23 tammikuuta, 2017

Antti Tuuri: Suuri asejuna Pietarista

Paperissa oli sellainen nimi, etteivät varikolla ruvenneet vastaan väittämään, ja siinä oli sellaiset leimat, että uskoivat sen miehen nimensä kirjoittaneen, jolle nimi kuului: Vladimir Iljitš Lenin. Mutta auttamaan eivät meitä varikolla ruvenneet. Käskivät ottaa mitä meille kuului ja hoitaa itse tavaramme Suomen asemalle.
Suuri asejuna Pietarista (2006)
Antti Tuuri
Kustannus HD 2006
Kovakantinen, 203 sivua


Kirjastosta
GR: 3/5
★★★


Tämä tuli lainattua kirjastosta ja luettuakin puolittain vahingossa. Aihe vain alkoi kiinnostaa sen verran paljon, että kirja ohitti muut mielenkiintoiset lukujonossa. Toisaalta myös lyhyet kappaleet ja suhteellisen iso fontti antoivat odottaa nopeasti luettavaa kirjaa, mitä se kyllä olikin. (Ne ohitetut ovatkin sitten pitempiä...) Tämä oli myös ensimmäinen lukemani Antti Tuurin kirja. Tyyliltään se on oikeastaan dokumenttiromaani, erityistä juonta ei ole.

Kirjan otsikko kertookin jo aiheen, joka myös perustuu tositapahtumiin. Tammikuun lopulla 1918 Pietarista lähti suuri asejuna Suomeen Viipurin, ja muutaman muun aseman, kautta Helsinkiin ja Tampereelle. Junaan oli lastattu (kirjan mukaan) 15 000 kivääriä, niihin kaksi miljoonaa patruunaa, kolmisenkymmentä "kuularuiskua" patruunoineen sekä kymmenen tykkiä, joihin oli ammuksia kuusi junanvaunullista, joiden lisäksi tuli vielä kaksi panssariautoa, jotka kuulemma näyttivät siltä, etteivät kuuluisi kenellekään. Aivan kaikkia Lenin ei ollut suomalaisille punakaarteille luvannut, mutta varastonhoitajaa ei ilmeisesti kiinnostanut asia tarpeeksi tarkistaakseen määriä. Tämä myös jatkui läpi kirjan, rekkoja otettiin käyttöön niitä tarvittaessa ja luvan antoi pistooli.

Tarina kerrotaan Eino Rahjan äänellä ja näkökulmasta, alkumatkalla mukana oli myös hänen veljensä Jukka, mutta hän haavoittui vakavasti. Kolmaskin veli piipahti kirjassa, hän oli matkalla hakemaan viljaa Siperiasta. Siitäkin seikkailusta on Tuuri kirjoittanut kirjan, nimeltään vähemmän yllättäen Suuri viljajuna Siperiasta (2009). :-) Muitakin tunnettuja punakaartilaisia matkan varrella tavataan, mutta heistä nekin, jotka selvisivät sodasta (yleensä pakenemalla Venäjälle), tavallisesti tapasivat kohtalonsa viimeistään Stalinin vainoissa. Eino Rahja oli muuten myös Leninin luotettu ja toimi hänen henkivartijanaan Petrogradissa, jopa hänen mennessään Smolnaan julistamaan vallankumous alkaneeksi. Lenin myöskin piileskeli Rahjojen avustuksella.

Vaikka Rahja onkin tässä jonkinasteinen "sankari", sillä hän on niitä harvoja, joilla on jonkinlainen näkemys sodasta ja sotimisesta, niin kovin sympaattista kuvaa kirja ei hänestä luo, vaikka naisia hän kohteleekin varsin reilusti. (Tosin ilmeisesti hänen jälkimaineensa on todellisuudessa huomattavasti huonompi.) Kirjan näkökanta on täysin punakaartilaisten, valkoisia ei ole edes sivuhahmoina, vaikka Mannerheimista ja Svinhufvudista puhutaankin pari kertaa. Kirjailijan sympatiat eivät kuitenkaan liene punaisten puolella, sillä jos heistä annettu kuva on vähääkään realistinen, niin täytyy olla vieläkin tyytyväisempi, etteivät he onnistuneet pyrkimyksissään. Toisaalta se laittoi melkein jo ihmettelemään, että he pärjäsivät niinkin "hyvin", sillä vaikutelma oli hyvin harrastelijamainen.

Junan kulkua seurataan kirjassa tarkkaan, minun makuuni jopa vähän turhan tarkkaan, niin usein miehet käsketään vartioon ja takaisin junaan. Välillä tosin tuntuu, että Rahja komentaa pikemminkin yläkouluikäisiä poikia kuin Suomen työväestön vapauttajia, sen verran vaikealta tuntuu käskyjen noudattaminen. Viipurista mukaan lähtee myös naiskaarti, jotka lukijankin onneksi ovat selvästi toimeliaampia. Toivon tämänkin perustuvan historiaan, mutta en ole törmännyt asiaan muualla. Toisaalta junan jatkuva pysäyttäminen ja seuraavan rataosuuden turvallisuuden tarkistaminen kasvattaa jännistystä, sillä "lahtarit" voivat hyökätä junaan missä tahansa tai vaikka räjäyttää sillan sen edessä. Junan tarkemmasta historiasta tietämätön pääsee jännittämään junassa kulkevien mukana. Välillä Tuuri, Rahjan äänellä, kertoo taaksejätetyn tulevan kohtalon.

Tuuri myös käyttää, tahallaan tai ei, usein toistoa, välillä muistelin lukeneeni saman lauseen aiemminkin. Dialogien kohdalla tämä alkoi häiritä enemmänkin, kun molemmat keskustelijat "sanoivat" vuorosanansa vuorottain, ainoastaan joskus esim. "kysyivät". Koska tämä oli ensimmäinen lukemani hänen kirjansa, en tiedä, onko tämä ominaista Tuurille vai liittyykö se vain tähän tarinaan. Pari hänen kirjaansa olisikin odottamassa lukemista, sillä ennen Kylmien kyytimiestä (jossa ollaan jälleen Tampereella, keräämässä tässäkin junassa kulkeneita, nyt "kylmiä") ja Ikitietä ajattelin lukea niitä edeltävän Taivaanraapijat.

Tämä menee Helmet-haasteen kohtaan 48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän, sillä kuulin aikoinaan varmaan koko junastakin tämän kirjan kautta. Muutenkaan en ole erityisemmin tutustunut sisällissotaan. Popsugar-haasteessa "A novel set during wartime".
Pakkanen oli tammikuun lopussa Pietarista lähtiessäni ollut ankara, mutta hellittänyt nyt, ja helmikuun ilta Tampereella oli tähtikirkas ja leuto. Kaupungissa valoja oli sodan takia vähän, ja kaikki tähdet Tampereen yllä loistivat rauhallisina ja kirkkaina. Luulin silloin, että ne johtaisivat meitä toisenlaiseen maailmaan kuin missä siihen saakka olimme eläneet.

1 kommentti:

  1. To the person who commented and asked what platform I was using, or something like that. Sorry, I deleted your comment by mistake, but I am just using Blogger, nothing special, but I have modified the default view a lot. I hope this will reach you, and sorry for the late reply. I haven't been updating the site for some time.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa aina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...