Sjón: Skugga-Baldur

Punaruskeat napaketut muistuttavat ihmeellisen paljon kiviä. Kun ne makaavat kivien vieressä talvisin, niitä on toivotonta erottaa kivikosta. Paljon vaikeampaa kuin sinikettuja, jotka aina jotenkin häämöttävät tai kuultavat hangella.

Skugga-Baldur (2000)
Sjón
suom. Tuomas Kauko
Like 2005
112 sivua

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2005
Bookcrossing-kirja
GR: tähteä
★★★½

Vuonna 2000 on tainnut olla jotain erikoista ilmassa. Johanna Sinisalo kirjoitti silloin Ennen päivänlaskua ei voi -kirjassaan peikosta ja näköjään samana vuonna Sjón kirjoitti skuggabaldurista. Molempia yhdistävät myös osittain todella lyhyet kappaleet, vaikka muuten kirjoissa ei taida olla paljoakaan samaa. Mytologisen olennon tuominen realistisen kerrontaan muistutti minua kuitenkin välillä Sinisalon kirjasta.

Suomentajan huomautus: skuggabaldur on islantilaisten kansantarinoiden hahmo, joka on puoliksi kissa, puoliksi kettu tai koira. Sanalla voidaan tarkoittaa myös pahaa henkeä tai salamyhkäistä ihmistä, piileskelijää.

Kirja ei ollut pituudella pilattu ja tosiaan osa "kappaleista" oli vain muutaman virkkeen pituisia, mutta se ei tee sitä yhtään helpommaksi arvioida. Kirjassa oli ikään kuin kaksi juonta, eivätkä ne yhtyneet kuin lyhyesti lopussa. Olisin ehkä mieluummin lukenut enemmän siitä toisesta kuin ehkä siitä jonkinlaisesta päähahmosta. Lisäksi loppu jäi minulle epäselväksi; en oikein tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Luonnolla oli myös suuri merkitys tarinassa, eikä mitenkään yllättäen, mutta en pystynyt kuvittelemaan kaikkea kuvailun perusteella, joten se jäi vähän häiritsemään.

Yleensä olen jo tässä vaiheessa päättänyt tähtien määrän, mutta nyt olen joutunut pohtimaan pitkään. Tuon kaksijakoisuuden takia pidin noin puolesta kirjasta, mutta toinen puoli oli taas tylsempi ja se jäi minulta myös osittain tajuamatta. Lisäksi tuntuu, että tarinassa olisi ollut vielä potentiaalia pidempään kirjaan, jotain jäi nyt uupumaan. Enimmäkseen kirjasta jäi kuitenkin miellyttävä tunne.

Kirjan lyhyydestä johtuen myöskään hahmoista ei saanut oikein hyvää kuvaa, oikeastaan ainoastaan yhdestä kerrottiin enemmän, myös hänen tunteistaan, ja häneen pystyi jotenkin tutustumaan. Muut oikeastaan vain pistäytyivät tarinassa, ehkä sitä "päähahmoa" lukuunottamatta, ketunkin ajatuksista taidettiin kertoa enemmän kuin monen ihmisen. Olisi ehkä ollut mielenkiintoista seurata kylän elämää pitempään kuin nyt tehtiin.

On kevät ennen ihmisen aikakautta. (s. 103)

Omassa bingossani tämä on varmaan "Pohjoismainen palkittu kirja" (B1), vaikka en myöskään muista lukeneeni yhtään kirjaan islanniksi, en ainakaan viime aikoina (G5).