Muuten olen vältellyt Christietä aikuisena, sillä olen suurella todennäköisyydellä lukenut ne ja vielä suuremmalla katsonut, ja dekkareiden "helppous" tulee minulle juuri halusta tietää murhaaja.

John William Polidori: Vampyyri

The Vampyre (1819)
John William Polidori
suom. Sami Jansson
Faros, 2005
Pokkari, 86 sivua


Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★½

Lord Ruthven may not be the most famous vampire but he was the first, at least a modern, fictional one... I hadn't even heard of him until recently when there was a question about him in a pubquiz. Luckily my friend wasn't as ignorant.