tag:blogger.com,1999:blog-90023734895745139112024-03-14T00:54:19.670+02:00Lukemattomat lukemattomatKirjoja, listoja ja kirjalistojaTytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.comBlogger81125tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-5547368227139741202017-06-16T09:00:00.000+03:002017-06-16T09:00:00.220+03:00Andrus Kivirähk: Romeo ja Julia<blockquote class="tr_bq">
<i>Katso, miten aurinko paistaa niittyjen ja peltojen yllä! Ei puhalla tuuli, ei virtaa joki näillä helteillä. Maailma melkein kypsyy, paistuu hiljaisella liekillä kuin piirakka.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhe_Z1ooOWM7_RDwO8HnMPM05F322lru6XmuShub5rdU6GiVELrxogRmzTun-2CPt5hhX9Q3FQO1K9MZMBzcl2MpCG0tY6csdIQJe080LY4dIvZnZyDmV4rORnXuI7mOLpJHTbDmjwVE-N/s1600/22459708%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" data-original-height="156" data-original-width="113" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhe_Z1ooOWM7_RDwO8HnMPM05F322lru6XmuShub5rdU6GiVELrxogRmzTun-2CPt5hhX9Q3FQO1K9MZMBzcl2MpCG0tY6csdIQJe080LY4dIvZnZyDmV4rORnXuI7mOLpJHTbDmjwVE-N/s200/22459708%255B1%255D.jpg" width="144" /></a></div>
<b>Romeo ja Julia (2003)</b><br />
Andrus Kivirähk<br />
suom. Mika Keränen<br />
Absurdia 2004 <br />
63 sivua<br />
<br />
Kirjastosta<br />
GR: 3 tähteä<br />
★★ ½<br />
<br />
<br />
Tämän pikkukirjan luin jo maaliskuussa, mutta kirja oli sen verran outo, että arvion kirjoittaminen jäi, sillä en osannut edes aloittaa sitä (mikä myös myöhästytti muita arvioita). Kirja kertoo tutun tarinan Romeosta ja Juliasta, mutta kaikki muu onkin sitten täysin absurdia, mikä tietenkin sopii, kun ottaa huomioon kustantajan nimen. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että Romeo on virolainen paimen ja Julia metsäkauris. Toisaalta, vaikka en olekaan lukenut <b>Shakespearen</b> alkuperäistä näytelmää, vaan vain siitä suomalaisen kirjoittaman <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.fi/2016/06/shakespeare-holmberg-sov-nuori-rakkaus.html" target="_blank">proosamukaelman</a>, niin yhtä järjettömiä hahmot tuntuivat olevan siinäkin, vaikka kaikki olivatkin ihmisiä.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Halveksi rakkauttani, syytti minua, että antaudun sillä lailla ihmiselle. Mutta hän ei tunne sinua, kaunis rakkaimpani. Ei tiedä, että olet kaunis kuin majava.</i> (s.33)</blockquote>
<a name='more'></a>Näin ajattelee siis Julia, metsäkauris.<br />
<br />
Rakkaustarinan ulkopuolella ehditään myös käsitellä maaseudun tyhjentymistä ja muuttoliikettä kaupunkiin sekä kaupunkilaisten ja maalaisten eroja, sillä Romeon veli on menestynyt kaupungissa ja haluaisi heidän isänsä myös muuttavan sinne, nykyaikaiseen asuntoon. Kirja on kuitenkin sekä pieni kooltaan että siinä on myös vähän sivuja, joilla on myös erilaisia piirustuksia, joten kovin syvälle asiassa ei päästä. Kirjan kuvitus myös osoittaa selvästi, ettei kyseessä ole lasten kirja, sen verran riettaita niistä pari oli, jos katsoi vähän tarkemmin.<br />
<br />
Kuten alkuperäisestä teoksesta voi arvata, tämäkään ei tietenkään pääty onnellisesti. Loppu on kuitenkin yhtä omituinen kuin koko kirjakin, joten en paljasta siitä sen enempää. Goodreadsin <a href="https://www.goodreads.com/group/show/185563" target="_blank">Suomalaisessa lukupiirissä</a>, jota siis emännöin, tuli myös keskustelua siitä, miten monessa suomalaisessa (nyky)romaanissa käsitellään ihmisten ja luonnon suhdetta ja varsinkin suhteita eläimiin, erityisesti tietenkin tulee mieleen <b>Johanna Sinisalon</b> <i>Ennen päivänlaskua ei voi</i> (Tammi 2000), mutta myös uudempi <i>Paflagonian perilliset</i> (Karisto 2016), jonka on kirjoittanut <b>Virve Sammalkorpi</b> sekä <b>Aino Kallaksen</b> klassikko <i>Sudenmorsian</i> (Otava 1928) liikkuvat samoissa teemoissa. Toisaalta Kallashan asui tuolloin Virossa ja itse kirjakin sijoittuu Hiidenmaalle ja on varmasti saanut vaikutteita paikallisista kansantaruista ja -uskomuksista, joten ehkä voi päätellä, että näinkin vahva yhteys luontoon löytyy myös virolaisesta kulttuurista. Ainakin veljeskansat ovat synnyttäneet varsin outoja kirjoja.<br />
<br />
Vaikka kirjanen olikin vähän liian outo pitääkseni siitä oikeasti, sen löytäminen herätti kuitenkin kiinnostukseni Kivirähkin muuhun tuotantoon, erityisesti hänen kuuluisimpaan teokseen <a href="http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_11009#.WULoJ-lLewU" target="_blank"><i>Riihiukko eli marraskuu</i></a> (<i>Rehepapp, ehk, November</i> 2000, suom. Otava 2002), joka on ollut todella menestyksekäs kotimaassaan ja voittanut myös Viron kirjallisuuden parhaan proosateoksen valtionpalkinnon. En tiedä, mistä se kertoo, etten itse ollut koskaan edes kuullut kyseisestä kirjailijasta, joka kuitenkin on tunnettu kulttuurihenkilö läheisessä naapurimaassamme...<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Romeolla oli tapana repiä housut jalastaan ja sitoa ne rätiksi päähän, minkä jälkeen hän väänsi lahkeet solmuun leuan alle. [...] Nytkin hän hyppi silmät kiiluen mielettömästä ilosta pikku kauriinsa ympärillä, housut rättinä päässä ja takamus paljaana, niin kuin jokin vinksahtanut mummeli.</i> (s. 49)</blockquote>
<br />
Helmet-haasteessa tämä täyttäisi minulla ainakin kohdat: 5, 9, 14, 22, 23, 35, 41, 47.<br />
Popsugar: (21,) 24, 27, 30 ja A7, (A12).Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-1353477237761606552017-01-23T18:00:00.000+02:002017-01-23T18:28:40.467+02:00Antti Tuuri: Suuri asejuna Pietarista<blockquote class="tr_bq">
<i>Paperissa oli sellainen nimi, etteivät varikolla ruvenneet vastaan väittämään, ja siinä oli sellaiset leimat, että uskoivat sen miehen nimensä kirjoittaneen, jolle nimi kuului: Vladimir Iljitš Lenin. Mutta auttamaan eivät meitä varikolla ruvenneet. Käskivät ottaa mitä meille kuului ja hoitaa itse tavaramme Suomen asemalle.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihkKZl9_vWMYrpZeWqfdezH9o2o9zMVVQsuDwXMuZCQVNFNv8FG7bN8Gt-Ycgw_Xy2NeNPke_vYNquQf0k-3VOgM0eRZYPJ-koOhT2oeX6GaOLG_G7MYX8rUsDCfIWRaiW3-txnz1OSURU/s1600/5182519%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEihkKZl9_vWMYrpZeWqfdezH9o2o9zMVVQsuDwXMuZCQVNFNv8FG7bN8Gt-Ycgw_Xy2NeNPke_vYNquQf0k-3VOgM0eRZYPJ-koOhT2oeX6GaOLG_G7MYX8rUsDCfIWRaiW3-txnz1OSURU/s200/5182519%255B1%255D.jpg" width="132" /></a></div>
<b>Suuri asejuna Pietarista (2006)</b><br />
Antti Tuuri<br />
Kustannus HD 2006<br />
Kovakantinen, 203 sivua <br />
<br />
<br />
Kirjastosta<br />
GR: 3/5<br />
★★★<br />
<br />
<br />
Tämä tuli lainattua kirjastosta ja luettuakin puolittain vahingossa. Aihe vain alkoi kiinnostaa sen verran paljon, että kirja ohitti muut mielenkiintoiset lukujonossa. Toisaalta myös lyhyet kappaleet ja suhteellisen iso fontti antoivat odottaa nopeasti luettavaa kirjaa, mitä se kyllä olikin. (Ne ohitetut ovatkin sitten pitempiä...) Tämä oli myös ensimmäinen lukemani Antti Tuurin kirja. Tyyliltään se on oikeastaan dokumenttiromaani, erityistä juonta ei ole.<br />
<br />
Kirjan otsikko kertookin jo aiheen, joka myös perustuu tositapahtumiin. Tammikuun lopulla 1918 Pietarista lähti suuri asejuna Suomeen Viipurin, ja muutaman muun aseman, kautta Helsinkiin ja Tampereelle. Junaan oli lastattu (kirjan mukaan) 15 000 kivääriä, niihin kaksi miljoonaa patruunaa, kolmisenkymmentä "kuularuiskua" patruunoineen sekä kymmenen tykkiä, joihin oli ammuksia kuusi junanvaunullista, joiden lisäksi tuli vielä kaksi panssariautoa, jotka kuulemma näyttivät siltä, etteivät kuuluisi kenellekään. Aivan kaikkia Lenin ei ollut suomalaisille punakaarteille luvannut, mutta varastonhoitajaa ei ilmeisesti kiinnostanut asia tarpeeksi tarkistaakseen määriä. Tämä myös jatkui läpi kirjan, rekkoja otettiin käyttöön niitä tarvittaessa ja luvan antoi pistooli.<br />
<a name='more'></a><br />
Tarina kerrotaan Eino Rahjan äänellä ja näkökulmasta, alkumatkalla mukana oli myös hänen veljensä Jukka, mutta hän haavoittui vakavasti. Kolmaskin veli piipahti kirjassa, hän oli matkalla hakemaan viljaa Siperiasta. Siitäkin seikkailusta on Tuuri kirjoittanut kirjan, nimeltään vähemmän yllättäen <i>Suuri viljajuna Siperiasta</i> (2009). :-) Muitakin tunnettuja punakaartilaisia matkan varrella tavataan, mutta heistä nekin, jotka selvisivät sodasta (yleensä pakenemalla Venäjälle), tavallisesti tapasivat kohtalonsa viimeistään Stalinin vainoissa. Eino Rahja oli muuten myös Leninin luotettu ja toimi hänen henkivartijanaan Petrogradissa, jopa hänen mennessään Smolnaan julistamaan vallankumous alkaneeksi. Lenin myöskin piileskeli Rahjojen avustuksella.<br />
<br />
Vaikka Rahja onkin tässä jonkinasteinen "sankari", sillä hän on niitä harvoja, joilla on jonkinlainen näkemys sodasta ja sotimisesta, niin kovin sympaattista kuvaa kirja ei hänestä luo, vaikka naisia hän kohteleekin varsin reilusti. (Tosin ilmeisesti hänen jälkimaineensa on todellisuudessa huomattavasti huonompi.) Kirjan näkökanta on täysin punakaartilaisten, valkoisia ei ole edes sivuhahmoina, vaikka Mannerheimista ja Svinhufvudista puhutaankin pari kertaa. Kirjailijan sympatiat eivät kuitenkaan liene punaisten puolella, sillä jos heistä annettu kuva on vähääkään realistinen, niin täytyy olla vieläkin tyytyväisempi, etteivät he onnistuneet pyrkimyksissään. Toisaalta se laittoi melkein jo ihmettelemään, että he pärjäsivät niinkin "hyvin", sillä vaikutelma oli hyvin harrastelijamainen.<br />
<br />
Junan kulkua seurataan kirjassa tarkkaan, minun makuuni jopa vähän turhan tarkkaan, niin usein miehet käsketään vartioon ja takaisin junaan. Välillä tosin tuntuu, että Rahja komentaa pikemminkin yläkouluikäisiä poikia kuin Suomen työväestön vapauttajia, sen verran vaikealta tuntuu käskyjen noudattaminen. Viipurista mukaan lähtee myös naiskaarti, jotka lukijankin onneksi ovat selvästi toimeliaampia. Toivon tämänkin perustuvan historiaan, mutta en ole törmännyt asiaan muualla. Toisaalta junan jatkuva pysäyttäminen ja seuraavan rataosuuden turvallisuuden tarkistaminen kasvattaa jännistystä, sillä "lahtarit" voivat hyökätä junaan missä tahansa tai vaikka räjäyttää sillan sen edessä. Junan tarkemmasta historiasta tietämätön pääsee jännittämään junassa kulkevien mukana. Välillä Tuuri, Rahjan äänellä, kertoo taaksejätetyn tulevan kohtalon.<br />
<br />
Tuuri myös käyttää, tahallaan tai ei, usein toistoa, välillä muistelin lukeneeni saman lauseen aiemminkin. Dialogien kohdalla tämä alkoi häiritä enemmänkin, kun molemmat keskustelijat "sanoivat" vuorosanansa vuorottain, ainoastaan joskus esim. "kysyivät". Koska tämä oli ensimmäinen lukemani hänen kirjansa, en tiedä, onko tämä ominaista Tuurille vai liittyykö se vain tähän tarinaan. Pari hänen kirjaansa olisikin odottamassa lukemista, sillä ennen <i>Kylmien kyytimiestä</i> (jossa ollaan jälleen Tampereella, keräämässä tässäkin junassa kulkeneita, nyt "kylmiä") ja <i>Ikitietä</i> ajattelin lukea niitä edeltävän <i>Taivaanraapijat</i>.<br />
<br />
Tämä menee Helmet-haasteen kohtaan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän, sillä kuulin aikoinaan varmaan koko junastakin tämän kirjan kautta. Muutenkaan en ole erityisemmin tutustunut sisällissotaan. Popsugar-haasteessa "A novel set during wartime".<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Pakkanen oli tammikuun lopussa Pietarista lähtiessäni ollut ankara, mutta hellittänyt nyt, ja helmikuun ilta Tampereella oli tähtikirkas ja leuto. Kaupungissa valoja oli sodan takia vähän, ja kaikki tähdet Tampereen yllä loistivat rauhallisina ja kirkkaina. Luulin silloin, että ne johtaisivat meitä toisenlaiseen maailmaan kuin missä siihen saakka olimme eläneet.</i></blockquote>
Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-66131608290188349592017-01-17T23:00:00.000+02:002017-01-17T23:23:22.851+02:00Kalervo Pulkkinen (toim.): Tom of Finland<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgngVQ23pOtIyylTEE_Jqes3VlBOmBwvV0UK-HSLiYTZHN7FRC1NP_Yv88Jen0zvPpmCEdrwRci11t2_yY667aOjIRwmr7JaNCsTJ7hQygHvLG1BIcEdVyY2rm8X2YW_cBZGXbxEEX-zKeG/s1600/30292909%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgngVQ23pOtIyylTEE_Jqes3VlBOmBwvV0UK-HSLiYTZHN7FRC1NP_Yv88Jen0zvPpmCEdrwRci11t2_yY667aOjIRwmr7JaNCsTJ7hQygHvLG1BIcEdVyY2rm8X2YW_cBZGXbxEEX-zKeG/s200/30292909%255B1%255D.jpg" width="123" /></a></div>
<b>Tom of Finland – välähdyksiä nimimerkin takaa (2016)</b><br />
Kalervo Pulkkinen (toim.)<br />
Like Kustannus Oy 2016<br />
pokkari, 240 sivua<br />
<br />
<br />
<br />
Kirjastosta<br />
GR:3/5<br />
★★★<br />
<br />
Kirja oli laitettu esille kirjastossa ja sieltä se sitten tarttui mukaanikin, sillä uuden elokuvankin myötä mies "nimimerkin takana" on alkanut vähän kiinnostaa. Kirjassa oli paljon kuvia, myös ihan tavallisia valokuvia perheestä ja ystävistä, ja ne veivätkin ison osan sivumäärästä, joten kirja oli jopa turhankin nopeasti luettava. Joistain asioista olisi ollut mukava saada enemmänkin tietoa. Tosin ehkä en olisi tarttunutkaan "tavalliseen" elämäkertaan, jonka lukemisessa olisi mennyt paljon kauemmin.<br />
<a name='more'></a><br />
Kirja siis kertaa Touko Laaksosen elämän aivan lapsuudesta ja lapsena piirretyistä sarjakuvista alkaen aina sotavuosien kautta lopulta varsin myöhäiseen uranvaihtoon ja maailmanmaineeseen. Itselleni oli uutta hänen ongelmansa kustantajien ja suoranaisen piratismin kanssa, ja myös se työ, jota Tom of Finland Foundation tekee uusien taiteilijoiden opastamisen ja heidän oikeusturvansa puolesta.<br />
<br />
Monet kirjaan valitut piirrokset olivat tietenkin tuttua Tomia ja niissä esiteltiin hänen perushahmojaan ja tarinankerrontatapojaan. En ole itse oikein hänen kohdeyleisöään, eikä 1970-luvun muodista ole kovin hyvää sanottavaa, mutta osasihan hän piirtää. Pidin ehkä mielenkiintoisimpina hänen valokuvista tekemiään piirustuksia ystävistään; niistä olisi ollut mielenkiintoista nähdä myös se alkuperäinen valokuva. Kyseiset piirrokset olivat vielä uskottavissa "mitoissa", vähän vain "tom-maisesti" paranneltuja.<br />
<br />
En ole erityisesti sankaritarinoiden ystävä, pidän enemmänkin antisankareista, ainakin mitä tulee fiktioon, joten laitan tämän Helmet-haasteen kohtaan "21. Sankaritarina". Popsugarin haasteessa menköön puolestaan kohtaan "A book with career advice". Read Harder -haasteeseen ei löytynyt sopivaa kohtaa edes luovasti ajateltuna.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Touko Laaksosta on syytä juhlia sankarina. Hän vapautti kokonaisen väestönosan, jonka oikeuksia yhteiskunta polki. Hän oli vahva suomalainen persoona, ja hän oli moraaliltaan esimerkillinen. Me kannamme Tomin lippua viestiäksemme maailmalle, kuinka tärkeä tämän miehen elämäntyö on. Tom piirsti miehensä Suomen majesteettisen luonnon syleilyyn. Hänen sanomansa oli yksinkertainen – <b>jokaisen</b> pitäisi pystyä nauttimaan elämästään.</i> – Durk Dehner</blockquote>
Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-73927421652846686572017-01-16T22:00:00.000+02:002017-01-23T18:37:56.007+02:00Mikko Porvali: Hyökkäyksen edellä<blockquote class="tr_bq">
<i>LAPPEEN PITÄJÄ, 30.7.1941</i><br />
<i>Iitiän kylä, Pusan talo</i><br />
<i><br />
</i> <i>Neljä hoikkaa ja vaiteliasta sotilasta seisoo suuren eteläkarjalaisen puutalon pihamaalla. Talo on hiljan muutettu tiedustelukeskukseksi, ja miehet ovat Päämajan kaukopartiomiehiä, ensimmäisiä suomalaisia erikoisjoukkosotilaita. Suomen kenttäarmeija valmistautuu paraikaa hyökkäämään Karjalankannakselle – sinne mistä nämä miehet ovat vastikään palanneet.</i></blockquote>
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYeqdged0YtkoLJyUqoBtlRp30YS85g5AewjCbDX0fLn2B0V7-oZs4U2t8t8-0mupO_j-a-ngynI286GP7Av19qezIbKakgSqy6X0LRZZ47B6hYslCTgXFxsMoWBn8TfE4HY98Gtlvh1uw/s1600/Screenshot_2017-01-15-21-23-00.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjYeqdged0YtkoLJyUqoBtlRp30YS85g5AewjCbDX0fLn2B0V7-oZs4U2t8t8-0mupO_j-a-ngynI286GP7Av19qezIbKakgSqy6X0LRZZ47B6hYslCTgXFxsMoWBn8TfE4HY98Gtlvh1uw/s200/Screenshot_2017-01-15-21-23-00.png" width="112" /></a></div>
<b>Hyökkäyksen edellä – kaukopartio Kannaksella kesällä 1941 (2013)</b><br />
Mikko Porvali<br />
Atena Kustannus Oy 2013<br />
300 sivua (kovakantisessa)<br />
<br />
Kaukopartion haastattelu <a href="http://areena.yle.fi/1-3882042">Yle Areenassa</a>.<br />
<br />
Kirjastosta e-kirjana (216 sivua)<br />
GR: 4/5<br />
★★★★<br />
<br />
Tämän kirjan olin lainannut jo ainakin kerran aiemmin kirjastosta, mutta silloin en tullut sitä vielä lukeneeksi. Nyt nähdessäni sen kirjasto e-kirjavalikoimassa tarina alkoi kiinnostaa sen verran, että päätin ottaa luettavaksi. Olen lukenut Porvalilta aikaisemmin <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.fi/2013/11/mikko-porvali-operaatio-hokki.html">Operaatio Hokin</a>, joka oli kovinkin jännittävä tositarina ja samaa odotin tältäkin, eikä minun tarvinnut pettyä. Arvioin tämän kuitenkin puoli tähteä "heikommaksi" kuin sen, johtuen ehkä vain siitä, että asiat olivat minulle jo osittain tuttuja. Kaukopartion haastattelua en vielä tosin ole kuunnellut, mutta sitä referoitiin kirjassa jonkin verran.<br />
<br />
Vaikka olenkin tämän puolen asioista jonkin verran lukenut, minulla ei ollut varsinaista tietoa välirauhan aikaisen vakoilun laajuudesta. Moni kirjan partio Tolvasen kahdeksasta jäsenestä oli nimittäin käynyt useammankin kerran naapurin puolella kuka missäkin tehtävissä. Ehkä uhkarohkeimpia tapauksia on ollut 40 kilon hopealastin hakeminen, sen oli erään partiolaisen isä piilottanut joutuessaan lähtemään kotoaan. Lähes kaikilla oli myös jäänyt koti rajan taakse ja moni joutui näkemään kotinsa joko poltettuna tai toisten asuttamana.<br />
<a name='more'></a><br />
Kirja etenee perinteisesti partion kokoamisesta ja linjojen ylittämisestä erilaisten tehtävien suorittamiseen ja tiedusteluun ja lopulta paluuseen linjojen yli sodan jo kuumennettua. Miehet olivat reissullaan noin 19 vuorokautta, 30.6.-19.7. ja kärsivät niin nälästä kuin jotkut sairaudestakin. Kilometrejä kuljettiin ilmeisesti lähemmäksi 400, ja he kävivät lähes sadan kilometrin päässä linjojen takana lähellä vanhaa rajaa ja noin 60 kilometrin päässä Leningradista.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>"Oli todellinen kuningasajatus lähettää vihollisen selustaan – nestehukan ja fyysisen rasituksen kourissa kamppaileville miehille – pullotolkulla viinaa, mutta todellista optimismia oli toimittaa se lasipulloissa, muonatorpedopudotuksella!"</i> (s. 96 e-kirjassa)</blockquote>
Koska kaukopartio oli sodan ensimmäinen, toiminta ei ollut vielä kehittynyt täysin huippuunsa ja tästä seurasi erinäisiä ongelmia, erityisesti yhteistyössä ilmavoimien kanssa. Miehet eivät myöskään olleet saaneet kovin kummoista erityiskoulutusta verrattuna nykyaikaan, vaan heidän oli valittu erityisesti henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja kokemuksensa perusteella. Toisaalta heillä oli käytännössä myöskin kotikenttäetu verrattuna vasta alueelle saapuneisiin puna-armeijan sotilaisiin. Ei voi kuin ihmetellä ja ihailla, miten miehet ovat kestäneet reissujen rasitukset, toisaalta kaikki eivät palanneet tältäkään partioretkeltä kotiinsa.<br />
<br />
Kaukopartioihin ja tiedusteluun liittyviin asioihin minulla on sen verran sukurasitusta, että isosetäni oli Osasto Kuismasessa ja isälläkin oli tiedustelu-upseerin koulutus. Hän olisi varmaan ollut kiinnostunut tästäkin kirjasta, jos se olisi ilmestynyt muutamaa vuotta aiemmin. Seuraavaksi minua kiinnostaisi lukea aiheesta Porvalin mainitsema Juhani Sipilän kirjoittama "<i>Kaukopartio Vertti - partionjohtajan painajainen</i>" (2009), joka kertoo yhden partio Tolvasen jäsenen viimeisestä jatkosodan aikaisesta partioreissusta.<br />
<br />
Tämä täyttäkööt Helmet 2017 -haasteen kohdan 5, "kirjassa liikutaan luonnossa", sillä Kannaksen metsät ja suot sekä järvet ja lammet olivat tärkeässä osassa niin partioretkellä kuin kirjassakin. Lisäksi tämä sopii Popsugarin kohtaan "An espionage thriller" ja Read Harder -haasteen "sodasta kertovaksi kirjaksi".Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-78322181640912166842017-01-02T09:00:00.000+02:002017-01-16T22:29:11.910+02:00Mary Stewart: Saarilta tuulee<blockquote class="tr_bq">
<i>Työnantajani Cora Gresham on varakas nainen, joka seuraa herkästi mielijohteitaan. Hän kirjoittelee kertomuksia lapsille, kaikkea mahdolista pikku seikkailuista eläintarinoihin ja avaruusmatkoihin, ja hänellä on tapana käyttää eksoottisia ja aitoja taustoja, joilla hän katsoo olevan kasvatuksellista arvoa.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9Iu0wBw9niecbFyAF8zEEZX88HvlFkWUqCdrAePU6b17AOA4NJJmzQEIZqCduTqpepMlpKyKU142Ou9Kp0rUEe7wLyrip8NZKUAxfv8E-Ow0F1cq4j4JbSO2pdkvVCwnY_cLU8zYdUITB/s1600/26136455%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj9Iu0wBw9niecbFyAF8zEEZX88HvlFkWUqCdrAePU6b17AOA4NJJmzQEIZqCduTqpepMlpKyKU142Ou9Kp0rUEe7wLyrip8NZKUAxfv8E-Ow0F1cq4j4JbSO2pdkvVCwnY_cLU8zYdUITB/s200/26136455%255B1%255D.jpg" width="129" /></a></div>
<b>The Wind off the Small Isles (1968)</b><br />
Mary Stewart <br />
suom. Eero Raassina<br />
Gummerus 1969<br />
134 sivua<br />
<br />
<br />
BookCrossing-kirja<br />
GR: 2/5<br />
★★ ½ tähteä<br />
<br />
Helmet 2017 -haasteen kohdat: 4, 5, 15, 22, 23, 25, 34, 37<br />
Näistä valitsen alustavasti kohdan <b>4. Kirja lisää hyvinvointiasi</b>, jonka arvelisin muuten vaikeasti täytettäväksi. Tämä oli kevyt kirja ja nopeasti luettu päivässä, ja sen myötä olen molemmissa haasteissa (niin Helmet- kuin vuosikin) hyvässä vauhdissa, mikä kai lisää hyvinvointiani...<br />
<br />
<b>Mary Stewart</b> oli kuulemma suosittu kirjailija aikoinaan, mutta tämä kirja on poikkeus hänen tuotannossaan. Se on ilmeisesti ainoa lyhytromaani ja nykyisin vaikeasti saatavilla ainakin englanninkielisenä. Tuskinpa suomikaan on poikkeus. Kirjan luettuani voin kyllä ymmärtää syyn, sillä vaikka se ei ole erityisen huono, mutta ei siinä oikein ole mitään mielenpainuvaakaan. Varsin kevyt välipalakirja, josta en oikein löytänyt tarinan tarkoitusta, vaan se olisi sopinut pikemminkin prologiksi.<br />
<a name='more'></a><br />
Hahmot jäivät varsin yksipuolisiksi luonnostelmiksi, eivätkä muodostuneet kovin kiinnostaviksi, joten kirjan jännittävin kohtakaan ei ollut kovin jännä. Siitä tuli jopa mieleen lapsena luetut seikkailutarinat, joissa lapset joutuvat jotenkin pulaan, mutta pelastus tulee kuitenkin viime hetkellä. Romanssikin tuntui varsin päälleliimatulta ja arvattavalta "instalovelta".<br />
<br />
Huvittavinta kirjassa ehkä oli kuitenkin se, miten päähenkilö ei haluaisi missään nimessä Lanzarotelle ja Fuertaventurakin on vain "kuollut saari". En ole käynyt Kanarialla, mutta olen ymmärtänyt niiden olevan nykyisin suosittuja lomapaikkoja. Ilmeisesti kirjan ilmestymisen aikaan Lanzarotestakin oli vasta tulossa turistikohde. Kirjassa sen tuliperäisyydellä ja tulivuorenpurkausten jäljillä olikin iso rooli, en tosin aina pysynyt luonnon kuvailussa mukana.<br />
<br />
Kaiken kaikkiaan ihan mukiinmenevä kirja, jota varten minun oli kylläkin keksittävä uusi tagi, "viihdekirjallisuus", sillä ei tämä oikein romanssi tai mysteerikään ole, eikä myöskään "nykykirjallisuutta", mitä se sitten onkaan. Mutta viihdyttihän se siis hetken aikaa.Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-23389925471849141582016-12-28T09:00:00.000+02:002017-01-16T21:57:31.598+02:00Neil Gaiman: Sandman Deluxe 1 – Yösävelmiä ja alkusoittoja<blockquote class="tr_bq">
<i>"Minä näytän sinulle ahdistuksen kourallisessa tomua." (T.S. Eliot)</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://images.gr-assets.com/books/1424879315l/25017879.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://images.gr-assets.com/books/1424879315l/25017879.jpg" width="132" /></a></div>
<b>The Sandman: Preludes & Nocturnes (1989)</b><br />
Neil Gaiman <br />
Kuvittajat: Sam Keith, Mike Dringenberg, Malcolm Jones III, Dave McKean<br />
suom. Petri Silas<br />
RW Kustannus 2015<br />
251 sivua<br />
<br />
Kirjastosta<br />
GR: 3/5<br />
★★★<br />
<br />
<b>Sisältää sarjakuvat</b><br />
<ol>
<li>Vanhurskaiden uni</li>
<li>Epätäydellistä isäntäväkeä</li>
<li>Dream a little dream of me</li>
<li>Ei helvetissä</li>
<li>Matkaajat</li>
<li>24 tuntia</li>
<li>Ääni ja vimma</li>
<li>Sisareni siipien havina </li>
</ol>
En ole koskaan ollut kovin innokas sarjakuvien lukija, vaikka lapsena pidin joistakin sarjoista, mutta ns. aikuisten sarjakuvaromaanit eivät ole oikeastaan koskaan kiinnostaneet. Nalle Puhista pidän kyllä edelleen. Lucifer-tv-sarjan innoittamana kuitenkin tartuin teokseen, johon hahmo pohjautuu, vaikka ei häntä tässä paljoa nähdäkään ja sekin vähä on kovin erilaista itse sarjaan verrattuna. Olin kuitenkin myös kuullut Sandmanista joskus, jotain.<br />
<br />
<a name='more'></a>Eikä ei minusta edelleenkään tullut sarjakuvien suurkuluttajaa. Voi olla, että joskus vielä tartun sarjan seuraavaan osaan, mutta yhtä hyvin voi olla, että unohdan sen koko olemassaolon. Jotkin kirjan kahdeksasta erillisestä sarjakuvasta olivat ihan hyviä, mutta toiset olivat vastaavasti tylsiä. Ehkä suurin ongelma minulle on se, että itse Sandman on tylsä. Viimeinen osa antoi kuitenkin ymmärtää, että tähän voisi tulla muutos, samoin hänen sisarensa vaikutti vähän mielenkiintoisemmalta hahmolta. Piirrosjälki oli ihan hyvää, mutta toisaalta minulla ei ole paljon vertailukohtia. Ehkä kokeilen vielä joskus <i>V niin kuin verikostoa</i>, mutta jos sekään ei saa minua innostumaan, niin ehkä pitää vain todeta, etteivät sarjakuvat ole minua varten. Tästäkin varmasti moni pitää.<br />
<br />
Loppuun lisätyt ensimmäiset hahmotelmat Sandmanista olivat melkeinpä parasta tarinassa ja itse asiassa auttoivat minua ymmärtämään, mitä eri tarinoissa oikeasti tapahtui. On jopa mahdollista, että voisin pitääkin sarjasta, jos se kirjoitettaisiin normaalin romaanin muotoon. Minulta varmaan jää jotain huomaamatta sarjakuvamuodossa. Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-4106657049572986942016-12-27T09:00:00.000+02:002016-12-27T09:00:05.430+02:00Imre Kertész: Lopetus<blockquote class="tr_bq"><i>Kutsukaamme tarinan sankaria KESERŰksi, Katkeraksi. Meidän tarvitsee vain kuvitella ihminen ja valita sopiva nimi. Tai päinvastoin: valita nimi ja kuvitella siihen sopiva ihminen. Eikä meidän oikeastaan tarvitse kuvitellakaan, sillä tarinan sankarin nimi on todellisuudessakin KESERŰ, Katkera.<br />
Sama nimi oli jo hänen isällään.<br />
Ja isoisällään.</i></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://images.gr-assets.com/books/1432779139l/18809938.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://images.gr-assets.com/books/1432779139l/18809938.jpg" width="123" /></a></div><blockquote class="tr_bq"></blockquote><b>Felszámolás (2003)</b><br />
Imre Kertész<br />
suom. Outi Hassi<br />
Otava 2006, Otavan kirjasto #181<br />
123 sivua<br />
<br />
Kirjastosta<br />
GR: 4 tähteä<br />
★★★ ½<br />
<br />
<br />
Tämän lyhyen kirjan lukeminen vei kauan, sillä vaikka se olikin kiinnostava, se oli myös varsin hämmentävä, jopa vaikea. Siihen syventyminen vaati siis aikaa ja rauhoittumista, jotta pysyi jotenkin kärryillä. Tosin ehkä lukukokemusta voisi pikemminkin verrata sonniratsastukseen (josta juuri luin <i>Lyhyessä kantamassa</i>), sillä sen verran tarina heitteli lukijaa.<br />
<a name='more'></a><br />
Juonesta puheen ollen, kirja suunnilleen päättyy, mistä se alkaakin. Kirjailija B on tappanut itsensä ja jättänyt ystävänsä ja kirjallisuustoimittajansa ihmettelemään syytä tähän. Hän kuitenkin on jo kirjoittanut asiasta näytelmän, joten tarina siis etenee eri tasoilla. Tähän asti minä suunnilleen ymmärsin lukemani. Tärkein asia B:ssä oli se, että hän oli syntynyt ja jotenkin selviytynyt hengissä Auschwitzissa. Tämä oikeastaan määritteli hänen koko elämänsä. (Myös Kertész, "ei-uskova juutalainen" ja vuoden 2002 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja, itse selviytyi hengissä keskitysleireiltä. Hän kuoli aiemmin tänä vuonna.) Romaani sijoittuu Unkariin, Budapestiin, sekä aikaan, jolloin kommunismi on vihdoin sortunut ja ihmiset voivat viimein elää vapaammin. Tämän vapauden kynnyksellä B sitten päättää kuitenkin ottaa hengen itseltään. Miksi?<br />
<br />
B:n arvoitusta yrittää selvittää hänen ystävänsä Keserű B:n rakastajattaren ja ex-vaimonkin avulla. Hän on myös varma siitä, että B on kirjoittanut romaanin, joka antaisi vastauksia kysymyksiin.<br />
<blockquote class="tr_bq"><i>Ei, ei, kirjallisuustoimittajaksi ja kustannusalalle ihminen voi joutua vain vahingossa. Kirjallisuus on joka tapauksessa ansa, johon jää kiinni. Tarkemmin sanottuna lukeminen. Lukemisen huume, joka niin miellyttävästi häivyttää lukijaa hallitsevan elämän armottomat ääriviivat.</i> (s. 40-41)</blockquote>Kirja kertoo siis menneisyyden traumoista ja mielestäni jossain määrin myös "hengissäselviytyjän syyllisyydestä". Olen ymmärtänyt, että monet ihmiset, jotka ovat säilyneet hengissä onnettomuudesta tai muusta traumaattisesta kokemuksesta, kyselevät itseltään, miksi juuri he selviytyivät, kun mahdollisesti heidän perheenjäsenensä tai läheisensä eivät. Muistelen myös lukeneeni, että aikaisemmin, kun suomalaisia veteraaneja jäi enemmän siviilityöstään eläkkeelle, tavallista useampi heistä tappoi itsensä. Ilmeisesti he olivat kestäneet sodan aiheuttamat traumat työuransa ajan, mutta eläkkeen tuoma vapaus toi sodan jälleen liian voimakkaana mieleen.<br />
