16 tammikuuta, 2017

Mikko Porvali: Hyökkäyksen edellä

LAPPEEN PITÄJÄ, 30.7.1941
Iitiän kylä, Pusan talo

Neljä hoikkaa ja vaiteliasta sotilasta seisoo suuren eteläkarjalaisen puutalon pihamaalla. Talo on hiljan muutettu tiedustelukeskukseksi, ja miehet ovat Päämajan kaukopartiomiehiä, ensimmäisiä suomalaisia erikoisjoukkosotilaita. Suomen kenttäarmeija valmistautuu paraikaa hyökkäämään Karjalankannakselle – sinne mistä nämä miehet ovat vastikään palanneet.

Hyökkäyksen edellä – kaukopartio Kannaksella kesällä 1941 (2013)
Mikko Porvali
Atena Kustannus Oy 2013
300 sivua (kovakantisessa)

Kaukopartion haastattelu Yle Areenassa.

Kirjastosta e-kirjana (216 sivua)
GR: 4/5
★★★★

Tämän kirjan olin lainannut jo ainakin kerran aiemmin kirjastosta, mutta silloin en tullut sitä vielä lukeneeksi. Nyt nähdessäni sen kirjasto e-kirjavalikoimassa tarina alkoi kiinnostaa sen verran, että päätin ottaa luettavaksi. Olen lukenut Porvalilta aikaisemmin Operaatio Hokin, joka oli kovinkin jännittävä tositarina ja samaa odotin tältäkin, eikä minun tarvinnut pettyä. Arvioin tämän kuitenkin puoli tähteä "heikommaksi" kuin sen, johtuen ehkä vain siitä, että asiat olivat minulle jo osittain tuttuja. Kaukopartion haastattelua en vielä tosin ole kuunnellut, mutta sitä referoitiin kirjassa jonkin verran.

Vaikka olenkin tämän puolen asioista jonkin verran lukenut, minulla ei ollut varsinaista tietoa välirauhan aikaisen vakoilun laajuudesta. Moni kirjan partio Tolvasen kahdeksasta jäsenestä oli nimittäin käynyt useammankin kerran naapurin puolella kuka missäkin tehtävissä. Ehkä uhkarohkeimpia tapauksia on ollut 40 kilon hopealastin hakeminen, sen oli erään partiolaisen isä piilottanut joutuessaan lähtemään kotoaan. Lähes kaikilla oli myös jäänyt koti rajan taakse ja moni joutui näkemään kotinsa joko poltettuna tai toisten asuttamana.

Kirja etenee perinteisesti partion kokoamisesta ja linjojen ylittämisestä erilaisten tehtävien suorittamiseen ja tiedusteluun ja lopulta paluuseen linjojen yli sodan jo kuumennettua. Miehet olivat reissullaan noin 19 vuorokautta, 30.6.-19.7. ja kärsivät niin nälästä kuin jotkut sairaudestakin. Kilometrejä kuljettiin ilmeisesti lähemmäksi 400, ja he kävivät lähes sadan kilometrin päässä linjojen takana lähellä vanhaa rajaa ja noin 60 kilometrin päässä Leningradista.
"Oli todellinen kuningasajatus lähettää vihollisen selustaan – nestehukan ja fyysisen rasituksen kourissa kamppaileville miehille – pullotolkulla viinaa, mutta todellista optimismia oli toimittaa se lasipulloissa, muonatorpedopudotuksella!" (s. 96 e-kirjassa)
Koska kaukopartio oli sodan ensimmäinen, toiminta ei ollut vielä kehittynyt täysin huippuunsa ja tästä seurasi erinäisiä ongelmia, erityisesti yhteistyössä ilmavoimien kanssa. Miehet eivät myöskään olleet saaneet kovin kummoista erityiskoulutusta verrattuna nykyaikaan, vaan heidän oli valittu erityisesti henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja kokemuksensa perusteella. Toisaalta heillä oli käytännössä myöskin kotikenttäetu verrattuna vasta alueelle saapuneisiin puna-armeijan sotilaisiin. Ei voi kuin ihmetellä ja ihailla, miten miehet ovat kestäneet reissujen rasitukset, toisaalta kaikki eivät palanneet tältäkään partioretkeltä kotiinsa.

Kaukopartioihin ja tiedusteluun liittyviin asioihin minulla on sen verran sukurasitusta, että isosetäni oli Osasto Kuismasessa ja isälläkin oli tiedustelu-upseerin koulutus. Hän olisi varmaan ollut kiinnostunut tästäkin kirjasta, jos se olisi ilmestynyt muutamaa vuotta aiemmin. Seuraavaksi minua kiinnostaisi lukea aiheesta Porvalin mainitsema Juhani Sipilän kirjoittama "Kaukopartio Vertti - partionjohtajan painajainen" (2009), joka kertoo yhden partio Tolvasen jäsenen viimeisestä jatkosodan aikaisesta partioreissusta.

Tämä täyttäkööt Helmet 2017 -haasteen kohdan 5, "kirjassa liikutaan luonnossa", sillä Kannaksen metsät ja suot sekä järvet ja lammet olivat tärkeässä osassa niin partioretkellä kuin kirjassakin. Lisäksi tämä sopii Popsugarin kohtaan "An espionage thriller" ja Read Harder -haasteen "sodasta kertovaksi kirjaksi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti ilahduttaa aina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...