17 tammikuuta, 2017

Kalervo Pulkkinen (toim.): Tom of Finland

Tom of Finland – välähdyksiä nimimerkin takaa (2016)
Kalervo Pulkkinen (toim.)
Like Kustannus Oy 2016
pokkari, 240 sivua



Kirjastosta
GR:3/5
★★★

Kirja oli laitettu esille kirjastossa ja sieltä se sitten tarttui mukaanikin, sillä uuden elokuvankin myötä mies "nimimerkin takana" on alkanut vähän kiinnostaa. Kirjassa oli paljon kuvia, myös ihan tavallisia valokuvia perheestä ja ystävistä, ja ne veivätkin ison osan sivumäärästä, joten kirja oli jopa turhankin nopeasti luettava. Joistain asioista olisi ollut mukava saada enemmänkin tietoa. Tosin ehkä en olisi tarttunutkaan "tavalliseen" elämäkertaan, jonka lukemisessa olisi mennyt paljon kauemmin.

Kirja siis kertaa Touko Laaksosen elämän aivan lapsuudesta ja lapsena piirretyistä sarjakuvista alkaen aina sotavuosien kautta lopulta varsin myöhäiseen uranvaihtoon ja maailmanmaineeseen. Itselleni oli uutta hänen ongelmansa kustantajien ja suoranaisen piratismin kanssa, ja myös se työ, jota Tom of Finland Foundation tekee uusien taiteilijoiden opastamisen ja heidän oikeusturvansa puolesta.

Monet kirjaan valitut piirrokset olivat tietenkin tuttua Tomia ja niissä esiteltiin hänen perushahmojaan ja tarinankerrontatapojaan. En ole itse oikein hänen kohdeyleisöään, eikä 1970-luvun muodista ole kovin hyvää sanottavaa, mutta osasihan hän piirtää. Pidin ehkä mielenkiintoisimpina hänen valokuvista tekemiään piirustuksia ystävistään; niistä olisi ollut mielenkiintoista nähdä myös se alkuperäinen valokuva. Kyseiset piirrokset olivat vielä uskottavissa "mitoissa", vähän vain "tom-maisesti" paranneltuja.

En ole erityisesti sankaritarinoiden ystävä, pidän enemmänkin antisankareista, ainakin mitä tulee fiktioon, joten laitan tämän Helmet-haasteen kohtaan "21. Sankaritarina". Popsugarin haasteessa menköön puolestaan kohtaan "A book with career advice". Read Harder -haasteeseen ei löytynyt sopivaa kohtaa edes luovasti ajateltuna.
Touko Laaksosta on syytä juhlia sankarina. Hän vapautti kokonaisen väestönosan, jonka oikeuksia yhteiskunta polki. Hän oli vahva suomalainen persoona, ja hän oli moraaliltaan esimerkillinen. Me kannamme Tomin lippua viestiäksemme maailmalle, kuinka tärkeä tämän miehen elämäntyö on. Tom piirsti miehensä Suomen majesteettisen luonnon syleilyyn. Hänen sanomansa oli yksinkertainen – jokaisen pitäisi pystyä nauttimaan elämästään. – Durk Dehner

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...