<br />
Kirja ei siis kerro oikeastaan paljoakaan keskitysleirillä olemisesta, vaan sijoittuu lähes 50 vuotta myöhempään aikaan. Tämä olikin ehkä tärkein syy sille, miksi valitsin juuri tämän kirjan, enkä jotain hänen kolmesta aikaisemmasta kirjastaan (<i>Kohtalottomuus, Tappio, Kaddish syntymättömälle lapselle</i>), jotka käsittelevät samaa aihetta ja liittyvät löyhästi yhteen sarjaksi. Goodreadsissa annoin tälle 4 tähteä, vaikka täytyy myöntää, että en oikein edes ymmärtänyt kertomusta. Siitä vähensin puoli tähteä. Tämä ei ole kirja jokaiselle, mutta voin suositella henkilöille, jotka ovat valmiita ottamaan riskin siitä, etteivät ymmärrä mitään, ja jotka jaksavat lukea yli 100 sivua käytännössä kappaletonta tekstiä.<br />
<br />
Kertész itse oli myös hyvin kriittinen erilaisia, enemmän tai vähemmän todellisuuteen perustuvia holokaustikuvauksia kohtaan. Hän mm. kutsui Spielbergin Schindlerin listaa "kitschiksi". Hän myöskin kirjoitti esseen "Kuka omistaa Auschwitzin?", jossa hän pohtii samaa ajatusta ja ymmärtääkseni sitä, miten tällainen "omiminen" saattaa vaikuttaa selviytyneisiin ja siihen, kuinka se muistetaan tulevaisuudessa, heidän jo kuoltua. Täytyy sanoa, että joskus olen pohtinut samaa.<br />
<blockquote class="tr_bq"><i>Vain tietokoneen virvatuli väreili nurkassa; Keserű oli näköjään unohtanut sulkea sen. Hän oli antanut ohjelmakäskyn, jota ei ollut vienyt loppuun, ja kone vilkutti kohti Keserű selkää sietämättömän itsepäiseen tapaansa hyödyttömiä vaihtoehtojaan:<br />
Jatka<br />
Lopeta</i></blockquote>Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-44520469503940818912016-07-05T22:00:00.000+03:002016-07-07T18:15:00.364+03:00Mariela Sarkima: Make Up Bible<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_yS3zxu0YIrc3pdOdih2-zWQVwyAdfhUiSZfw8tnK6tRgXXtDM1ADa0ckljxsIcAlpjrsdM38HhLvxKoMlMsEy8dF7wTNxRDLb-my-KhxEyGAVAOdTl-U0AuwTQfauEAyAu4XAbntFf8z/s1600/13722756%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEh_yS3zxu0YIrc3pdOdih2-zWQVwyAdfhUiSZfw8tnK6tRgXXtDM1ADa0ckljxsIcAlpjrsdM38HhLvxKoMlMsEy8dF7wTNxRDLb-my-KhxEyGAVAOdTl-U0AuwTQfauEAyAu4XAbntFf8z/s200/13722756%255B1%255D.jpg" width="148" /></a></div><br />
<a href="http://www.goodreads.com/book/show/13722756">Make Up Bible</a> by <a href="http://www.goodreads.com/author/show/5847562">Mariela Sarkima</a><br />
My rating: <a href="http://www.goodreads.com/review/show/1616164498">3 of 5 stars</a> <br />
<br />
<br />
Jonkin verran meikkausta harrastaneena lukaisin tämän läpi ihan mielenkiinnosta. Kirja sopinee paremmin meikkauksesta vähemmän tietäville, kokeneemmille ei varmaan paljon uutta tule vastaan.<br />
<br />
<a name='more'></a><br />
Kirja on (vain) viitisen vuotta vanha (2011), joten muutamat puutteet ihmetyttävät. Meikkipohjaa tehtäessä neuvotaan levittämään meikkivoidetta myös silmäluomille (ja korviin!), enkä huomannut, että asiaan olisi palattu silmämeikin teon kohdalla. Näinhän kyllä neuvottiin joskus 1990-luvulla ja aikaisemminkin, ja tottahan se monelle sopii vieläkin, mutta näin tehtiin silloin siksi, ettei muita vaihtoehtoja ollut. Nykyisin moni enemmän meikkaava turvautuu silmämeikin pohjustajaan, sillä esimerkiksi itselläni tuo "meikkivoidepohjustus" ei toiminut silloin viime vuosituhannellakaan. Myöskin meikinpohjustusaine mainitaan vain pari kertaa ja tarkemmin vain juhlameikin kohdalla. Erilaisia pohjustajia ja niiden käyttötapoja kuitenkin oli olemassa jo 10 vuotta sitten. Tämä sotii vähän myös kirjan rakennetta vastaan, sillä kirjoittaja olettaa, että selvistä osioista huolimatta kirja on luettu kokonaan.<br />
<br />
Toinen isompi puute on mineraalimeikin kohdalla, sillä sitä neuvotaan välillä levitettäväksi puuterisiveltimellä (toisaalla tosin mainitaan, että "napakalla") ja lisäksi se löytyi myös puutereiden kohdalta. Mineraalimeikkipohjista tietämätön ei todennäköisesti ymmärtäisi niiden käyttötapaa, eikä kirjassa edes mainita kabukisiveltimiä. Lisäksi mineraalipuuterin sanotaan sopivan ohueksi kesämeikkipohjaksi, jota se tosin voi myös olla, mutta ihan yhtä helposti se käy paksummaksi talvimeikiksi ja rasvoittuvallekin iholle.<br />
<br />
Muutenkin jotkin ohjeet vaikuttavat vähän vanhentuneilta, eikä esimerkiksi uudempia tuotteita ole mainittu. (Paikoin tämä on ymmärrettävää, sillä kaikkien uutuuksien ei voi olettaa jäävän pysyvästi markkinoille, mutta silti asian olisi voinut jotenkin huomioida.) Ihmettelen tosin, että esimerkiksi luomivärin "foilaaminen" on neuvottu, mutta irtopuuterimaista poskipunaa ei ole mainittukaan. Samoin myös kasvojen muotoilu on minusta saanut turhan ison roolin ensimmäisenä neuvottavana asiana ennen pohjankaan tekemistä. Sitä kuitenkaan eivät enemmänkään meikkaavat aina tee, jos tekevät koskaan. Enemmän meikkaavat tietävät myös, että silmämeikkikynillä on eroa, eivätkä ns. kajaalit aina sovi silmien rajaukseen luomelle ja toisaalta moni silmämeikkikynä ei taas toimi silmän limakalvolla eli "vesirajalla". Näitä ei kuitenkaan ole mitenkään eroteltu, kuten ei myöskään ole mainittu geelirajausta.<br />
<br />
Kokonaisuutena kirja oli siis ihan OK, mutta jotenkin epätasainen, enkä oikein tiedä, kenelle osaisin sitä suositella. Lisäksi jotkut meikkikuvat eivät minusta olleet aivan onnistuneita.<br />
<a href="http://www.goodreads.com/review/show/1616164498">View all my reviews</a> Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-37513454485431822232016-06-07T09:00:00.000+03:002016-06-07T09:00:01.993+03:00Minna Canth: Agnes<blockquote class="tr_bq">
<i>Hän oli minun ihanteeni koulussa. Tunnilla saatoin välistä unohtua häntä katselemaan niin, etten tiennyt mistä puhekaan oli, kun äkkiarvaamatta sain kysymyksen.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAv3l_CaNp254hjWRtPSQ-f_BKAYoDDypTfZ4Bsf3UW0bpuaKXZtvpoO-IaGdntUzlt5PbyY1J9G_ax4mhyk-uV50KAxPx16sEUC9X09PMJyXIAPmMxmJC-p592Fb3JhbtmtkseF_hmxWI/s1600/4891274%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAv3l_CaNp254hjWRtPSQ-f_BKAYoDDypTfZ4Bsf3UW0bpuaKXZtvpoO-IaGdntUzlt5PbyY1J9G_ax4mhyk-uV50KAxPx16sEUC9X09PMJyXIAPmMxmJC-p592Fb3JhbtmtkseF_hmxWI/s200/4891274%255B1%255D.jpg" width="127" /></a></div>
<b>Agnes (1892)</b><br />
Minna Canth<br />
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1999<br />
88/156 sivua<br />
<br />
<i>Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita</i><br />
Kirjastosta<br />
GR: 4 tähteä<br />
★★★ ½<br />
<br />
<br />
Yhteisniteen toinen novelli kertoo Kuopioon palaavasta Agnesista ja siitä, millaisen vaikutuksen se tekee erityisesti hänen vanhaan koulutoveriinsa, joka oli ihaillut häntä jo lapsesta asti. Tämä ei mielestäni ollut aivan niin osuva kuin Kauppa-Lopo, sillä Liisi oli ehkä kirjoitettu vähän liian dramaattiseksi, eikä kummastakaan naisesta ole annettu kovin hyvää kuvaa. Toisaalta voihan olla, että Canth on myös halunnut kritisoida tai herättää hieman naisia, jotka elävät täysin miehensä kautta. Agnes puolestaan on hyvinkin moderni ajatuksiltaan.<br />
<br />
<a name='more'></a><br />
Mielestäni Canth kuvasi Liisin naisena, jonka suurin ongelma oli huono itsetunto, joka puolestaan teki hänet epävarmaksi, josta sitten aiheutui muita ongelmia ja jopa passiivis-aggressiivista käytöstä. Agnesista hän puolestaan antoi välillä positiivisen, välillä negatiivisen kuvan, riippuen usein Liisin omista tunteista ja ajatuksista. Täysin syytön hän ei kuitenkaan ollut, vaan hänessä saattoi olla hiukan manipuloijan vikaa. Eniten sympatioitani sai Antti, jonka Liisi ehkä odotti pystyvän lukemaan ajatuksiaan, vaikka käyttäytyikin aivan toisin. Tosin ehkä hänkin olisi voinut hiukan katsoa käyttäytymistään.<br />
<br />
Novelli oli varmasti ajankohtaisempi kirjoittamisaikanaan, sillä silloin naiset olivatkin pitkälti sidottuina koteihin ja lapsiinsa, ja normien rikkomista ei katsottu hyvällä. Agnesin päätös aiheuttaakin Liisille ristiriitaisia ajatuksia. On myös totta, että avioliittolupauksen rikkominen tuolloin aiheutti naisille todellisia, taloudellisia ongelmia, eikä pelkästään tunteisiin kohdistuvia, joten mustasukkaisuudelle ja pelolle jätetyksi joutumisesta oli ehkä aihettakin enemmän. Toisaalta naisen oma elämänpiiri oli usein varsin rajoittunut verrattuna nykyaikaan, jolloin useimmat kuitenkin ovat myös töissä kodin ulkopuolella ja muutenkin liikkuvat enemmän. En silti pysty oikein ymmärtämään Liisia, Agnesia ehkä vähän enemmän, vaikka pidänkin häntä vähän ilkeänä luonteeltaan.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Hän silloin tarttui minuun kiinni molemmilla käsivarsillaan, suuteli monet kerrat ja katsoi syvälle silmiini. Katsoin vastaan, hymyilin ja olin hiukan hämilläni. Hän suuteli ja syleili minua vielä hellemmin, ja luulenpa melkein, että hänen silmänsä hiukan kostuivat.</i></blockquote>
<br />
Lukemani kirjan lopussa oli myös muutama aikalaisarvio, joista yksi tuomitsi Kauppa-Lopon täysin, haukkui jopa sen kieliasua (täytyy muistaa, että suomen kirjakieli oli tuolloin vasta oikeastaan lastenkengissä), mutta kaksi muuta olivat ymmärtäväisempiä Canthin kirjoituksille ja kehuivat niiden tarkkanäköisyyttä ja kuvailukykyä. Voin hyvin uskoa, että Canthilla on ollut suuri vaikutus sosiaalisten epäkohtien nostamiselle keskustelunaiheeksi. Oli mielenkiintoista lukea sekä nykyajan tutkijan että aikalaisten ajatuksia Canthin kirjoituksista ja olen nyt myös täyttänyt sivistyksessäni olleen aukon. Muitakin hänen kirjoituksiaan voisin vielä joskus lukea, aiheet tosin ovat kovin raskaita.<br />
<br />
Agnes sijoittuu Kuopioon ja on siten tarpeeksi lähellä "kotiseutukirjaksi" kirjabingoon.Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-40863122172412377852016-06-04T10:00:00.000+03:002016-06-04T10:00:28.477+03:00Shakespeare, Holmberg (sov.): Nuori rakkaus – Kesäyön unelma & Romeo ja Julia<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFZTDv6cAYT6r9xDOHG6uTA-AeNbm7O28Ip5pK210YzsUkPNnY66-ZzXb5MchEfp54fcnmxpXANYV7BO2GvITXxszjIycGE7p6aV004OPxChr-zWqE_RIbG3KxOM2NGbC7TyC5jbDobqxW/s1600/3960708%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhFZTDv6cAYT6r9xDOHG6uTA-AeNbm7O28Ip5pK210YzsUkPNnY66-ZzXb5MchEfp54fcnmxpXANYV7BO2GvITXxszjIycGE7p6aV004OPxChr-zWqE_RIbG3KxOM2NGbC7TyC5jbDobqxW/s200/3960708%255B1%255D.jpg" width="141" /></a></div>
<b>A Midsummer Night's Dream (</b><b>1600)</b><br />
<b>The most excellent and lamentable tragedy of Romeo and Juliet (</b><b>1597)</b><br />
William Shakespeare, sovittanut Annina Holmberg<br />
WSOY 2007<br />
104 sivua<br />
<br />
Bookcrossing<br />
GR: 3/5 tähteä<br />
★★★<br />
<br />
<br />
<i>Nuori rakkaus</i> on suomalaisen <b>Annina Holmbergin</b> proosamuotoon sovittama teos kahdesta <b>William Shakespearen</b> kuuluisasta rakkausnäytelmästä. Kirjassa olevat runomuotoiset lainaukset ovat Matti Rossin ja Marja-Leena Mikkolan suomentamia. Itselleni Shakespeare on varsin vieras ja tämä olikin helppo tapa tutustua näytelmiin, joista ensimmäisestä tiesin vain sen, että juhannusyössä on sekaannuksia rakastavaisten välillä ja jälkimmäisestä... no, ainakin lopputuleman. Holmberg on myös aikaisemmin sovittanut proosaksi kaksi Shakespearen tragediaa: <i>Macbethin</i> ja <i>Kuningas Learin</i>. Nämä ovat ilmestyneet teoksessa <i>Tarukuninkaat</i> (2006).<br />
<br />
<a name='more'></a><br />
<br />
<b><u>Kesäyön unelma</u></b><br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Kuu oli käymässä vähiin. Sen hahmo haalistui hyvää vauhtia, ja neljän vuorokauden kuluttua uusi kuu lakaisisi sen lopullisesti tieltään.</i></blockquote>
Kepeä komedia on varmaan helpoimpia Shakespearen näytelmistä ja lienen itsekin nähnyt sen elokuvana, todennäköisesti Michael Hoffmanin ohjaaman vuoden 1999 version. Holmbergin proosa on sujuvaa tekstiä ja kertoo tarinan seuraten ilmeisesti varsin tarkkaan alkuperäistä versiota. Juonihan on muuten aika polveileva ja jopa poukkoileva, lisäksi hahmoja on monia. Muistelen, etten oikein pysynyt kärryillä elokuvaversiota katsoessani ja tämän luettuani en enää ihmettele. Voi olla, että jos samalla sekä kuuntelee englanninkielistä Shakespearen tekstiä että lukee suomenkielistä runomuotoista tekstitystä(?), kummastakaan ei jää paljon mieleen. Se minut yllätti, että näytelmä sijoittuu Kreikkaan, mikä ehkä selittyy elokuvan näkemisellä.<br />
<br />
Kirja onkin ehkä parhaimmillaan Shakespeareen ensimmäisiä kertoja tutustuvalle ja ehkä valmistautuessa teatteriesitykseen, jolloin voisi jo keskittyä siihen, miten näytelmä esitetään, eikä vain siihen, mitä siinä tapahtuu. Suurta spoilerivaaraa tuskin kuitenkaan on ottaen huomioon, että kyseessä on romanttinen komedia. Nyt tekisi minunkin mieli katsoa em. elokuva uudelleen, kun tiedän, mitä odottaa. Tuli myös mieleen, että jos nykyajan näytelmä- tai elokuvakäsikirjoittaja ehdottaisi tämänkaltaista juonta tuottajalle, niin voisi jäädä tekemättä, sen verran mielikuvituksellinen, mutta toisaalta yksinkertainen se kuitenkin on.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Hän virnisti, ja vain taivas – jos sekään – tiesi, kenelle. </i></blockquote>
<br />
<b><u>Romeo ja Julia </u></b><br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Kauan sitten Veronassa, Pohjoisen Italian kukkeassa kaupungissa, elettiin ja rakastettiin kuin viimeistä päivää. Se tarkoittaa, että intohimon liekit loimusivat väkevinä, nuoret miehet näkivät nuoret naiset houkuttelevina, ja soidinmenoja säesti kahden mahtisuvun viha, joka villitsi kalisuttamaan miekkoja kuin taivaan valtakunnan avaimia.</i></blockquote>
Päällimmäinen ajatus, mikä minulle tuli tätä kuuluisaa tarinaa lukiessa
oli, että nämä kaikkihan ovat ihan pähkähulluja sekopäitä. Esimerkiksi käynee esimerkiksi tämä alkupuolen kohtaus:<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Capuletin talossa rouva Capulet etsi tytärtään. Hän ei ollut samaa mieltä kuin miehensä siitä, että Julia oli liian nuori naimisiin, vaan hänen mielestään tytön oli paras suostua kreivi Parisin kosintaan. Hän oli itsekin nainut varhain ja synnyttänyt Julian samanikäisenä kuin tyttö oli nyt. Kolmetoistavuotiasko muka liian nuori? Hah! (s. 61)</i></blockquote>
Ja kun heti perään tytön imettäjäkin kertoo menettäneensä impeytensä 12-vuotiaana, niin ihmetellä vain voi Shakespearen ajatuksia...<br />
<br />
Romeo ja Julia oli minulle sen verran tutumpi, että suuria yllätyksiä ei tullut, korkeintaan ehkä ruumiiden lukumäärä oli suurempi kuin muistin. Draamaa oli kuitenkin ihan riittävästi ja epäilen, että Shakespearen vahvuus on enemmänkin kielessä kuin henkilöhahmojen ja juonen uskottavassa kehittelyssä. Romeon ja Julian suhdehan on pahemman luokan teinien "insta-lovea", ja kuolema vaikuttaa olevan sopiva ratkaisu oikeastaan kaikkeen. Tämäkin on ehkä parhaimmillaan teatterissa tai vähintäänkin elokuvana. <br />
