Paperissa oli sellainen nimi, etteivät varikolla ruvenneet vastaan väittämään, ja siinä oli sellaiset leimat, että uskoivat sen miehen nimensä kirjoittaneen, jolle nimi kuului: Vladimir Iljitš Lenin. Mutta auttamaan eivät meitä varikolla ruvenneet. Käskivät ottaa mitä meille kuului ja hoitaa itse tavaramme Suomen asemalle.
Antti Tuuri
Kustannus HD 2006
Kovakantinen, 203 sivua
Kirjastosta
GR: 3/5
★★★
Tämä tuli lainattua kirjastosta ja luettuakin puolittain vahingossa. Aihe vain alkoi kiinnostaa sen verran paljon, että kirja ohitti muut mielenkiintoiset lukujonossa. Toisaalta myös lyhyet kappaleet ja suhteellisen iso fontti antoivat odottaa nopeasti luettavaa kirjaa, mitä se kyllä olikin. (Ne ohitetut ovatkin sitten pitempiä...) Tämä oli myös ensimmäinen lukemani Antti Tuurin kirja. Tyyliltään se on oikeastaan dokumenttiromaani, erityistä juonta ei ole.
Kirjan otsikko kertookin jo aiheen, joka myös perustuu tositapahtumiin. Tammikuun lopulla 1918 Pietarista lähti suuri asejuna Suomeen Viipurin, ja muutaman muun aseman, kautta Helsinkiin ja Tampereelle. Junaan oli lastattu (kirjan mukaan) 15 000 kivääriä, niihin kaksi miljoonaa patruunaa, kolmisenkymmentä "kuularuiskua" patruunoineen sekä kymmenen tykkiä, joihin oli ammuksia kuusi junanvaunullista, joiden lisäksi tuli vielä kaksi panssariautoa, jotka kuulemma näyttivät siltä, etteivät kuuluisi kenellekään. Aivan kaikkia Lenin ei ollut suomalaisille punakaarteille luvannut, mutta varastonhoitajaa ei ilmeisesti kiinnostanut asia tarpeeksi tarkistaakseen määriä. Tämä myös jatkui läpi kirjan, rekkoja otettiin käyttöön niitä tarvittaessa ja luvan antoi pistooli.
