Näytetään tekstit, joissa on tunniste nykykirjallisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nykykirjallisuus. Näytä kaikki tekstit

16 kesäkuuta, 2017

Andrus Kivirähk: Romeo ja Julia

Katso, miten aurinko paistaa niittyjen ja peltojen yllä! Ei puhalla tuuli, ei virtaa joki näillä helteillä. Maailma melkein kypsyy, paistuu hiljaisella liekillä kuin piirakka.
Romeo ja Julia (2003)
Andrus Kivirähk
suom. Mika Keränen
Absurdia 2004
63 sivua

Kirjastosta
GR: 3 tähteä
★★ ½


Tämän pikkukirjan luin jo maaliskuussa, mutta kirja oli sen verran outo, että arvion kirjoittaminen jäi, sillä en osannut edes aloittaa sitä (mikä myös myöhästytti muita arvioita). Kirja kertoo tutun tarinan Romeosta ja Juliasta, mutta kaikki muu onkin sitten täysin absurdia, mikä tietenkin sopii, kun ottaa huomioon kustantajan nimen. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että Romeo on virolainen paimen ja Julia metsäkauris. Toisaalta, vaikka en olekaan lukenut Shakespearen alkuperäistä näytelmää, vaan vain siitä suomalaisen kirjoittaman proosamukaelman, niin yhtä järjettömiä hahmot tuntuivat olevan siinäkin, vaikka kaikki olivatkin ihmisiä.
Halveksi rakkauttani, syytti minua, että antaudun sillä lailla ihmiselle. Mutta hän ei tunne sinua, kaunis rakkaimpani. Ei tiedä, että olet kaunis kuin majava. (s.33)

27 joulukuuta, 2016

Imre Kertész: Lopetus

Kutsukaamme tarinan sankaria KESERŰksi, Katkeraksi. Meidän tarvitsee vain kuvitella ihminen ja valita sopiva nimi. Tai päinvastoin: valita nimi ja kuvitella siihen sopiva ihminen. Eikä meidän oikeastaan tarvitse kuvitellakaan, sillä tarinan sankarin nimi on todellisuudessakin KESERŰ, Katkera.
   Sama nimi oli jo hänen isällään.
   Ja isoisällään.
Felszámolás (2003)
Imre Kertész
suom. Outi Hassi
Otava 2006, Otavan kirjasto #181
123 sivua

Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★ ½


Tämän lyhyen kirjan lukeminen vei kauan, sillä vaikka se olikin kiinnostava, se oli myös varsin hämmentävä, jopa vaikea. Siihen syventyminen vaati siis aikaa ja rauhoittumista, jotta pysyi jotenkin kärryillä. Tosin ehkä lukukokemusta voisi pikemminkin verrata sonniratsastukseen (josta juuri luin Lyhyessä kantamassa), sillä sen verran tarina heitteli lukijaa.

13 kesäkuuta, 2015

Sofi Oksanen: Puhdistus

Puhdistus (2008)
Sofi Oksanen
WSOY, 2008
381 sivua

Finlandia 2008
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2010
BC-kirja, lainassa
GR: 4/5 tähteä
★★★★

This was a difficult book to read, as I thought it would be. I have also seen the movie some years ago, so I didn't get to experience the suspense as I would have if I hadn't know the story beforehand. However I do remember that I was speechless after seeing the movie, as was my friend.

09 marraskuuta, 2014

20 syyskuuta, 2014

Juha Itkonen: Myöhempien aikojen pyhiä

Myöhempien aikojen pyhiä, 2003
Tammi 2003
295 sivua


Finlandia-ehdokas 2003
GR: 4/5 tähteä
★★★★

Kaksi mormonilähetyssaarnaajaa Salt Lake Citystä saapuu suomalaiseen pikkukaupunkiin.

11 elokuuta, 2014

Luiz Ruffato: Rutosti hevosia

Eles Eram Muitos Cavalos (2001)
Luiz Ruffato
suom. Jyrki Lappi-Seppälä
Into Kustannus, 2014
159 sivua


Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★

Toukokuun yhdeksäs vuonna 2000 oli jälleen yksi tavallinen päivä São Paulossa, tämä kirja kertoo siitä.

02 elokuuta, 2014

Doris Lessing: Adore

Adore, 2003
(The Grandmothers)
Doris Lessing
Novelli, ~70 sivua, osa kokoelmasta


Nobel-voittaja 2007
Kirjastosta
GR: 4/5
★★★★½

05 heinäkuuta, 2014

Rosa Liksom: Hytti nro 6

Hytti nro 6 (2011)
Rosa Liksom
WSOY, 2012
Pokkari, 200 sivua


Finlandia-voittaja 2011
BC-kirja
GR: 3/5 tähteä
★★★

A young Finnish woman travels from Moscow to Ulan Bator by train in the 1980s (I believe the author has made the same journey herself in her youth). She shares the train compartment with a Russian man in his forties.

11 toukokuuta, 2014

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Ennen päivänlaskua ei voi (2000)
Johanna Sinisalo
Tammi, 2008
268 sivua


Finlandia-voittaja 2000
Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★½

05 lokakuuta, 2013

A.S. Byatt: Riivaus. Romanttinen kertomus

Nää sieltä löydät: tarhan, ynnä puun
tuo käärme juurellaan, ja kultaisen
hedelmän, ja naisen siimeksessä
ja puron solisevan, ruohikon.
Ne löydät, nyt kuin ennen. Kun muinaiseen
sä saavut maailmaan, ja askeleesi
lehtoon Hesperidein suuntaat, missä
oksilla ikuisilla kultaisena
hedelmä kimmeltää, ja lohikäärmeen
näet harjan kiiltäväisen, Ladonin,
sen kynnet kultaiset, ja hampaat
hopeisna välkkyväiset - pedon siellä
uinuissa, odottaen, iankaikkiseen -
siks' kunnes Herakles, tuo kekseliäs,
sen riistämään ja varastamaan käy.

Possession (1990)
A.S. Byatt
suom. Marja Alopaeus, Leevi Lehto
Teos, 2008 (Baabel)
709 sivua

Booker-palkinto 1990
Oma
GR: 4/5 tähteä
★★★★

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...