<blockquote class="tr_bq">
<i> Miesten katumus oli aitoa, joten ruhtinas hyväksyi sovinnonteon ja päätti murhenäytelmän sanoihin:</i><br />
<i><br /></i>
<i>"Aamu toi kolkon rauhan, kylmän sarastuksen,</i><br />
<i>aurinko kätkee päänsä murheissaan.</i><br />
<i>Yksi saa armon, toinen rangaistuksen,</i><br />
<i>kun nämä onnettomat vaiheet tutkitaan.</i><br />
<i>Synkempää tarinaa ei tunne kansa</i><br />
<i>kuin Romeon ja hänen Juliansa."</i></blockquote>
<br />
Holmbergin teos oli kuitenkin miellyttävä tutustuminen "bardin" näytelmiin ja voisin suositella sitä ainakin nuorille lukijoille. Oikeastaan itseänikin alkoi kiinnostaa enemmän tuo hänen toinen kirjansa Tarukuninkaat, sillä uskoisin Macbethin ja Kuningas Learin tarinoiden olevan kiinnostavampia juoniltaan, enkä oikeastaan tunne niitä ollenkaan.<br />
<br />
Osallistun tällä ainakin Seitsemännen taiteen lukuhaasteeseen, molemmista näytelmistä on tehty useampiakin elokuvasovituksia.Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-28103215955135403382016-06-03T09:00:00.000+03:002017-01-23T18:37:55.967+02:00Enni Mustonen: Lapinvuokko<blockquote class="tr_bq"><i>– ... ja saksan kielestä laudatur, rehtorin ääni kaikui korvissani veren kohinan lävitse.</i></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjLHz8OihL8H3jUERHkauPkUOsGyOp_wBhA9CzcWER-xrLF6Y3oiVWHlSRKHuNAxKP5TjjvLNdHg4I6Ncb4_geyngaTTLtTD2X2lBnhxp7J3Rdeivdib_cPf_SvEf1dEXeP8YSoiLtjx_TY/s1600/10051947%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjLHz8OihL8H3jUERHkauPkUOsGyOp_wBhA9CzcWER-xrLF6Y3oiVWHlSRKHuNAxKP5TjjvLNdHg4I6Ncb4_geyngaTTLtTD2X2lBnhxp7J3Rdeivdib_cPf_SvEf1dEXeP8YSoiLtjx_TY/s200/10051947%255B1%255D.jpg" width="124" /></a></div><b>Lapinvuokko (2010)</b><br />
Enni Mustonen (oik. Kirsti Manninen)<br />
Otava 2011 (Seven-pokkari)<br />
255 sivua<br />
sarja: Pohjatuulen tarinoita #1<br />
<br />
Bookcrossing<br />
GR: 3/5 tähteä<br />
★★ ½<br />
<br />
<br />
Lapinvuokko on kertomus nuoren naisen, tuoreen ylioppilaan elämästä toisen maailmansodan aikana, talvisodasta Lapin sotaan. Sivumäärästä voi huomata, että aika kulkee nopeasti ja kirjakin tuli luettua nopeasti. Minunkin piti vain vilkaista kirjan varsinaista pääjuonta, eli Annikin rakastumista saksalaiseen upseerin ollessaan hänellä sihteerinä, mutta kohta olinkin lukenut kirjan melkein loppuun, tosin ehkä hyppien tylsimpien tai pahimpien kohtien yli, joten sittenhän piti lukea alkukin. Juonen ennalta-arvattavuudesta johtuen tämä epätavallinen lukutapa ei oikeastaan haitannut ollenkaan, sillä suurta jännitystä ei oikein päässyt missään kohtaa syntymään, mitä osittain selittää muistaakseni myös jostain lukemani toisen painoksen takakannen teksti, missä juonta kerrotaan turhan pitkälle.<br />
<a name='more'></a><br />
En yleensä pidä sota-aikaan sijoittuvista romaaneista, joten tämäkin jäi melkein lukematta, ennen kuin sitten päätin vilkaista ennen bookcrossing-miittiä, jossa olisin sen vapauttanut. En tiedä, kutsuttaisiinko tätä isossa maailmassa "naisten kirjallisuudeksi", mutta naisista sodan pyörteissähän tämä kertoi, ehkä vielä vähän kevyemmin kuitenkin kuin olisin odottanut. Olisin ehkä myös kaivannut syvempiä henkilöhahmoja, tarina oli aika juonipainotteinen. Kuitenkin lappilaisten ja saksalaisten yhteiselämästä jatkosodan aikana sekä suhteiden katkettua rauhanteon jälkeen oli ihan mielenkiintoista lukea, vaikka kovin paljon sitä ei valoitettukaan.<br />
<br />
Kirja on Pohjatuulen tarinoita -trilogian ensimmäinen kirja, mutta todennäköisesti en etsi käsiini seuraavia osia. Voi tosin olla, että ne ilmaantuvat samalla tavalla kuin tämäkin, eli bookcrossingin kautta, jolloin harkitsen ehkä uudelleen niiden lukemista.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq"><i>Kun pieni likainen nyrkki avautui, oli kämmenellä lapinvuokon nuppu.</i></blockquote>Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-34353183517722555542016-03-19T10:00:00.000+02:002016-03-20T15:42:20.076+02:00Minna Canth: Kauppa-Lopo<blockquote class="tr_bq">
<i>Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta. Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hän oli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina se oli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAv3l_CaNp254hjWRtPSQ-f_BKAYoDDypTfZ4Bsf3UW0bpuaKXZtvpoO-IaGdntUzlt5PbyY1J9G_ax4mhyk-uV50KAxPx16sEUC9X09PMJyXIAPmMxmJC-p592Fb3JhbtmtkseF_hmxWI/s1600/4891274%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiAv3l_CaNp254hjWRtPSQ-f_BKAYoDDypTfZ4Bsf3UW0bpuaKXZtvpoO-IaGdntUzlt5PbyY1J9G_ax4mhyk-uV50KAxPx16sEUC9X09PMJyXIAPmMxmJC-p592Fb3JhbtmtkseF_hmxWI/s200/4891274%255B1%255D.jpg" width="127" /></a></div>
<b>Kauppa-Lopo (1889)</b><br />
Minna Canth<br />
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1999<br />
52/156 sivua<br />
<br />
<i>Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita</i><br />
Kirjastosta<br />
GR: - tähteä<br />
★★★★<br />
<br />
<br />
Minna Canthin ja tasa-arvon päivän kunniaksi halusin lukea ja arvioida jonkin hänen teoksensa. Jotenkin nimittäin olen onnistunut olemaan lukematta niitä tähän asti. Valituksi tuli nide, jossa on samassa kaksi erilaisista naisista kertovaa novellia, Kauppa-Lopo ja Agnes, sekä lisäksi näiden naiskuvista kertova esipuhe, jonka on kirjoittanut Päivi Lappalainen, ja valikoima aikalaisarvosteluista. <strike>Toiveissa on julkaista arvio Agnesista huomenna sunnuntaina.</strike><br />
<br />
Kirjan ensimmäinen novelli Kauppa-Loposta on loppujen lopuksi varsin surullinen kertomus naisesta, joka elättää itsensä kaupustellen ja pikkurikoksiakin tehden, mutta joka kuitenkin on varsin hyväsydäminen ja auttavainen, vaikka ei ole voinutkaan pysyä hyväksi sanomansa miehen ja poikansa luona Kuopiossa, vaan veri on vetänyt kiertelemään ja nyt hän on päätynyt Jyväskylään. Kovin miellyttäväksi hahmoksi Lopoa ei kuitenkaan voi sanoa, vaikka hän onkin tietyllä tapaa sympaattinen, sillä hänet kuvaillaan likaiseksi ja muutenkin epäsiistiksi ihmiseksi, joka käyttää nuuskaa ja niistää hameeseen, ja kärsii myös jossain määrin alkoholismista.<br />
<a name='more'></a><br />
Novellissaan Canth mielestäni haastaa lukijan. Hän myös myöntää, että rouva Kortmanissa on häntä itseään, joten ei hän säästä itseäänkään. Tarina alkaa vankilasta ja sinne Lopo myös lopulta jälleen päätyy (jotenkin tämä muistutti minua vasta lukemastani Camus'n Sivullisesta), ja lukija joutunee myöntämään itselleen, että niin sen kuuluukin mennä ja nainen on itse siihen syyllinen, vaikka toisaalta jokainen varmaan haluaisi ajatella olevansa ihminen, joka ei tuomitse toisia kovin helposti, eikä ainakaan ulkonäön perusteella. Mutta voi tietenkin miettiä, tuntisiko lukija enemmän sympatiaa, jos päähahmo olisi kirjoitettu miellyttävämmäksi. Olisimmeko taipuvaisempia toivomaan, että hän ei <span style="color: white;">jäisi kiinni varkaudesta</span>? (Rankaksi asian tekee se, että ilmeisesti kolmannesta tuomiosta tuli silloin elinkautinen riippumatta varsinaisesta rikoksesta. Tämähän taitaa tilanne nykyisin Yhdysvalloissa.)<br />
<br />
Lukija varmaan myös helposti samaistuu porvarinaisiin, jotka enemmän tai vähemmän halveksivat epäsiistiä ja viinaltakin haisevaa Kauppa-Lopoa, vaikka hän heitä auttaisikin ja jopa olisi taloudellisesti hyödyksi, sillä harva varmaan haluaisi häntä omaan kotiinsa. Silti samalla tiedostaa, että niin ei oikeasti pitäisi ajatella, ja voisin kuvitella, että julkaisuaikaan moni kristityksi tunnustautuva ja parempaan yhteiskuntaluokkaan kuuluva nainen tunsi piston sydämessään novellia lukiessaan.<br />
<br />
Lukiessa tuli myös mieleeni, kuinka erilaista suomalaisten (naisten) kirjoittama kirjallisuus 1800-luvun lopulla oli verrattuna ainakin ehkä ajan kuuluisimpiin englantilaisiin naiskirjailijoihin. Jotenkin en usko, että samantyyppisiä hahmoja kuin Kauppa-Lopo löytyy kovinkaan monia, tosin täytyy myöntää, etten ole tutustunut asiaan kovinkaan tarkasti. Suomalainen realismi on ollut todellista realismia, eikä se tee teoksista mitenkään helppoja luettavia, ainakaan minulle, sillä monessa on tuotu esiin todellisia epäkohtia, usein tosin varmasti kärjistäen. Romantiikkaa saanee etsiä.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Mutta Loposta tuntui kuin olisi häntä elävänä hautaan viety. Ja hän itki, – itki katkerampia kyyneliä kuin milloinkaan ennen.</i></blockquote>
Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-59820912505326013712016-03-12T10:00:00.000+02:002017-01-23T18:37:55.999+02:00Ismael Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle<blockquote class="tr_bq"><i>Rauhaa ei koskaan ollut tehty sen jälkeen, kun huhu sodan alkamisesta oli levinnyt. Sen sijaan päinvastainen tilanne oli melkeinpä tavanomaista suurella niemimaalla: rauhantoiveiden jälkeen julistettiin yhtäkkiä sota.</i></blockquote><div class="separator" style="clear: both; text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgH6FFyfkXZ7OEc6taP-1jYKmmR9MBuXQhWqaDKj-sph6zedZhv1sPRfwlslgSzMu2H6s21W2ZEtCuFb2ZwzcGFbm5lv64d_fA5ejyuMyu2URetW_99jjWtLY4LyGbG9e29A3ytzi4htaHr/s1600/kadarepieni%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgH6FFyfkXZ7OEc6taP-1jYKmmR9MBuXQhWqaDKj-sph6zedZhv1sPRfwlslgSzMu2H6s21W2ZEtCuFb2ZwzcGFbm5lv64d_fA5ejyuMyu2URetW_99jjWtLY4LyGbG9e29A3ytzi4htaHr/s200/kadarepieni%255B1%255D.jpg" width="138" /></a></div><b>Tri këngë zie për Kosovën (1998)</b><br />
Ismael Kadare<br />
suom. Tuula Nevala (avustaja Eset Feka)<br />
Faros-kustannus Oy 2009<br />
88 sivua<br />
<br />
Kirjastosta<br />
GR: 4 tähteä<br />
★★★ ½<br />
<br />
<br />
Harvoin historiallinen romaani on näin kirjoitusajankohtaansa liittyvä. Kirja nimittäin kertoo <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Kosovo_Poljen_taistelu">Kosovo Poljen taistelusta</a> kesäkuussa vuonna 1389, ja kyseisellä taistelulla on merkityksensä vielä nykypäivänäkin, ainakin mitä tulee Kosovon itsenäistymiseen. Ottomaanien aikana albaanit myös kääntyivät kristityistä muslimeiksi. Kadaren kirjoittaessa tätä Kosovosta taisteltiin jälleen, tällä kertaa serbialaiset ja Kosovon vapautusarmeija NATOn tukemana. Tämä on myös ensimmäinen albanialainen kirjani, vaikka sijoitankin sen kartalla Kosovoon, koska sinne se enimmäkseen sijoittuu (ja useimmat kosovolaiset ovat albaaneja). <br />
<a name='more'></a><br />
Kirja ehkä selittää jollain tavalla Balkanin alueen vihollisuuksia, sillä ainakin se antaa ymmärtää, että Kosovo Poljea (ja ehkä muitakin) Osmanien valtakuntaa vastaan taisteltuja sotia lukuunottamatta, joissa siis balkanilaiset liittoutuivat muslimeita vastaan, eri etniset ryhmät taistelivat enimmäkseen keskenään ja toisiaan vastaan, eikä siihen tarvittu kovinkaan suurta syytä. Vanhat kaunat muistettiin pitkään ja uusissa yhteenotoissa tuli päälle uusia kaunoja.<br />
<br />
Itse kirja koostuu kolmesta tarinasta, joissa taistelua ja sen historiaa ja seurauksia tarkastellaan vähän eri kanteilta. Tämä ehkä teki siitä vähän sekavan, vaikka ne itsessään olivat varsin mielenkiintoisia, ja toisaalta myös hyvin erilaisia. Varsinaista juonta tai päähenkilöitä kirjassa ei ollut, ehkä keskimmäistä tarinaa lukuunottamatta. Kirjassa oli kuitenkin jotenkin vahva tunnelma. Sotalaulajien laulut toivat mukaan myös vähän mustaa huumoria, joka muistutti esimerkiksi pohjoismaalaisten vitsailua toisistaan, vaikka niiden tausta olikin verinen. Sen verran lyhyt kirja oli, että jos etsii jotain erilaista, niin tämä kannattaa lukea. Harva suomalainen kuitenkaan tuntee Balkanin historiaa tai sikäläistä kulttuuria kovinkaan hyvin.<br />
<blockquote class="tr_bq"><i>Tee näin, oi Jumala, ota pois kaikki savi ympäriltäni, koska jo muutama pisara verta riittää sulkemaan sisäänsä maailman koko muistin. </i></blockquote>Kirja täyttää bingostani kohdan G5: Kirjoitettu minulle uudella kielellä. Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-81433305779365197252016-02-16T22:00:00.000+02:002016-02-16T23:47:17.704+02:00Catel & Bocquet: Kiki – Montparnassen kuningatar<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2651_NYoACABEIf5wAlFYpCFIiS4Y0P7dWTt2qBHWYJO6eWIgdz1r7TpFZLRID1YUBuvv3m7lf38hYrF9HrXhBu2kvyed4XNgcPkJuSaaoN9lIG3BaGrC0hjCPBY127nBdYqX-CFaou_D/s1600/15714103%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEi2651_NYoACABEIf5wAlFYpCFIiS4Y0P7dWTt2qBHWYJO6eWIgdz1r7TpFZLRID1YUBuvv3m7lf38hYrF9HrXhBu2kvyed4XNgcPkJuSaaoN9lIG3BaGrC0hjCPBY127nBdYqX-CFaou_D/s200/15714103%255B1%255D.jpg" width="141" /></a></div>
<b>Kiki de Montparnasse (2007)</b><br />
Catel & José-Louis Bocquet<br />
suom. Kirsi Kinnunen<br />
Arktinen Banaani 2009<br />
415 sivua<br />
<br />
<u>Prix du Festival d'Angoulême</u> (yleisön palkinto)<br />
Kirjastosta <br />
GR: 3 tähteä<br />
★★★½<br />
<br />
<a href="https://www.youtube.com/watch?v=2qqNzp2LvkM">Kiki</a>, oikealta nimeltään <span id="freeText14167464797633657193">Alice Prin (1901-53), oli Pariisin 1920-luvun ruumiillistuma. Monien taiteilijoiden malli ja muusa, laulaja, myöhemmin itsekin taiteilija ja</span> muutenkin yksi Pariisin kulttuuripiirien keskushahmoista, on kuitenkin jäänyt paljolti kuuluisampien ystäviensä ja tuttaviensa varjoon, ja vähemmän yllättäen nämä ovat enimmäkseen miehiä. Tämä piirretty elämäkerta kuitenkin seuraa Kikin vaihtelevaa elämää, jossa juhlia riitti.<br />
<a name='more'></a><br />
Tämä on minulle toinen sarjakuvaromaani, jonka luin vuoden sisällä. Ensimmäinen oli Ville Rannan <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2015/05/ville-ranta-kylla-eika-ei.html">Kyllä eikä ei</a>, joka sekin perustui historiallisiin henkilöihin. Näistä kahdesta tämä ehkä oli mielenkiintoisempi, ehkä erityisesti aiheensa takia. Toisaalta en vieläkään ole kovin suuri sarjakuvaromaanien ystävä, usein tuli nimittäin mieleen, että mieluummin olisin ehkä lukenut aiheesta perinteisemmän elämäkerran. Tämä nimittäin keskittyi ehkä enemmän Kikin henkilösuhteisiin ja minä olisin mieluummin lukenut tarkemmin siitä yhteisöstä, minkä keskellä hän eli ja sen vaikutuksesta niin eri taiteisiin kuin kulttuuriin ja yhteiskuntaan yleisemminkin. Piirrosjäljestä en osaa tarkemmin sanoa, se oli ihan tarpeeksi miellyttävää minulle, ja sivuhahmojen suuri määrä oikeastaan vain varmisti sen, että en aina muistanut, kenen kanssa nyt seurusteltiin. Olisin ehkä myös halunnut kuulla enemmän aikakauden kirjailijoista, se on kuitenkin minulle tutumpi kulttuurimuoto.<br />
<br />
