Haasteista, uusista ja vanhoista

Suhteeni erilaisiin haasteisiin ja lukusuunnitelmiin on kovin ristiriitainen. Minä pidän niiden ajatuksesta, minä mielelläni suunnittelenkin kaikenlaista, mutta niiden toteuttaminen onnistuu harvoin, enkä missään nimessä halua ottaa niistä stressiä. Usein seuraava kirja tulee valittua aivan sattumalta, joko fiiliksen pohjalta tai ehkä olen nähnyt sen jossain, eikä siinä yleensä silloin haasteet paina. Lisäksi tietokirjallisuus menee usein hyvänkin romaanin edelle. (Mutta niitä en aina lue kannesta kanteen, joten en myöskään merkitse niitä minnekään. Näin kävi viimekin vuonna, luin mm. neljää muistelmateosta, joiden kirjoittajat olivat viettäneet enemmän tai vähemmän aikaa Venäjän/Neuvostoliiton vankiloissa/vankileireillä, mutta joista vain yhden kokonaan. Tsaarin aikaan oli muuten miellyttävämpää.) Jopa määrätkin vaihtelevat, toissa vuonna luin paljon (minulle), viime vuonna huomattavasti vähemmän. Mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan, joten tämän vuoden lukutavoitteeni olkoon alustavasti 24 kirjaa ja ehkä 6000 sivua, kirjoista vähintään 10 voisi olla kotimaisia.

Mikä on klassikko?

Klassikon määrittely on vaikeaa, vaikka monien kirjojen määrittely klassikoiksi on todella helppoa. Suomessa "kaanoniin" luettavat kirjat on melkein laskettavissa yhden käden sormilla: Seitsemän veljestä, Sinuhe, Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Näistäkin viimeisin on ilmestynyt vasta 1962, mikä on liian myöhäistä heille, jotka määrittelevät klassikot ennen vuotta 1960 ilmeistyneiksi. Joku naisenkin kirjoittama kirja olisi hyvä saada mukaan, ehkä Canthia.