16 kesäkuuta, 2017

Andrus Kivirähk: Romeo ja Julia

Katso, miten aurinko paistaa niittyjen ja peltojen yllä! Ei puhalla tuuli, ei virtaa joki näillä helteillä. Maailma melkein kypsyy, paistuu hiljaisella liekillä kuin piirakka.
Romeo ja Julia (2003)
Andrus Kivirähk
suom. Mika Keränen
Absurdia 2004
63 sivua

Kirjastosta
GR: 3 tähteä
★★ ½


Tämän pikkukirjan luin jo maaliskuussa, mutta kirja oli sen verran outo, että arvion kirjoittaminen jäi, sillä en osannut edes aloittaa sitä (mikä myös myöhästytti muita arvioita). Kirja kertoo tutun tarinan Romeosta ja Juliasta, mutta kaikki muu onkin sitten täysin absurdia, mikä tietenkin sopii, kun ottaa huomioon kustantajan nimen. Aloitetaan nyt vaikka sillä, että Romeo on virolainen paimen ja Julia metsäkauris. Toisaalta, vaikka en olekaan lukenut Shakespearen alkuperäistä näytelmää, vaan vain siitä suomalaisen kirjoittaman proosamukaelman, niin yhtä järjettömiä hahmot tuntuivat olevan siinäkin, vaikka kaikki olivatkin ihmisiä.
Halveksi rakkauttani, syytti minua, että antaudun sillä lailla ihmiselle. Mutta hän ei tunne sinua, kaunis rakkaimpani. Ei tiedä, että olet kaunis kuin majava. (s.33)
Näin ajattelee siis Julia, metsäkauris.

Rakkaustarinan ulkopuolella ehditään myös käsitellä maaseudun tyhjentymistä ja muuttoliikettä kaupunkiin sekä kaupunkilaisten ja maalaisten eroja, sillä Romeon veli on menestynyt kaupungissa ja haluaisi heidän isänsä myös muuttavan sinne, nykyaikaiseen asuntoon. Kirja on kuitenkin sekä pieni kooltaan että siinä on myös vähän sivuja, joilla on myös erilaisia piirustuksia, joten kovin syvälle asiassa ei päästä. Kirjan kuvitus myös osoittaa selvästi, ettei kyseessä ole lasten kirja, sen verran riettaita niistä pari oli, jos katsoi vähän tarkemmin.

Kuten alkuperäisestä teoksesta voi arvata, tämäkään ei tietenkään pääty onnellisesti. Loppu on kuitenkin yhtä omituinen kuin koko kirjakin, joten en paljasta siitä sen enempää. Goodreadsin Suomalaisessa lukupiirissä, jota siis emännöin, tuli myös keskustelua siitä, miten monessa suomalaisessa (nyky)romaanissa käsitellään ihmisten ja luonnon suhdetta ja varsinkin suhteita eläimiin, erityisesti tietenkin tulee mieleen Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi (Tammi 2000), mutta myös uudempi Paflagonian perilliset (Karisto 2016), jonka on kirjoittanut Virve Sammalkorpi sekä Aino Kallaksen klassikko Sudenmorsian (Otava 1928) liikkuvat samoissa teemoissa. Toisaalta Kallashan asui tuolloin Virossa ja itse kirjakin sijoittuu Hiidenmaalle ja on varmasti saanut vaikutteita paikallisista kansantaruista ja -uskomuksista, joten ehkä voi päätellä, että näinkin vahva yhteys luontoon löytyy myös virolaisesta kulttuurista. Ainakin veljeskansat ovat synnyttäneet varsin outoja kirjoja.

Vaikka kirjanen olikin vähän liian outo pitääkseni siitä oikeasti, sen löytäminen herätti kuitenkin kiinnostukseni Kivirähkin muuhun tuotantoon, erityisesti hänen kuuluisimpaan teokseen Riihiukko eli marraskuu (Rehepapp, ehk, November 2000, suom. Otava 2002), joka on ollut todella menestyksekäs kotimaassaan ja voittanut myös Viron kirjallisuuden parhaan proosateoksen valtionpalkinnon. En tiedä, mistä se kertoo, etten itse ollut koskaan edes kuullut kyseisestä kirjailijasta, joka kuitenkin on tunnettu kulttuurihenkilö läheisessä naapurimaassamme...
Romeolla oli tapana repiä housut jalastaan ja sitoa ne rätiksi päähän, minkä jälkeen hän väänsi lahkeet solmuun leuan alle. [...] Nytkin hän hyppi silmät kiiluen mielettömästä ilosta pikku kauriinsa ympärillä, housut rättinä päässä ja takamus paljaana, niin kuin jokin vinksahtanut mummeli. (s. 49)

Helmet-haasteessa tämä täyttäisi minulla ainakin kohdat: 5, 9,  14, 22, 23, 35, 41, 47.
Popsugar: (21,) 24, 27, 30 ja A7, (A12).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...