Kikistä itsestään jäi jossain määrin ristiriitainen kuva. Toisaalta hänen rohkeuttaan ja sitkeyttään saattoi ihailla, toisaalta hän saattoi itse olla myös pahin vihollisensa, ja alkoholi ja huumeet veivätkin hänet ennenaikaiseen hautaan. Voi myös olla, etten itse olisi jaksanut olla hänen ystävänsä tai elää sellaista elämää. Itselleni ehkä kirjan mielenkiintoisinta antia olivat lopun kronologia ja elämäkerrat, joissa tosin oli luvattoman paljon päivämäärävirheitä. Kronologiassa kuukaudet ja vuodet heittelivät, eivätkä olleet oikeassa järjestyksessä, ja jopa kuolinvuosi on eri kuin sarjakuvan puolella ja esimerkiksi ranskankielisessä Wikipediassa, ja elämäkerroissakin ainakin yksi synnyinvuosi oli muuttunut 1884:stä 1848:aan. Harvoin nimittäin kuusikymppiset naiset lapsia saavat.<br />
<br />
Pariisin 1920-luku kiehtoo minua, kuten monia muitakin, ja se olisi varmaan ollut juuri se paikka, missä olisi silloin kannattanut olla. Tosin olivathan monet suomalaiset taiteilijat ja kirjailijat etsiytyneet sinne jo vuosikymmeniä aikaisemminkin. Oikeastaan mielenkiintoista, että ensimmäinen maailmansota "tuotti" hyvin vapaamielisen seuraavan vuosikymmenen, kun taas toinen maailmansodan "tuloksena" 1950-luku oli huomattavasti konservatiivisempi. Mutta vaikka Ranska ja ranskan kielikin jotenkin kiehtoo minua, en koskaan ole halunnut erityisesti Pariisiin. <i>Les années folles</i> ovat ollutta ja mennyttä, eikä se aika enää koskaan palaa. Eikä eläminen köyhänä taiteilijana olisi ehkä oikeasti niin kovin miellyttävää ollut... Nykyisin taas kuuluisuudet viettävät aikaansa aivan jossain muualla kuin taiteilijakortteleissa kituuttaen, eikä suosikkiravintoloihin tyhjällä kukkarolla pääse. On kuitenkin mielenkiintoista päästä tutustumaan aikaan näin kirjojen välityksellä.<br />
<br />
<span style="font-size: x-small;">(Jos joku ihmettelee kissani hidasta kulkemista sivuhaasteessa, niin päätin jakaa sarjakuvaromaanien sivumäärän neljällä, jotta saisin edes jotenkin vertailukelpoisen luvun romaaneihin verrattuina. Tämän kirjan sivumääräksi siis jäi 139, 368 sarjakuvasivua ja loput 47 elämäkertoja.)</span>Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-34734815005156985502016-02-15T21:30:00.001+02:002016-02-18T00:48:40.711+02:00Ystävänpäivän 2016 lukumaratonin koonti<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1J31Lea4RiRMevtjgnqvKoF_KuSyB9Nr23wt7YChCpvV7sO80N-WBFtWHx5pcza812KHGJVDrBA2VLbvewPCwJ2v4PjZEmeLPcCpoGwrqVumCoKjQljyP11EatsoAKoB0n17YKvoEqMAx/s1600/yst%252525C3%252525A4v%252525C3%252525A4%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="125" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEj1J31Lea4RiRMevtjgnqvKoF_KuSyB9Nr23wt7YChCpvV7sO80N-WBFtWHx5pcza812KHGJVDrBA2VLbvewPCwJ2v4PjZEmeLPcCpoGwrqVumCoKjQljyP11EatsoAKoB0n17YKvoEqMAx/s200/yst%252525C3%252525A4v%252525C3%252525A4%255B1%255D.jpg" width="200" /></a></div>
Sunnuntaina 14.2.2016 vietettiin siis Yöpöydän kirjojen emännöimää <a href="http://kirjakissa.blogspot.fi/2016/02/ystavanpaivan-lukumaraton.html">lukumaratonia</a>, johon minäkin osallistuin vaatimattomalla panoksellani. Lauantaina itse asiassa olin jo ottanut lukupyrähdyksen, jotta saisin Camus'n <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2016/02/albert-camus-sivullinen.html">Sivullisen</a> luetuksi ennen maratonia (kai siinä jokin logiikka oli), joten voinen olla aika tyytyväinen viikonloppuuni. Tulokseksi tuli 544 luettua sivua, joista tarkemmin alla.<br />
<br />
<a name='more'></a>Ensimmäisenä kirjana oli vuorossa <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2016/02/florence-l-barclay-silkkiaispuun-alla.html">Silkkiäispuun alla</a>, joka siis oli jo minulla kesken ja josta olin halunnut kirjoittaa juuri ystävänpäivänä. Lauantaina, tai siis jos sunnuntain puolella joskus yhden jälkeen luin vielä kirjaa 41 sivuja ja sunnuntaiaamuna luin 188-sivuisen kirjan loppuun, joten haasteeseen kertyi <b>yhteensä 115 sivua</b>. Alaotsakkeensa mukaisesti "Seitsemän päivän romanssi" oli vanhanaikaisen viehättävä, jonka suurin arvo nykyajan lukijalle on ehkä kuitenkin juuri ajankuvan välittyminen, kirjassahan eletään viimeisiä vuosia ennen ensimmäistä maailmansotaa. Lopun yllätys tosin muistutti, että ollaan sitä ennenkin osattu kirjoittaa saippuaa... <br />
<br />
Toisena luettuna kirjana oli islantilainen <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2016/02/sjon-skugga-baldur.html">Skugga-Baldur</a>, joka voitti myös pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 2005 ja joka on ollut lukulistallani jo pitkään, osittain lyhyytensä takia, joten <b>sivuja kertyi vain 112</b>. Kirja kuuluu ehkä siihen harvinaiseen joukkoon, että olisin saattanut pitää siitä enemmän, jos se olisi ollut pitempi ja jos niillä lisäsivuilla olisi kerrottu asioita, joista <i>minä</i> olisin ollut kiinnostunut.<br />
<i><br /></i>
<i>Sherlock Holmesin seikkailuista</i> luin <u>Punatukkaisten yhdistyksestä</u>, joka on ehkä vähiten suosikkejani novelleista, <b>sivuja 25</b>. Itse kirjassahan on 1306 sivua, joten arviota joutunette odottamaan hetken. Tosin ajattelin kirjoittaa arviot kokoelmakohtaisesti ja tämähän on toinen sen 12 novellista, eli hetki vielä siihenkin kuluu.<br />
<br />
Viimeisenä vielä keskenoleva sarjakuvaromaani <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2016/02/catel-bocquet-kiki-montparnassen.html">Kikistä, Montparnassen kuningattaresta</a>, joka on siis eräänlainen piirretty elämäkerta. Arvio tulee piakkoin, kunhan ehdin lukea lopun tarkemmat elämäkertatiedot niin Kikistä kuin muistakin kirjan hahmoista. Sarjakuvaosuuden siis luin loppuun, niitä sivuja kirjassa oli 368, joista maratonin puitteissa <b>luin 292</b>. <span style="font-size: x-small;">(Sarjakuvasivut liikuttavat sivuhaastekisulia vain neljännessivun.)</span><br />
<br />
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYUGNxnALC7-UMYGe3KdlZKfoUxiZnELic3Orbkpv4l4U42FCBPq4JujcPMEH-_XYbF6G915IZkAO4NJ6dyF68Ywo1Bsd1YfdpgGJ_j9TR9W6F78i_lGOIUQx-LxqBGLuZX11URsDbLoZr/s1600/475d5a17-0139-4e49-b779-10d6b56ef6d3%255B1%255D.png" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="127" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiYUGNxnALC7-UMYGe3KdlZKfoUxiZnELic3Orbkpv4l4U42FCBPq4JujcPMEH-_XYbF6G915IZkAO4NJ6dyF68Ywo1Bsd1YfdpgGJ_j9TR9W6F78i_lGOIUQx-LxqBGLuZX11URsDbLoZr/s200/475d5a17-0139-4e49-b779-10d6b56ef6d3%255B1%255D.png" width="200" /></a>Lukumaratonin eväinä minulla oli uusi tuttavuus, Fazerin <a href="http://www.fazer.fi/tuotteet-ja-asiakaspalvelu/8242/assa-somex--makeissekoitus-280-g/">Ässä Somex</a> -karkkipussi. En tavallisesti osta usein karkkia (suklaa lasketaan elintarvikkeisiin), mutta kun se jäi tekemättä Superbowlia varten, niin ajattelin nyt juhlistaa päivää. Hedelmäkarkit olivat perushyviä, mutta eivät oikein juuri minun makuuni, lisäksi makuja oli vain neljää erilaista. Plussaa pussi saa salmiakeista, jotka olivat sekä erittäin hyviä mielestäni, että niitä oli myös riittävästi, eli ainakin omassa pussissani moninkertaisesti yhtä hedelmäkarkkimakua kohden.<br />
<br />
Yhteensä (noin) sunnuntain aikana ensimmäisellä lukumaratonilla sivuja kertyi siis kohtuullinen 544 sivua, varsinkin jos unohtaa, että yli puolet niistä oli sarjakuvaa.<br />
<br />
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYz1gQgPUeF9unjDvP4r8BsKLdHS_ZRGhkiKUDVsdwtczAF9i6zeZ5y2o7yn2UvRpdyPHsdnXQ7-hkgoFt8_c6-aZ9_tBXLqrH7UEeZ6-9JSGRf4Sdl0dKsdFQAm313zx74ivNI2Lpp0w4/s1600/2016-02-15+002+2016-02-15+006+%25282%2529.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="252" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhYz1gQgPUeF9unjDvP4r8BsKLdHS_ZRGhkiKUDVsdwtczAF9i6zeZ5y2o7yn2UvRpdyPHsdnXQ7-hkgoFt8_c6-aZ9_tBXLqrH7UEeZ6-9JSGRf4Sdl0dKsdFQAm313zx74ivNI2Lpp0w4/s320/2016-02-15+002+2016-02-15+006+%25282%2529.jpg" width="320" /></a></div>
Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-61162434069940921872016-02-15T09:00:00.000+02:002016-02-15T09:00:20.562+02:00Sjón: Skugga-Baldur<blockquote class="tr_bq">
<i>Punaruskeat napaketut muistuttavat ihmeellisen paljon kiviä. Kun ne makaavat kivien vieressä talvisin, niitä on toivotonta erottaa kivikosta. Paljon vaikeampaa kuin sinikettuja, jotka aina jotenkin häämöttävät tai kuultavat hangella.</i></blockquote>
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigbZSGK6ETjqdWTvZyVdAt5ZZlCeeePVZGTho50CYGMWa4v3wCexP8O_macrcYQksko4BtD9eaMyTJiuY1do3ddZe71twBJbSpftyg6d7dOhPTitwl-aki9aX8qrfpt4irkjk5fjLNfy7f/s1600/9524715945.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEigbZSGK6ETjqdWTvZyVdAt5ZZlCeeePVZGTho50CYGMWa4v3wCexP8O_macrcYQksko4BtD9eaMyTJiuY1do3ddZe71twBJbSpftyg6d7dOhPTitwl-aki9aX8qrfpt4irkjk5fjLNfy7f/s200/9524715945.jpg" width="133" /></a><b>Skugga-Baldur (2000)</b><br />
Sjón<br />
suom. Tuomas Kauko<br />
Like 2005<br />
112 sivua<br />
<br />
<u>Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2005</u><br />
Bookcrossing-kirja<br />
GR: tähteä<br />
★★★½<br />
<br />
Vuonna 2000 on tainnut olla jotain erikoista ilmassa. <b>Johanna Sinisalo</b> kirjoitti silloin <i>Ennen päivänlaskua ei voi</i> -kirjassaan peikosta ja näköjään samana vuonna <b>Sjón</b> kirjoitti <i>skuggabaldurista</i>. Molempia yhdistävät myös osittain todella lyhyet kappaleet, vaikka muuten kirjoissa ei taida olla paljoakaan samaa. Mytologisen olennon tuominen realistisen kerrontaan muistutti minua kuitenkin välillä Sinisalon kirjasta.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<span style="font-size: x-small;">Suomentajan huomautus: skuggabaldur on islantilaisten kansantarinoiden hahmo, joka on puoliksi kissa, puoliksi kettu tai koira. Sanalla voidaan tarkoittaa myös pahaa henkeä tai salamyhkäistä ihmistä, piileskelijää.</span></blockquote>
<a name='more'></a><br />
Kirja ei ollut pituudella pilattu ja tosiaan osa "kappaleista" oli vain muutaman virkkeen pituisia, mutta se ei tee sitä yhtään helpommaksi arvioida. Kirjassa oli ikään kuin kaksi juonta, eivätkä ne yhtyneet kuin lyhyesti lopussa. Olisin ehkä mieluummin lukenut enemmän siitä toisesta kuin ehkä siitä jonkinlaisesta päähahmosta. Lisäksi loppu jäi minulle epäselväksi; en oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Luonnolla oli myös suuri merkitys tarinassa, eikä mitenkään yllättäen, mutta en pystynyt kuvittelemaan kaikkea kuvailun perusteella, joten se jäi vähän häiritsemään.<br />
<br />
Yleensä olen jo tässä vaiheessa päättänyt tähtien määrän, mutta nyt olen joutunut pohtimaan pitkään. Tuon kaksijakoisuuden takia pidin noin puolesta kirjasta, mutta toinen puoli oli taas tylsempi ja se jäi minulta myös osittain tajuamatta. Lisäksi tuntuu, että tarinassa olisi ollut vielä potentiaalia pidempään kirjaan, jotain jäi nyt uupumaan. Enimmäkseen kirjasta jäi kuitenkin miellyttävä tunne.<br />
<br />
Kirjan lyhyydestä johtuen myöskään hahmoista ei saanut oikein hyvää kuvaa, oikeastaan ainoastaan yhdestä kerrottiin enemmän, myös hänen tunteistaan, ja häneen pystyi jotenkin tutustumaan. Muut oikeastaan vain pistäytyivät tarinassa, ehkä sitä "päähahmoa" lukuunottamatta, ketunkin ajatuksista taidettiin kertoa enemmän kuin monen ihmisen. Olisi ehkä ollut mielenkiintoista seurata kylän elämää pitempään kuin nyt tehtiin.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>On kevät ennen ihmisen aikakautta.</i> (s. 103)</blockquote>
Omassa bingossani tämä on varmaan "Pohjoismainen palkittu kirja" (B1), vaikka en myöskään muista lukeneeni yhtään kirjaan islanniksi, en ainakaan viime aikoina (G5).Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-26287165749185179282016-02-14T16:00:00.000+02:002016-02-16T23:52:14.270+02:00Florence L. Barclay: Silkkiäispuun alla<blockquote class="tr_bq">
<i>"Mutta se <b>ei</b> ollut veljentyttärenne! <b>Te</b> se olitte jota aina tahdoin tavata", sanoi Poika.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPPd62d2Jr4rUKetszBnDdezskm1-rovIhAZaTR9FJjJPWwo_vX_NZIwDuTSvR1a-XbpR00oOZdYz8XYbLuFyxk5JR01sY5PJy8Ona_AKc7xwku1Vq4Pe0JBUbQlaUSJRX3phnShCGGiO7/s1600/23654508%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhPPd62d2Jr4rUKetszBnDdezskm1-rovIhAZaTR9FJjJPWwo_vX_NZIwDuTSvR1a-XbpR00oOZdYz8XYbLuFyxk5JR01sY5PJy8Ona_AKc7xwku1Vq4Pe0JBUbQlaUSJRX3phnShCGGiO7/s200/23654508%255B1%255D.jpg" /></a></div>
<b>Through the Postern Gate - A Romance of Seven Days (1911)</b><br />
Florence L. Barclay<br />
<i>Silkkiäispuun alla – Seitsemän päivän romaani</i><br />
Werner Söderström Osakeyhtiö 1916 <br />
suom. Tyyni Haapanen<br />
188 sivua<br />
<br />
löytökirja <br />
GR: 3 tähteä<br />
★★★<br />
<br />
Tänään on sekä ystävänpäivä että lukurauhan päivä, ja tämä kirja sopii mielestäni hyvin päivää juhlistamaan. Luin tämän myös loppuun ensimmäisen lukumaratonini ensimmäisenä kirjana. Itse kirja on löytö kirjaston vaihtokärrystä, ja kiinnittäkää huomiota vuosilukuun. Kyseinen kirja on nimittäin painettu Porvoossa tasan sata vuotta sitten ja siksi halusinkin lukea sen tämän vuoden aikana. Siihen eivät mitkään e-luku-laitteet pysty. Kirjassa on kangaskannet, joihin on painettu nimitiedot ja kuva puolestaan on liimattu. Ikäänsä nähden se on hyvässä kunnossa<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Oli epäilemättä hyvin tavatonta tulla samassa keskustelussa verratuksi Jerikoon, Ephesolaisten Dianaan ja Jeanne d'Arciin, ja oli melkein hullunkurista että siitä voisi olla mielissään.</i> (s. 30)</blockquote>
Kirja kertoo keski-ikäisestä naisesta ja hänen ihailijastaan, Pojasta, joka päättää voittaa hänet itselleen seitsemässä päivässä, sillä niin kauan myös Israelin armeija piiritti Jerikoa. Poika ja nainen ovat kuitenkin jo tavanneet toisensa 20 vuotta aikaisemmin, kun nainen oli 16-vuotias ja Poika vasta kuuden vanha sinisessä takissaan. Lisäksi naisella on vanha ystävä Professori, jonka kanssa hän tapaa säännöllisesti henkevien keskustelujen ääressä ja joka tunsi jo hänen isänsä.<br />
<a name='more'></a><br />
<b>Florence L. Barclay</b> oli ymmärtääkseni aikoinaan suosittu kirjailija ja ainakin yksi hänen romaaneistaan ikuistettiin mykkäelokuvana valkokankaallekin, ja kyllähän tästäkin nykyajan romattiset elokuvat vähän tulivat mieleen. Ilmeisesti tämäkin on ollut aikansa bestseller, kun oli suomeksikin julkaistu varsin nopeasti ja useampia painoksiakin näköjään otettu. Ehkä on kuitenkin liioiteltua puhua klassikosta, sillä aikaa kirja ei ole oikein kestänyt. Yllätyinkin siis, kun huomasin, että tästä on otettu uusi painos vuonna 1994.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Voimastaan varma mies viehättää, mutta lopulta kuitenkin arka ja epävarma tavallisesti voittaa. Jaloimman naistyypin synnynnäinen epäitsekkyys saa hänet pikemmin antautumaan säälinsä kuin väkevimmänkään halunsa valtaan. Sellaisissa tapauksissa avioliitto ja marttyyriys usein – vaikkakaan ei tietoisesti – merkitsevät samaa, ja sama puhdas, pyhä rohkeus, joka astui hymyillen roviolle, astuu hymyillen myöskin alttarille.</i> (s. 110)</blockquote>
