Imre Kertész: Lopetus

Kutsukaamme tarinan sankaria KESERŰksi, Katkeraksi. Meidän tarvitsee vain kuvitella ihminen ja valita sopiva nimi. Tai päinvastoin: valita nimi ja kuvitella siihen sopiva ihminen. Eikä meidän oikeastaan tarvitse kuvitellakaan, sillä tarinan sankarin nimi on todellisuudessakin KESERŰ, Katkera.
   Sama nimi oli jo hänen isällään.
   Ja isoisällään.

Felszámolás (2003)
Imre Kertész
suom. Outi Hassi
Otava 2006, Otavan kirjasto #181
123 sivua

Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★ ½


Tämän lyhyen kirjan lukeminen vei kauan, sillä vaikka se olikin kiinnostava, se oli myös varsin hämmentävä, jopa vaikea. Siihen syventyminen vaati siis aikaa ja rauhoittumista, jotta pysyi jotenkin kärryillä. Tosin ehkä lukukokemusta voisi pikemminkin verrata sonniratsastukseen (josta juuri luin Lyhyessä kantamassa), sillä sen verran tarina heitteli lukijaa.

Juonesta puheen ollen, kirja suunnilleen päättyy, mistä se alkaakin. Kirjailija B on tappanut itsensä ja jättänyt ystävänsä ja kirjallisuustoimittajansa ihmettelemään syytä tähän. Hän kuitenkin on jo kirjoittanut asiasta näytelmän, joten tarina siis etenee eri tasoilla. Tähän asti minä suunnilleen ymmärsin lukemani. Tärkein asia B:ssä oli se, että hän oli syntynyt ja jotenkin selviytynyt hengissä Auschwitzissa. Tämä oikeastaan määritteli hänen koko elämänsä. (Myös Kertész, "ei-uskova juutalainen" ja vuoden 2002 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittaja, itse selviytyi hengissä keskitysleireiltä. Hän kuoli aiemmin tänä vuonna.) Romaani sijoittuu Unkariin, Budapestiin, sekä aikaan, jolloin kommunismi on vihdoin sortunut ja ihmiset voivat viimein elää vapaammin. Tämän vapauden kynnyksellä B sitten päättää kuitenkin ottaa hengen itseltään. Miksi?

B:n arvoitusta yrittää selvittää hänen ystävänsä Keserű B:n rakastajattaren ja ex-vaimonkin avulla. Hän on myös varma siitä, että B on kirjoittanut romaanin, joka antaisi vastauksia kysymyksiin.

Ei, ei, kirjallisuustoimittajaksi ja kustannusalalle ihminen voi joutua vain vahingossa. Kirjallisuus on joka tapauksessa ansa, johon jää kiinni. Tarkemmin sanottuna lukeminen. Lukemisen huume, joka niin miellyttävästi häivyttää lukijaa hallitsevan elämän armottomat ääriviivat. (s. 40-41)

Kirja kertoo siis menneisyyden traumoista ja mielestäni jossain määrin myös "hengissäselviytyjän syyllisyydestä". Olen ymmärtänyt, että monet ihmiset, jotka ovat säilyneet hengissä onnettomuudesta tai muusta traumaattisesta kokemuksesta, kyselevät itseltään, miksi juuri he selviytyivät, kun mahdollisesti heidän perheenjäsenensä tai läheisensä eivät. Muistelen myös lukeneeni, että aikaisemmin, kun suomalaisia veteraaneja jäi enemmän siviilityöstään eläkkeelle, tavallista useampi heistä tappoi itsensä. Ilmeisesti he olivat kestäneet sodan aiheuttamat traumat työuransa ajan, mutta eläkkeen tuoma vapaus toi sodan jälleen liian voimakkaana mieleen.

Kirja ei siis kerro oikeastaan paljoakaan keskitysleirillä olemisesta, vaan sijoittuu lähes 50 vuotta myöhempään aikaan. Tämä olikin ehkä tärkein syy sille, miksi valitsin juuri tämän kirjan, enkä jotain hänen kolmesta aikaisemmasta kirjastaan (Kohtalottomuus, Tappio, Kaddish syntymättömälle lapselle), jotka käsittelevät samaa aihetta ja liittyvät löyhästi yhteen sarjaksi. Goodreadsissa annoin tälle 4 tähteä, vaikka täytyy myöntää, että en oikein edes ymmärtänyt kertomusta. Siitä vähensin puoli tähteä. Tämä ei ole kirja jokaiselle, mutta voin suositella henkilöille, jotka ovat valmiita ottamaan riskin siitä, etteivät ymmärrä mitään, ja jotka jaksavat lukea yli 100 sivua käytännössä kappaletonta tekstiä.

Kertész itse oli myös hyvin kriittinen erilaisia, enemmän tai vähemmän todellisuuteen perustuvia holokaustikuvauksia kohtaan. Hän mm. kutsui Spielbergin Schindlerin listaa "kitschiksi". Hän myöskin kirjoitti esseen "Kuka omistaa Auschwitzin?", jossa hän pohtii samaa ajatusta ja ymmärtääkseni sitä, miten tällainen "omiminen" saattaa vaikuttaa selviytyneisiin ja siihen, kuinka se muistetaan tulevaisuudessa, heidän jo kuoltua. Täytyy sanoa, että joskus olen pohtinut samaa.

Vain tietokoneen virvatuli väreili nurkassa; Keserű oli näköjään unohtanut sulkea sen. Hän oli antanut ohjelmakäskyn, jota ei ollut vienyt loppuun, ja kone vilkutti kohti Keserű selkää sietämättömän itsepäiseen tapaansa hyödyttömiä vaihtoehtojaan:
                        Jatka
                           Lopeta