Mielenkiintoisinta tarinassa oli ajankuva ja kuinka "hakkailua" kuvaillaan, seurusteluksi sitä ei oikein voi sanoa. Tämän ajan lukija myös tietää, että tuota maailmaa oli jäljellä enää vain muutama vuosi, sillä vain kolme vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen ensimmäinen maailmansota alkoi, ja varmaan Poikakin olisi lentäjänä liittynyt ilmavoimiin ja osallistunut taisteluihin. Nykyajan "chick-liteistä" kirja eroaa myös siinä, että uskontoon ja Raamattuun viitataan usein, vaikka hahmot eivät ehkä ole erityisen uskonnollisia sen ajan mittapuun mukaan, kristinusko vain oli suurempi, ja luonnollisempi, osa ihmisten elämää silloin. Naiskuvakin oli vähän erilainen, kuten ylläolevasta lainauksesta voi lukea, vaikka päähenkilö onkin aikaansa nähden varsin itsenäinen nainen.<br />
<br />
Itse tarina oli jälleen "ihan mukava", mutta toisaalta minähän en jaksa lukea nykyajankaan romanssikirjallisuutta, joten ei tämä minusta niille hävinnyt ja loppukin pääsi vähän yllättämään. Aika hidastempoinenhan tämä oli, vaikka romanssiin menikin alaotsakkeen mukaisesti vain se seitsemän päivää, mutta nämä päivät koostuivat enimmäkseen keskusteluista teetä juoden. Nykyaikaan siirrettynä se kuulostaisi tylsältä, mutta ehkä ylempi keskiluokka Englannissa seurusteli näin aikoinaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi pitää myös sitä, että jo viisikymppisen professorin ei voi olettaa olevan tarpeeksi varakas pyytääkseen jo varakasta naista naimisiin, mutta parikymppinen perijällä on siihen täysi mahdollisuus ja näin häntä voisi pitää parempana sulhasehdokkaana. Ja mitä ihmettä ovat "räjähtelevät kaakut", jotka tuntuivat olevan kovin suosittuja? Nimensä ne saivat siitä, että ne "paukahtelivat", jos niitä yritti syödä jotenkin normaalisti, tai jotain sen suuntaista.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>"Ja tuli ehtoosta ja aamusta seitsemäs päivä."</i></blockquote>
Omassa bingossani kirja täyttää ruudun N4, kirjoitettu välillä 1875-1924, ja on siis osa lukumaratonia. Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-56545799541912951532016-02-13T23:00:00.000+02:002016-02-17T00:14:53.831+02:00Albert Camus: Sivullinen<blockquote class="tr_bq">
<i>Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: "Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme." Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRYL4oEXevNQQboOuaP4CnGWhtBe8BhrWyx9UOi4o_dmvV1v0-YRhPTXl9pxPgurcB5LGX1nxTaDmA367kx09k53cFcGJJKKOmRxiifWVU7FYZ5eE2lYSIT9elZJDYywtmXISMbTUlfHbH/s1600/22845797%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiRYL4oEXevNQQboOuaP4CnGWhtBe8BhrWyx9UOi4o_dmvV1v0-YRhPTXl9pxPgurcB5LGX1nxTaDmA367kx09k53cFcGJJKKOmRxiifWVU7FYZ5eE2lYSIT9elZJDYywtmXISMbTUlfHbH/s200/22845797%255B1%255D.jpg" width="123" /></a></div>
<b>L'Étranger (1942)</b><br />
Albert Camus<br />
suom. Kalle Salo<br />
Otava 2010, Seven-pokkari<br />
160 sivua<br />
<br />
<u>Nobel 1957</u><br />
Kirjastosta<br />
GR: 4 tähteä<br />
★★★★<br />
<br />
<b>Albert Camus</b>'n <i>Sivullinen</i> on kuuluisa kirja. Se on tainnut löytyä jokaiselta katsomaltani "Top 100" -kirjalistalta, johon se muuten sopii, samoin tietenkin Albert Camus on tunnettu jo muutenkin kuin "pelkkänä" Nobel-voittajana. Itse en kuitenkaan tiennyt kyseisestä kirjasta kovinkaan paljoa. Nimen <i>Mersault</i> olen ehkä kuullut jossain negatiivisessä yhteydessä, ja toisaalta ainakin omassa painoksessani juonihan kerrotaan jo takakannessa, joten sen voi katsoa olevan jo tietyllä tavalla yleissivistystä, mutta juonella ei liene tämän kirjan kohdalla suuresti merkitystä, vaan sen ansiot ovat toisaalla.<br />
<a name='more'></a><br />
Mitä sitten ajattelin kirjasta, jota minua enemmän kirjallisuudesta tietävät ilmeisesti pitävät yhtenä maailman parhaimmista? No eihän tämä mikään hyvän mielen kirja ole, nyt jälkeen kaipaa jotain onnellista lukemista. En tiedä, mitä odotin, mutta päähenkilön välinpitämättömyys ja lakonisuus pääsivät yllättämään. Samoin kirjoitustyyli oli varmaan tarkoituksella yksinkertaista, paljon lyhyitä virkkeitä, mikä tuki kirjan tunnelmaa. Ehkä odotin jotain pohdintaa oikeasta ja väärästä, mutta siitä kirja, tai oikeastaan sen hahmot, eivät olleet kiinnostuneita. Jotenkin minulle tuli mieleen Kafkan Oikeusjuttu, vaikka en ole sitä koskaan lukenutkaan. Olisinko joskus nähnyt elokuvan? (Kai siitä on sellainenkin tehty?)<br />
<br />
Jotta kirjaa voisi kunnolla arvioida, pitäisi varmaan tietää jotain filosofiastakin. Valitettavasti sain jonkin kuolemantaudin lukion ainoan filosofian kurssini aikana ja olin kaksi viikkoa poissa koulusta. (Oletteko joskus yrittäneet kiriä viikossa kaksi viikkoa lukion matematiikkaa kiinni? Ei muuten ollut helppoa kympin oppilaallekaan. Sain siitä kurssista kasin.) Filosofia ei siis ole vahvimpia alueitani, varsinkaan kun se ei kiinnostanut silloinkaan. Toisaalta Mersault toi minulle joskus mieleen Silta-sarjan Sagan, mutta ei hän varmaan kuitenkaan autistikaan ollut, eikä ehkä masentunutkaan. Mutta ei hän kai ihan normaalikaan ollut, jos meistä kukaan ylipäätään on.<br />
<br />
Eli kyllähän minä kirjan ansiot tunnistan, vaikka lopussa jo odotin loppua ja olen tyytyväinen, että kirja oli lyhyt. Missään nimessä kirja ei siis ollut mitäänsanomaton (onkohan tuo oikein oikea sana?), kuten päähenkilönsä. En vain halua lukea sitä uudelleen. Enkä myöskään siis tiedä, mitä siitä "pitäisi" ajatella. Ehkä jätänkin sen kertomisen itseäni viisaammille. Nyt kuitenkin tiedän, mitä tarkoitetaan, jos mainitaan Mersault. Ja kirja kannattaa kyllä lukea, ei se missään nimessä huono ole. Ehkä lopetan pohtimisen ja otan kirjan, josta aion aloittaa lukumaratonin. Se on sentään rakkausromaani. Phillykin meni häviämään jatkoajalla, surkeaa.<br />
<br />
<div style="text-align: center;">
</div>
<div style="text-align: center;">
***</div>
<br />
Sivullinen sopisi jälleen moneenkin ruutuun omassa kirjabingossani, sillä afrikkalaisen klassikon (N5) lisäksi (kirjahan sijoittuu Algeriaan, missä Camus on syntynytkin, vaikka onkin kansallisuudeltaan ranskalainen ja juuriltaan eurooppalainen "Pied-Noir") Camus on myös Nobel-voittaja (O1), ja itse kirja löytyy Tuhat vuotta – sata kirjaa -listalta (I4). Kirjaa myös käsiteltiin YLEn <a href="http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/04/10-kirjaa-rikoksesta">10 kirjaa rikoksesta</a> -keskustelusarjassa (I2), jota siis suosittelen.<br />
<br />
Algerialainen<b> Kamel Daoud</b> on myöskin kirjoittanut romaanin nimeltään <i>Meursault, contre-enquête</i> (2013), joka on voittanut palkintojakin Ranskassa, Mersaultin tappaman arabin veljen näkökulmasta, mutta valitettavasti sitä ei tietääkseni ole (vielä) suomennettu, vaikka <a href="http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1451366266539">Helsingin Sanomatkin</a> sen on jo huomioinut. Tämä yhdistelmä sopisi ruutuun O4, ja kirja vaikuttaisi varsin mielenkiintoiseltakin. Koska se on kuitenkin varsin lyhyt, palkittu ja kirjoitettukin paljon käännetyllä kielellä, lisäksi englanninnoskin on saanut hyviä arvosteluja, on ehkä toivoa sen ilmestymisestä vielä tänä vuonna.<br />
<br />
Osallistun tällä myös Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen, sillä tottahan tästäkin on elokuva tehty, ainakin vuonna 1967 Luchino Viscontin ohjaama italialainen <a href="http://www.imdb.com/title/tt0062310/">Lo straniero</a> ja pääosassa Mersaultina siinä oli Italian oma Tauno Palo, Marcello Mastroianni.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Jotta kaikki täytyisi, jotta tuntisin itseni vähemmän yksinäiseksi, minun oli vielä toivottava, että <span style="background-color: white;"><span style="color: white;">teloituspäivänäni olisi paljon katsojia ja he ottaisivat minut vastaan vihan</span></span> huudoin. </i></blockquote>
<br />
<u>Listoja, joilta <i>Sivullinen</i> löytyy</u>:<br />
Keskisuomalaisen 100 kirjaa<br />
Ilta-Sanomien 100 kirjaa<br />
Tuhat vuotta – sata kirjaa <br />
Boxallin 1001 kirjaa, jotka kannattaisi lukea<br />
Bokklubben World Libraryn 100 kirjaa<br />
Le Monden vuosisadan 100 kirjaaTytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-76260230878082695962016-02-13T19:22:00.000+02:002016-02-17T19:11:42.148+02:00Ystävänpäivän lukumaraton 2016 (päivitetty)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg39A4cIZSKU-O-4Vh1RahKAqMOskxTWdow80FQ0L6xZE9Nu12bFuV76kO1nP4dmLMwrndjkHEhgnLoHH6PNKmrC2gn7myRKe3_M33DxE7Epthm-VOioO6uVDE297T_Ttld4I0yOv_3T82f/s1600/yst%252525C3%252525A4v%252525C3%252525A4%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="margin-left: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg39A4cIZSKU-O-4Vh1RahKAqMOskxTWdow80FQ0L6xZE9Nu12bFuV76kO1nP4dmLMwrndjkHEhgnLoHH6PNKmrC2gn7myRKe3_M33DxE7Epthm-VOioO6uVDE297T_Ttld4I0yOv_3T82f/s320/yst%252525C3%252525A4v%252525C3%252525A4%255B1%255D.jpg" width="320" /></a></div>
<br />
<a href="http://kirjakissa.blogspot.fi/2016/02/ystavanpaivan-lukumaraton.html">Yöpöydän kirjat</a> emännöi järjestyksessä toista Ystävänpäivän lukumaratonia ja ajattelin minäkin kokeilla sellaista. Vielä en ole päättänyt aloitusaikaa, mennee varmaan lähemmäksi keskiyötä, ehkäpä klo 23, sopivasti Flyersin ottelun jälkeen. Tässä ennen varsinaista starttia yritän lukea ja ehkä postatakin yhdestä kirjasta, toisesta ajattelin tehdä ystävänpäiväpostauksen, joten se pitäisi ensin lukea loppuun. Lisäksi kesken on yksi sarjakuvaromaani ja ehkä Sherlock Holmesiakin tulee mukaan. Muuten voisin yrittää ainakin yhden lyhyen kirjan lukea huomenna kokonaan.<br />
<br />
Päivitys: <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2016/02/ystavanpaivan-2016-lukumaratonin.html">koontipostaus</a><br />
<br />
<a name='more'></a>Ennen nukkumaanmenoa lukaisin siis <b>41 sivua</b> kirjaa <i>Silkkiäispuun alla</i>, vaikka pitikin vielä katsoa dokkaria Intian kauppakomppaniasta, koska se lähti Areenasta.<br />
<br />
Klo 15.30 sain luettua kirjan loppuun eli 74 sivua. Seuraavaksi voisin jatkaa sarjakuvaromaania, tai siis elämäkertaa, Kikistä...<br />
<br />
Klo 19.40 Olen lukenut Kikiä muutaman kymmentä sivua ja juuri aloitin Sjónin Skugga-Baldurin. Sen varmaan saan tänään luettua, koska sivuja on vain 112.<br />
<br />
Klo 0.30 Lukumaraton suunnilleen ohi. Sivuja kertyi sellaiset 544, joista sarjakuvaromaania yli puolet eli 292, ja saldoksi jäi yksi keskeneräinen kirja luettu loppuun, toinen kokokaan, elämäkertasarjakuvaromaani luettu loppuun, tosin lopun elämäkerrat ja muu informaatio jää huomiselle, sekä lisäksi yksi novelli. Varmaan kirjoitan lyhyen koosteen huomenna.Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-56438197070614871492016-01-16T23:00:00.000+02:002016-01-18T20:48:11.202+02:00Italo Calvino: Halkaistu varakreivi<blockquote class="tr_bq">
<i>Käytiin sotaa turkkilaisia vastaan. Terralban varakreivi, enoni Medardo, ratsasti halki Böömin tasangon suoraan kristittyjen leiriä kohti.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjP8SFjwGH7KDsV8wF-A5cG2t6dA_xYaOkNF3-QP_IH9N4s3EEqfzUyF4dnPBILf8ZS6mkRYLRdSrWNX9csW0DA6L5qojweTjfkHXu6CGKonfgPDvmFvf2r6DMEpTVpZ7yU2aL9ij2Tex0o/s1600/6743879%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjP8SFjwGH7KDsV8wF-A5cG2t6dA_xYaOkNF3-QP_IH9N4s3EEqfzUyF4dnPBILf8ZS6mkRYLRdSrWNX9csW0DA6L5qojweTjfkHXu6CGKonfgPDvmFvf2r6DMEpTVpZ7yU2aL9ij2Tex0o/s200/6743879%255B1%255D.jpg" width="125" /></a></div>
<b>Il visconte dimezzato (1952)</b><br />
Italo Calvino<br />
suom. Jorma Kapari<br />
Tammi 2004, Keltainen kirjasto #96<br />
115 sivua<br />
sarja: <i>I nostri antenati #1</i><br />
<br />
Kirjastosta<br />
GR: 4 tähteä<br />
★★★ ½<br />
<br />
Olen jostain syystä lukenut ehkä viimeisen parin vuoden aikana varmaan enemmän spekulatiivistä fiktiota kuin koskaan aikaisemmin yhteensä, ja sittenkin vähäinen kirjamäärä kertoo siis siitä, että genre on minulle todella tuntematon. En oikeastaan varsinaisesti edes pidä maagisesta realismista, mutta tämänkin kuvailu (ohuutensa lisäksi) kiinnosti minua kovasti. Lisäksi Helsingin Sanomat sisällytti sen Keltaisen kirjaston 60 parhaan kirjan listalleen. Halkaistu varakreivi siis kertoo, nimensä mukaisesti, varakreivistä, joka palaa sodasta kirjaimellisesti halkaistuna (pitkittäis-, ei leveyssuunnassa, kuten ilmeisesti kannen kuvasta alunperin päättelin). Valitettavasti vain kotiin palaa ensimmäisenä se paha puolisko...<br />
<a name='more'></a><br />
Varsinaista tapahtuma-aikaa ei kirjassa taideta määritellä, arvioisin sen silti 1600-luvun loppupuolelle (tai sitten 1700-luvun lopulle erään nimen takia), sillä ainakin silloin eurooppalaiset sotivat turkkilaisia vastaan. Se ei tainnut tosin olla ainoa kerta, mutta eipä sillä ole tarinan suhteen kovin suurta merkitystäkään. Oikeastaan ainoa, mikä muistuttaa, ettemme ole nykyajassa, ovat kirjassa mainitut spitaaliset ja hugenotit sekä muutamat muut yksityiskohdat.<br />
<br />
Ensimmäisenä kotiin saapuva paha puolisko on siis todella ilkeä, halkaisten miekallaan kaiken vastaan tulevan kahtia, ikäänkuin hän olisi menettänyt kaiken hyvyytensä taistelutantereelle vasemman puoliskonsa myötä. Paljon muuta en juonesta osaakaan kertoa paljastamatta koko tarinaa, sillä sen verran lyhyestä kirjasta on kyse. Kirjassa oli hauskat puolensa (ja yksi todella surullinen kohta, reaktioni yllätti jopa minut) ja olihan se myös todella mielikuvituksellinen ja toisaalta erilaisia ajatuksiakin herättävä, mutta se ei kuitenkaan iskenyt minuun todella kovasti. Jotenkin juoni oli silti minulle liian ennalta-arvattava, eikä siis saanut odottamaan, mitä tapahtuu seuraavaksi. Lopulta kaipasin kovasti edes kaksiulotteista nimihenkilöä (mikä oli oikeastaan aika hauska huomio), sillä täydellinen ilkeys oli kovin tylsää, eikä kyllä täydellinen hyvyyskään kovasti kiinnosta. Minulle jäi mielikuva, että Calvino oli jopa ankarampi hyvää puoliskoa kohtaan ja ehkä se olikin tarjoitettu kritiikiksi tiettyjä piirejä tai henkilöitä kohtaan. Mieleeni nimittäin tuli sanonta "Helvettiin johtava tie on kivetty hyvillä aikomuksilla", samoin kuin jossain määrin kirja <i>Hiljainen amerikkalainen</i>, joka odottaa hyllyssä ja saattaa tulla luettavaksi jo tänä vuonna. (Elokuvan olen jo nähnyt, joten tarina on jotensakin tuttu.) <br />
<br />
Jos olisin älykkäämpi, löytäisin varmaan kirjasta syvempiäkin merkityksiä, mutta... Asiaa varmaan haittaa myös se, että lukeminen venähti vähän turhan pitkälle ajalle kirjan lyhyydestä huolimatta. Ajatukset jäivät vähän sekaviksi, enkä myöskään halua paljastaa liikaa. Toisaalta kirjoitustyyli oli varsin miellyttävää ja periaatteessa pidin kuitenkin tarinasta. Ehkä olen vain lukenut liikaa "maagista realismia" ja kaipaan jo ihan oikean realismin pariin.<br />
<br />
<h4>
Lisäys 18.1.</h4>
Ensimmäisen postauksen ja kommentoinnin jälkeen (tai aikana), lukaisin vähän taustoja Wikipediasta, ja ilmeisesti Calvinoon oli vaikuttanut 1950-luvun alussa kylmän sodan alkaminen, mikä selittäisi kahtiajakautuneen varakreivin ja tämän eri puolet. Ehkäpä näin suomalaiselle voi kuitenkin sallia sen, etten aivan heti tunnistanut kommunismia hyväksi osapuoleksi, vaikka sen epärealistiset vaatimukset kuulostivatkin jotenkin tutulta. Tämänpä takia myöskään "fasismin" ilkeät teot eivät soittaneet kelloja, vaikka ehkä olisi pitänyt ymmärtää se aikakauden ja italialaisen taustan perusteella. Kirja oli siis kuitenkin hyvä opetus siitä, kuinka kulttuurisidonnaista tällainenkin kirjallisuus voi olla.<br />
<br />
Jotenkin tuntuu myös siltä, että kirja muuten osui vähän turhan lähelle omaa ajattelutapaani. Kun muutenkin tapaan väännellä asioita ja ajatella niitä monelta eri kantilta, siis kun sille päälle satun, niin en kokenut mitään suurta valaistumista lukiessani. Se vain tuntui tietyllä tavalla toistavan ajatuksiani, eikä erityisemmin haastavan niitä. Muistelisin jonkun kuvailleen kirjaa yllätykselliseksi, mutta itselleni se oli siis melkein päinvastainen kokemus.<br />
<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Mutta laivat olivat jo katoamassa horisonttiin ja minä jäin tänne, tähän maailmaamme täynnä velvollisuuksia ja virvatulia. </i></blockquote>
<br />
Tällä kirjalla voisin kuitata omasta bingostani ainakin kolme ruutua, katsotaan, miten muut lukemiset edestyvät.Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-60184607381088424912016-01-04T16:00:00.000+02:002016-01-04T17:07:58.244+02:00Kirjabingo 2016Olen usein miettinyt, millaisen kirjabingon tekisin ja millaiseen mielelläni itse osallistuin, jos minulla olisi jonkinlainen alusta sen "esittelyyn". No nyt on ja tällaiseen päädyin tällä kertaa. (Tämä tosin on jo toinen versio, ekaan tuli muutoksia yhden yön yli nukkumisen jälkeen.) Se varmaan aika lailla heijastelee omia tavoitteitani lukemisen suhteen. Yritän nimittäin lukea sekä ajallisesti että maantieteellisesti monipuolisesti, samoin eri genrejäkin välillä, vaikka harvoin se oikeasti toteutuu. Lisäksi olen todennut, että monet ns. klassikot kuulostavat kovinkin mielenkiintoisilta ja tutustumisen arvoisilta, mutta yleensä tulee kuitenkin luettua enemmän uudempia kirjoja. (Blogin tägien mukaan about 29 lukemaani kirjaa on julkaistu viimeisten 25 vuoden aikana, verrattuna 26 kirjaan ennen vuotta 1990.) Samoin alunperin englanniksi kirjoitetut ovat yliedustettuina.<br />
<br />
<table align="center" cellpadding="0" cellspacing="0" class="tr-caption-container" style="margin-left: auto; margin-right: auto; text-align: center;"><tbody>
<tr><td style="text-align: center;"><a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEio4VrhzxDlpsqJmcX8vUHBOcTM24hjxFwxpjMBWWn3d7nj2w4yn0K3S2ybBZBAmtOi0YUj36eRQkMc6GUVMO4I4rAV-Re2Y_RYnkSsaYs2RsXORyxoX8oBtz2NwN5wNNcBKNjbN1TNyImO/s1600/Kirjabingo+2016.png" imageanchor="1" style="margin-left: auto; margin-right: auto;"><img border="0" height="245" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEio4VrhzxDlpsqJmcX8vUHBOcTM24hjxFwxpjMBWWn3d7nj2w4yn0K3S2ybBZBAmtOi0YUj36eRQkMc6GUVMO4I4rAV-Re2Y_RYnkSsaYs2RsXORyxoX8oBtz2NwN5wNNcBKNjbN1TNyImO/s400/Kirjabingo+2016.png" width="400" /></a></td></tr>
<tr><td class="tr-caption" style="text-align: center;">Saa käyttää haasteessa ja muutenkin.<br />
<br />
<a name='more'></a></td></tr>
</tbody></table>
Tein siis tämän ensisijaisesti itselleni haasteeksi ja huvitukseksi, mutta ehkä joku muukin kaltaiseni "aloitteleva lukija/bloggaaja" saisi tästä innoitusta, vähän enemmän lukevat varmaan saavat ruudukon täyteen helpostikin. Lisäksi varsinkin joihinkin ruutuihin valituista kirjoista tai yhdistelmistä olisi hauska kuulla enemmänkin. Tuskin itsekään saan sitä täyteen (se vaatisi nimittäin 24-26 kirjaa ja koko vuoden alustava tavoitteeni on vain 24), mutta jos nyt edes osittain.<br />
<br />
Kuva hiukan isompana ja tarkemmat ohjeet Kirjabingo-<a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/p/kirjabingo-2016.html">sivulta</a>. Kovin suurta stressiä ei kannata asiasta ottaa. Jos vaikka on juuri viime vuonna lukenut kirjan, josta on tehty myös jonkinlainen adaptaatio, niin sitä voi käyttää. Tärkeintä olisi, että muistaa sen niin hyvin, että niitä voisi vertailla. (Voi jopa käyttää alkuperäistä kirjaa toisessakin ruudussa, jos tiukka paikka tulee.) Samoin muissa ruuduissa voi tehdä valintoja oman omantuntonsa salliessa. Elokuvan kohdalla tosin mielenkiintoisinta olisi ehkä, jos kyseistä leffaa ei olisi vielä aiemmin nähnytkään.<br />
<br />
Halukkaat voivat ilmaista kiinnostuksestaan tämän postauksen kommenteissa. Yhteenvetoja voisin keräillä loppuvuodesta, olettaen että blogi-innostukseni kestää sinne asti. Kahden kuukauden kokemuksella sitä on vielä vähän vaikea sanoa varmaksi. :-P Mutta tuskin on kenellekään haitaksi, vaikka joulukuussa olisikin ruudukko täynnä. :-) Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-30387843951416061732016-01-01T16:00:00.000+02:002016-01-24T23:12:14.891+02:00Haasteista, uusista ja vanhoistaSuhteeni erilaisiin haasteisiin ja lukusuunnitelmiin on kovin ristiriitainen. Minä pidän niiden ajatuksesta, minä mielelläni suunnittelenkin kaikenlaista, mutta niiden toteuttaminen onnistuu harvoin, enkä missään nimessä halua ottaa niistä stressiä. Usein seuraava kirja tulee valittua aivan sattumalta, joko fiiliksen pohjalta tai ehkä olen nähnyt sen jossain, eikä siinä yleensä silloin haasteet paina. Lisäksi tietokirjallisuus menee usein hyvänkin romaanin edelle. (Mutta niitä en aina lue kannesta kanteen, joten en myöskään merkitse niitä minnekään. Näin kävi viimekin vuonna, luin mm. neljää muistelmateosta, joiden kirjoittajat olivat viettäneet enemmän tai vähemmän aikaa Venäjän/Neuvostoliiton vankiloissa/vankileireillä, mutta joista vain yhden kokonaan. Tsaarin aikaan oli muuten miellyttävämpää.) Jopa määrätkin vaihtelevat, toissa vuonna luin paljon (minulle), viime vuonna huomattavasti vähemmän. Mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan, joten tämän vuoden lukutavoitteeni olkoon alustavasti 24 kirjaa ja ehkä 6000 sivua, kirjoista vähintään 10 voisi olla kotimaisia.<br />
<br />
<a name='more'></a><br />
<br />
Goodreadsin eräässä ryhmässä luetaan omavalintainen vuosisata naiskirjailijoita, yksi kirja vuosikymmentä kohden. Katsoin parhaimmaksi valita viime vuosisadan, sillä en halunnut turvautua niin moniin anglosaksisiin kirjailijoihin. Bonuksena ajattelin lukea Minna Canthilta <i>Kauppa-Lopon</i> ja <i>Agneksen</i> yhteispainoksen, 1880- ja 1890-luvuilta. <br />
<br />
1900-l: Maria Jotuni: Suhteita/Rakkautta (1905/07) (Novelleja-novellikokoelma)<br />
1910-l: Florence L. Barclay: Silkkiäispuun alla (1911) britti<br />
1920-l: Colette: Chéri (1920) tai Virginia Woolf: Mrs. Dalloway (1925) ranskalainen/britti<br />
1930-l: Gertrude Stein: Alice B. Toklasin omaelämäkerta (1933), amerikkalainen Pariisissa<br />
1940-l: Clarice Lispector: Lähellä villiä sydäntä (1944), brasialainen<br />
1950-l: Christiane Rochefort: Soturin lepo (1958), ranskalainen<br />
1960-l: Lydia Chukovskaya: Sofia Petrovna (1965) neuvostoliittolainen<br />
1970-l: Nawal El-Saadawi: Nainen nollapisteessä (1975), egyptiläinen <br />
1980-l: Herta Müller: Matala maa (1982), romaniansaksalainen<br />
1990-l: Christa Wolf: Medeia - kertomus kuudelle äänelle (1996), (itä)saksalainen<br />
<br />
Jos näistä puoletkin tulisi luettua, niin sekin olisi jo hyvä saavutus. En muuten tietoisesti erottele kirjoja kirjailijan sukupuolen mukaan, olen jo jotenkin hyväksynyt sen, että minua kiinnostavista aiheista usein kirjoittavat miehet, lisäksi mieskirjailijoita on klassikoiden joukossa huomattavasti enemmän. Mutta omasta mielestäni luen ihan mukavasti naisten kirjoittamia kirjoja muutenkin, varsinkin ehkä noin 1920-luvun kirjailijoista alkaen.<br />
<br />
<br />
Blogistanian kiinnostavia haasteita olisi meneillään tai alkamassa esimerkiksi Seitsemännen taiteen tarinat -elokuvakirjallisuushaaste, Hämärän jälkeen -kauhuhaaste, Läpi historia -kirjallisuuden tyylilajihaaste, ja lisäksi Talvihaastetta olisi jäljellä vielä pari kuukautta. Näihin pariin ensimmäiseen olen jo ilmoittautunut, luulisin saavani niihin jotain luettua, mutta ehkäpä jotain myös noihin toisiinkin.<br />
<br />
Juuri loppuneita tai loppuvia on Elämäkertahaaste sekä Agatha Christie -lukuhaaste, joihin kirjoja kertyi vähemmän, johtuen osittain siitä, että noteerasin ne kai vasta joskus joulukuussa. Elämäkertoja tulin lukeneeksi toissa vuonna huomattavasti enemmän, viime vuonna vain yhden, ja vaikka pari lyhyttä ja mielenkiintoista olisi nytkin odottamassa, niin vuosi loppui kesken. Christietä varten olisi myös yksi kirjastosta varta vasten lainattu kirja. Ne ovat yleensä nopeita, katsotaan otanko luettavaksi.<br />
<br />
<br />
Lisäksi minulla olisi pari ideaakin haasteeksi, mutta jääkööt ne nyt hautumaan. Olen sen verran huono haasteilija ja vielä aloitteleva bloggailijakin, että haasteen emännöiminen tuntuisi vielä liian vaativalta. Jossain mielessä ne saattavat lukemisissani tulla esille muutenkin. Eräänlaisena taustahaasteena minulla on tietenkin koko ajan tarkoituksena myös värittää tuota blogissa olevaa karttaa enemmänkin ja lukea, tai ainakin etsiä innoitusta erilaisista listoista, sillä niitä lukemalla lukemani kirjat pysyvät varmaan sopivan monipuolisina. Keltaista kirjastoakin tekisi mieli lukea enemmänkin, ja olenkin jo haastanut pari kaveriani lukemaan HS:n suosittelemia 60 parasta Keltaista kirjaa yhdessä minun kanssani. Katsotaan, tuleeko siitä mitään, ainakin omalla kohdallani tuntuu hiukan hiljaiselta. Mutta uusi vuosi, uudet kujeet.Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-53254119790641086562015-12-31T09:00:00.000+02:002016-01-01T00:53:54.771+02:00Leena Krohn: Tainaron<blockquote class="tr_bq">
<i>Kuinka unohtaisin kevään, jolloin teimme kävelyretkiä Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, kun täällä Tainaronissakin on sellainen puisto, laaja ja huolella hoidettu.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHpgHJUKjVQnM73YzVLWZvYUPf_QI8_HrjsAkn6s6CaQ_lh7JWWKlJTRuRwmGGsm2YzFejBMxlz0d6hhsXcGxIUQSywRXXQoEVAHzvup0vQYNmjgLJS_QOEGdLdzeS4gNDD_14wESXDrxh/s1600/18028990%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEhHpgHJUKjVQnM73YzVLWZvYUPf_QI8_HrjsAkn6s6CaQ_lh7JWWKlJTRuRwmGGsm2YzFejBMxlz0d6hhsXcGxIUQSywRXXQoEVAHzvup0vQYNmjgLJS_QOEGdLdzeS4gNDD_14wESXDrxh/s200/18028990%255B1%255D.jpg" width="135" /></a></div>
<b>Tainaron – postia toisesta kaupungista (1985)</b><br />
Leena Krohn<br />
WSOY 1986<br />
126 sivua<br />
<br />
<br />
<u>Finlandia-ehdokas 1985</u><br />
GR: 4/5 tähteä<br />
★★★★<br />
<br />
<br />
Hämmentävä kirja, se sana varmaan tulee tästä ensimmäisenä mieleen. En varmaan ole koskaan lukenut vastaavaa, eikä varmaan ihan samanlaista ole koskaan kirjoitettukaan, joten omaperäisyydestä plussaa. Varmaan minä pidinkin tästä, kai, vaikka en ilmeisesti ymmärtänyt mitään, jos tässä nyt oli jotain sellaista, mikä oli tarkoitettu ymmärrettäväksi. Siitäkään en olisi niin varma, pitääkö kaikkien kirjojen merkitäkään mitään? Eräänlaisia ajatuksia se kyllä herätti, mutta enemmän minä taisin keskittyä Tainaronin ja sen asukkaiden kuvailuun kuin sen pohtimiseen, mitä se kaikki symboloi. Neljä tähteä, ehkä.<br />
<a name='more'></a><br />
Sillä minä pidin kielestä. Se on aika harvinaista, että kiinnitän huomiota kirjan kieleen, ellei se sitten ole todella huonoa, mutta mielestäni Krohn käytti suomen kieltä tavalla, joka hyödynsi suomen mahdollisuuksi ja eräänlaista taipuvaisuutta. Olen jotenkin tottunut sellaiseen sujuvaan kieleen, johtunee osin siitä, että luen paljon käännös- ja tietokirjallisuutta, mutta nyt piti lukea moni virke uudelleen, koska ne olivat kovin... "notkeita".<br />
<br />
Romaani koostuu 28 kirjeestä, jotka joku, mielestäni nainen, mielestäni pohjoisessa asunut, kirjoittaa rakastajalleen, joka ei koskaan vastaa. Uudemmissa painoksissa kirjeita on kuulemma 30. Kirjoittaja vaikuttaa minusta tietyllä tavalla suomalaiselta. Ellen nyt aivan sekoita johonkin toiseen mielikuvaan toisesta kirjasta, niin hän pitää esimerkiksi talvea ja lunta luonnollisina ja tavallisina asioina, mitä ne eivät tietenkään kaikille ole. Tietenkin myös sekä kirjailija itse että minä olemme myöskin suomalaisia naisia, joten se lienee luonnollista, että tulkitsen hänen kirjoitustaan niin.<br />
<br />
Suomalaisuudesta kertonee myös itse aihe: luonto ja erilaiset sen ötökät. Melkein voin nähdä Krohnin istuvan pihallaan kesällä ja tarkentavan katseensa muurahaisten ja muiden hyönteisten puuhiin ja kuvittelevansa itsensä niiden kokoiseksi. Itse kirjeiden kirjoittajasta emme opi paljoakaan. Näkeekö hän unta, onko hän mielisairas, tapahtuuko tämä jossain eri ulottuvuudessa? Kiehtovan maailman hän kuitenkin kuvailee meille; maailman, joka kuitenkaan ei ole täydellinen, ja jota hän ei täysin ymmärrä. Mutta onko hän kuitenkaan itsekään sellainen, millainen kuvittelee olevansa?<br />
<br />
Pienenä kommenttina, että omassa painoksessani vaikutti olevan muutamia kirjoitusvirheitä, enemmän ehkä kuin yleensä. En tiedä, olivatko jotkin lauseet tarkoituksella sellaisia, mutta voi olla, että typot tekivät joistakin virkkeistä melkein mahdottomia ymmärtää oikein.<br />
<h3 style="text-align: center;">
*****</h3>
Lisäksi sarjassamme hetkiä, jolloin tunnet itsesi vanhaksi...<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Ja hän kumartui vastaanottimen yli ja sääti pystysuoran osoittimen sellaisen aseman kohdalle, joka lähetti musiikkia tai urheiluselostuksia tai uutisia.</i><br />
<i>---</i><br />
<i>Mutta kun veli oli mennyt, käännyin takaisin himmeästi hehkuvan osoitintaulun puoleen ja kuljetin punaista viivaa läpi kaikkien Euroopan kaupunkien. Minä kuulin niiden sorisevan ja laulavan, mutta niiden kutsu ei liikuttanut minua.</i><br />
<i>---</i><br />
<i>Sen tähden juuri en pysähtynyt yhteenkään suurista kaupungeista vaan tarkensin osoittimen radioasemien väliseen tyhjyyteen, mistä kukaan ei lähettänyt mitään.</i> (s. 77)</blockquote>
Kun luet fantasiakirjaa ja saavut kohtaan, joka muistuttaa sinulle, että kirja on jo 30 vuotta vanha, mutta kuitenkin voit samalla elävästi kuvitella tilanteen, sillä olet itse tehnyt joskus samaa, mutta tajuten myös, että moni nykypäivän lukija ei ole vastaavaa koskaan kokenut...<br />
<h3 style="text-align: center;">
*****</h3>
<blockquote class="tr_bq">
<i>Minä muistan sen taas, sitten kun on kevät, ja se koittaa pian, pian, seitsemästoista, ja ylt'ympäri säihkyy – pisarat! ja minä nousen, ja me tapaamme taas...</i></blockquote>
Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-53754857956841869512015-12-17T23:30:00.000+02:002015-12-18T04:48:32.793+02:00The Road – Tie (elokuva)<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/a/a7/The_Road_movie_poster.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="https://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/a/a7/The_Road_movie_poster.jpg" width="209" /></a></div>
<br />
<b>The Road – Tie (2009)</b><br />
Ohjaus: John Hillcoat<br />
Pääosissa: Viggo Mortensen, Kodi Smit-McPhee, Charlize Theron, Robert Duvall, Guy Pearce<br />
Käsikirjoitus: Joe Penhall<br />
1 h 51 min<br />
<a href="http://www.imdb.com/title/tt0898367/">IMDb</a> <br />
<br />
Perustuu <b>Cormac McCarthy</b>n Pulitzer-palkittuun romaaniin <i>The Road</i> (2006), julkaistu suomeksi nimellä <i>Tie</i> vuonna 2008 (WSOY). <br />
Haaste: <a href="http://oksanhyllylta.blogspot.fi/2015/11/seitsemannen-taiteen-tarinat-lukuhaaste.html">Seitsemännen taiteen tarinat</a><br />
<br />
<br />
<b>Oksan hyllyltä</b> -blogin haasteen innoittamana ajattelin kokeilla taitojani leffabloggaajana. Alunperin aioin keskittyä kirjallisuuteen, sillä sen verran harvoin katson elokuvia oikeasti keskittyen, ja lisäksi todella mielenkiintoisia leffoja tulee vastaan harvoin. Mutta sitten huomasin TV-ohjelmistossa <i>Tien</i>.<br />
<br />
<i>Tie</i> on sikäli erilainen tapaus, että kyseinen nimi on minulle tutumpi kirjana kuin elokuvana, enkä ollut edes tietoinen, että leffaa oli tehtykään, siinä esiintyvistä tunnetuista näyttelijöistä huolimatta, kuin vasta vähän aikaa sitten. Toisaalta post-apokalyptinen dystopia ei ole suosikkigenrejäni missään mielessä, joten kirjaa tuskin koskaan luen, riippumatta sen Pulitzer- ja muistakin palkinnoista, muiden muassa suomalainen Tähtivaeltaja. Elokuvakin olisi ehkä jäänyt katsomatta ilman aiettani blogata siitä ja olisin silloin yhtä Pulitzer-tarinaa tietämättömämpi, joten katson tämän sopivan haasteeseen oikein hyvin.<br />
<a name='more'></a><br />
Elokuva (ja tietysti kirjakin) kertoo isän ja pojan matkasta kävellen jonkinlaisen maailmanlopun läpikäyneen Yhdysvaltain mantujen halki. Pojan äiti oli lähtenyt jonnekin jo aiemmin. Kovin kauaa muutoksesta ei kuitenkaan vielä ollut, vaan isä muisteli vielä hyviä aikoja. Ympäristö, ja koko elokuva, oli kovin harmaa, mutta minulle tuli pikemminkin mieleen myöhäissyksy (kuten taisi ollakin) kuin hedelmätön maa, sillä lehtiäkin oli maassa. En siis oikein ymmärtänyt, miksi ihmiset eivät viljelleet maata (ja mitä he sitten söivät?). Ilmeisesti ongelmana oli ilmasto, ehkä auringonvalon puute, mutta aika lämpimältä siellä näytti siitä huolimatta, ainakin näin suomalaisen silmiin. En myöskään usko, että ihmiset jäisivät viimeisimmäksi eläinlajiksi, kyllä maailmassa luulisi olevan sitkeämpiäkin otuksia. Lisäksi poika näytti kovin hyvinvoivalta, mutta hänhän ei tietenkään voinut laihduttaa itseään kuten Mortensen. Hampaat ja hiuksetkin olivat vielä molemmilla tallella. <br />
<br />
Minun ongelmani erilaisten dystopiakirjojen ja -elokuvienkin kohdalla on se, että olen lukenut sen verran historiaa, että olen saanut tuntea tarpeeksi sekä maailmanlopun tunnelmaa että totalitaaristen valtioiden temppuja. Esimerkiksi viime vuonna luin Aki Ollikaisen <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2014/10/aki-ollikainen-nalkavuosi.html">Nälkävuoden</a>, jossa äiti ja kaksi lasta pyrkivät Pietariin 1860-luvun nälkävuosien aikaan. Siihen maailmaan verrattuna Tie ei vaikuttanut niin rankalta (eihän siellä ollut edes kunnolla lunta), mutta erona vain on se, että Nälkävuosi sijoittui elettyyn historiaan, Suomeen vain 150 vuotta sitten, jolloin omat isoisovanhempani jo elivät. Viimeksi puolestaan luin inkeriläismiehestä, joka joutui kävelemään 400 kilometria talvella ja paras ruoka, mitä hän sillä matkallaan sai, oli keitto, joka oli tehty harakasta ja perunankuorista.<br />
<br />
Minulle jäi lopulta kuitenkin epäselväksi tarinan ydin, vaikka selviytymisestähän ja toivosta kai siinä olikin kyse. Mutta kuten sanoin, tämä on vähän turhan tuttua minulle muualta, joten en osaa pitää sitä mitenkään erikoisena. Lisäksi hahmot jäivät vähän yksipuolisiksi, ja poika kaikessa hyvyydessään alkoi vähän jo ärsyttääkin. Vähän myös sellaista perusamerikkalaista positiivisuusaatetta oli ehkä huomattavissa, samoin kuin eräänlaista mustavalkoista maailmankuvaakin hyvien ja pahojen ihmisten kohdalla.<br />
<br />
Muissa arvioissa on kiinnitetty huomiota isän ja pojan suhteeseen ja kuinka isän velvollisuudet poikansa suhteen ajavat ohi pojan käsityksen siitä, mikä on oikeudenmukaista sekä hänen halunsa auttaa muita. Mitä tulee isään, niin pidin sitä niin luonnollisena käytöksenä, etten oikein kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota. En myöskään osaa arvioida pojan ikää, näyttelijä oli silloin noin 12-vuotias, mutta kyynisenä kuvittelisin, että sen ikäinen pystyisi jo ymmärtämään oman tilanteensa, olihan hän elänyt kyseisessä maailmassa ilmeisesti jo useamman vuoden. Mainitsemani inkeriläinen oli muistaakseni vielä nuorempi, kun hän jo joutui hoitamaan maatilaa ja huolehtimaan itsestään ja nuoremmasta sisarestaan heidän äitinsä sairastaessa, nostaen perunoita ja hakaten puita, niittäen heinää eläimille talven varalle, ja tämä kaikki vielä pakkokollektivisoidulla maaseudulla, missä apua ei voinut palkata eivätkä naapuritkaan voineet auttaa, koska kenelläkään ei ollut "ylimääräistä" maata, jota viljellä, tai eläimiä, joista hyötyä.<br />
<br />
Periaatteessa siis kyseessä on ihan hyvin tehty elokuva, mutta minua ei oikein jaksanut kiinnostaa hahmojen kohtalo, enkä oikein usko, että asiasta voi syyttää pelkästään elokuvan tekijöitä. Yleensä pidän pienimuotoisista elokuvista, joissa on vain pari päähenkilöä, mutta tässä jäin kaipaamaan vielä jotain muutakin, ehkä jotain yllättävää.Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-9002373489574513911.post-91085096055486260082015-12-06T09:00:00.000+02:002017-01-23T18:37:56.032+02:00Matti Putkinen: Vanki, vakooja, sissi<blockquote class="tr_bq">
<i>Inkeri, kuten sen vanha suomalainen nimi kuuluu, on ollut vuosisatojen ajan suomensukuisten kansojen asuttama. Ennen toista maailmansotaa Inkerissä asui lähes 150 000 suomalaista, tämän kirjoittaja mukaan luettuna.</i></blockquote>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgr_YZ0kBkIwf_Z34LLRIwvGD-9mzCHUvh89v5r-H2hUgAMoSr6QupVjDVM0ABYhk-4fq8m-GZPXTHhHzlI6j8M6KWnBlqNJM9Ip4wdTcGFYSglqh6nm6WmYGHOf2EBGfgl_aZRroncCdT0/s1600/25341102%255B1%255D.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="200" src="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEgr_YZ0kBkIwf_Z34LLRIwvGD-9mzCHUvh89v5r-H2hUgAMoSr6QupVjDVM0ABYhk-4fq8m-GZPXTHhHzlI6j8M6KWnBlqNJM9Ip4wdTcGFYSglqh6nm6WmYGHOf2EBGfgl_aZRroncCdT0/s200/25341102%255B1%255D.jpg" width="143" /></a></div>
<b>Vanki, vakooja, sissi (2015)</b><br />
Matti Putkinen<br />
toim. Mikko Porvali<br />
Atena Kustannus Oy 2015<br />
344 sivua (290 sivua e-kirjassa)<br />
<br />
<br />
Kirjastosta, puolet VIP-kirjana ja puolet e-kirjana luettuna<br />
GR: 4 tähteä<br />
★★★★<br />
<br />
Aloitin kirjan jo puoli vuotta sitten, mutta se oli minulla vain viikon laina-ajalla, tosin kahdesti, joten minun oli palautettava kirja, ennen kuin ehdin lukea sitä loppuun. Jonkin aikaa yritin jahdata sitä jälleen VIP-kirjana, koska en suostunut maksamaan euron varausmaksua, mutta vuoden lähetessä loppuaan totesin parhaimmaksi kokeilla e-kirjana lainaamista. Ja menihän se näinkin, vaikka en erityisemmin pidäkään näytöltä lukemisesta.<br />
<br />
Kirja on siis inkeriläisen Matti Putkisen vuonna 1953, Stalinin kuoleman jälkeen, kirjoittama muistelmateos, jonka Mikko Porvali on toimittanut julkaisukuntoon. Putkinen itse kuoli jo 2001. Hän oli syntynyt marraskuussa 1920 Kelton pitäjässä, Mähnälän kylässä, noin 10 kilometriä Leningradista, joten ennen toisen maailmansodan syttymistä hän oli juuri ehtinyt kasvaa aikuiseksi. Tosin kovin pitkästä lapsuudesta ei hänen kohdallaan voida puhua, sillä isän kuoleman jälkeen alkoivat ensimmäiset muutokset kotikylässä vuonna 1927, jotka sitten pahenivat 1930 ja jatkuivat tunnettuun tapaan sodan syttymiseen asti ja senkin jälkeen, mutta niistä ajoista Putkisella on vähemmän kerrottavaa.<br />
<br />
Muistelmien alkupuolen asioista minulle uutta asiaa ja siinä mielessä mielenkiintoisinta oli tavallisen elämän kuvaaminen ja esimerkiksi kauppamatkat Leningradiin. Orvoiksi jäätyään perheen lapset olivat joutuneet erilleen toisistaan ja eri sukulaisten hoiviin, Matin vanhimpana tehdessä eniten töitä. Vielä 1920-luvulla Inkerinmaassa ja Leningradissakin riitti ruokaa ja tavaraakin, mutta kollektivisoinnin ja muun sääntelyn "ansiosta" kaikesta oli lopulta puutetta, joten ruoan ja tavaran hankkimisesta tuli eräänlainen taito. Inkeriläisiä myös säännöllisesti pidätettiin ja karkotettiin. Tietoa muusta maailmasta toivat myös muutamat Matin tapaamat suomalaiset, jotka olivat lähteneet etsimään parempaa elämää, mutta todenneet sen jääneen väärälle puolelle rajaa.<br />
<a name='more'></a><br />
Ripillekin Putkinen vielä ehti ennen kuin viimeinenkin luterilaisen kirkon suomenkielinen pappi karkotettiin. Tämäkin oli jo tehtävä salassa, mutta perheen ja kulttuurin perinteet velvoittivat. Pienenä yksityiskohtana Putkinen kertoi sikäläisestä yöjuoksutavasta, jossa rippikoulun käyneet tytöt saivat ottaa poikaystävänsä viereensä yöksi, mutta mitään muuta ei sitten saanutkaan tapahtua. Kertoneeko tämä sitten jostain luterilaisten maalaisjärjestä, jossa aikuistuville nuorille annetaan enemmän vapauksia, mutta sitten on myös osoittauduttava luottamuksen arvoiseksi? Jotain vastaavaahan on ollut Suomenkin puolella, mutta se on taidettu kieltääkin jossain.<br />
<br />
Ennen toisen maailmansodan syttymistä Putkinen ehti myös valmistua kansakoulun opettajaksi (alle 18-vuotiaana!), mutta ammattiaan hän ei ehtinyt harjoittamaan, vaan hänet pidätettiin melkein heti sen jälkeen. Jo opistossa oli suomalaisia opettajia kadonnut, eikä heistä sitten enää puhuttukaan, samoin suomenkieliseen opetukseen alettiin suhtautua torjuvasti. Shpalernaja ja Krestyn vankilan tavat ovat minulle jo muistakin muistelmista tutut ja Putkinenkin tässä kertaa sikäläisen viestintätavan, kyrillisten kirjainten kaavion ja naputuksen, jota on käytetty (toisen kirjan mukaan) jo tsaarien aikana. Silloin tosin oli käytössä "puhelinkin", joka toimi vessanpöntön kautta. (Ks. Kyösti Wilkuna: Kahdeksan kuukautta Shpalernajassa) Tätä ei ole mainittu neuvostoaikojen muistelmissa, kuten ei muistaakseni itse vessojakaan. Olisivatkohan sellit olleet jo liian täynnä sellaiseen?<br />
<br />
Kuulusteluiden ja tunnustuksien jälkeen Putkinen pääseekin yllättäen pois vankilasta, ja silloin onkin kohta jo talvisodan aika. Tässä onkin mielestäni muistelmien suurin puute, sillä tuntuu, että jotain jää puuttumaan. Putkinen sivuuttaa koko sodan muutamalla lauseella, on kuulemma ollut töissä Leningradissa. Mutta entäs suomalaisväestön mielialat ja ajatukset sodasta? Muuten hän kertoo keskusteluista hyvinkin tarkasti. Mutta kunnioitusta suomalaiset kuitenkin saivat, niin venäläisten parissa kuin etenkin Virossa, jonne hänet lähetettiin Puna-armeijan sotilaana, tosin ilman sotilaspukua tai asetta. Sukulaiskansan edustajat ottivat hänet siellä hyvin vastaan ja olisivat ottaneet myös mukaan lähtiessään metsäveljiksi sodan sytyttyä.<br />
<br />
Uuden sodan alun Putkinen sitten vietti suurempia tekemättä Leningradissa, josta hänet määrättiin muiden suomalaisten, neuvostosaksalaisten ja virolaisten kanssa metsätöihin jonnekin kauas. Matka alkoi kävelemällä Elämäntietä jäätyneellä Laatokalla ja sitten vielä 400 kilometriä jonnekin itäänpäin. Ruokaa oli ehkä enemmän kuin Leningradissa eikä töitäkään tarvinnut tehdä yli 50 asteen pakkasessa. Lyhyeksi jääneen karkumatkan jälkeen hänet kuitenkin värvättiin desantiksi, mikä sopi Matille paremmin kuin hyvin.<br />
<br />
Desanttikoulutus vei Putkisen jälleen Leningradiin (eikös sen pitänyt olla piiritettynä ja nälkää näkevänä?) ja sitä myöten lentokoneeseen, Suomeen ja sotilaaksi Suomen armeijaan. Putkinen päättää muistelmansa tähän, mutta Porvali jatkaa vielä eteenpäin. Kuulusteluista selvittyään Putkinen koulutetaan radistiksi ja hän toimii sekä vakoojakoulussa että kaukopartioissa, myös <a href="http://lukemattomatlukemattomat.blogspot.com/2013/11/mikko-porvali-operaatio-hokki.html">Operaatio Hokissa</a>, millä reissulla melkein kaikki menee pieleen ja sotakin loppuu kesken. Putkinen ottaa osaa myös viimeiseen kaukopartioon Lapin sodassa. Vieläkään eivät seikkailut ole ohi, sillä kesällä 1945 hänet määrätään poistumaan Suomesta ja Putkinen pakenee Valvontakomissiota Ruotsiin. Siellä hän vielä joutuu kolmanteen armeijaan, tosin Törnistä poiketen ei joudu enää sotimaan sen riveissä, vaan pikemminkin pääsee varusmiehenä kertomaan ruotsalaisille upseereille, miten sitä oikein soditaan. Ikää miehellä on Ruotsiin tullessaan vasta alle 25 vuotta. <br />
<br />
<br />
En tietääkseni ole lukenut inkeriläisten muistelmia, joten tämä oli hyvinkin mielenkiintoinen, eikä Putkisen tarinakaan ole tylsimmästä päästä. Ehkä hän joissain kohdissa oli turhan monisanainen, mutta ei voi sanoa, että kirjassa olisi jotain ylimääräistäkään. Kieli on sujuvaa, mitä ehkä voi odottaakin opettajakoulutuksen saaneelta, ja Putkisella tuntuu olevan hyvä muistikin, tai ainakin mielikuvitusta, sillä dialogia on yllättävän paljon. Suosittelen kirjaa elämäkerroista ja tuosta aikakaudesta kiinnostuneille, ei näitä liiaksi ole julkaistu.<br />
<blockquote class="tr_bq">
<i>Mitä vielä sanoisin?</i><br />
<i>Olen nähnyt ihmisen syntyvän ja olen nähnyt hänen kuolevan. Ja luulen voivani sanoa, että olen nähnyt aika paljon siitä, mitä näiden kahden tapauksen välille mahtuu.</i><br />
<i>Mikä on sitten kaiken kokemani ja näkemäni summa?</i><br />
<i>Tämä:</i><br />
<i>"Ihminen, vaimosta syntynyt, elää vähän aikaa, on täynnä levottomuutta, ja katoaa kuin varjo." [Job. 14:1]</i> </blockquote>
<blockquote class="tr_bq">
<i>Niille, jotka tulevat moittimaan minua siitä, että olen jättänyt entisestä kotimaastani kertomatta kaiken hyvän, sanon näin: Ottakaa eteenne juomalasillinen vettä. Sekoittakaa siihen kaksi teelusikallista sokeria. Lisätkää yksi ruokalusikallinen suolaa. Maistakaa.</i><br />
<i>Tiedätte aivan varmasti, että myös hyvä on siellä - mutta juoma maistuu kuitenkin joutavalta.</i></blockquote>
Tytyhttp://www.blogger.com/profile/02337186070833213172noreply@blogger.com0