04 tammikuuta, 2016

Kirjabingo 2016

Olen usein miettinyt, millaisen kirjabingon tekisin ja millaiseen mielelläni itse osallistuin, jos minulla olisi jonkinlainen alusta sen "esittelyyn". No nyt on ja tällaiseen päädyin tällä kertaa. (Tämä tosin on jo toinen versio, ekaan tuli muutoksia yhden yön yli nukkumisen jälkeen.) Se varmaan aika lailla heijastelee omia tavoitteitani lukemisen suhteen. Yritän nimittäin lukea sekä ajallisesti että maantieteellisesti monipuolisesti, samoin eri genrejäkin välillä, vaikka harvoin se oikeasti toteutuu. Lisäksi olen todennut, että monet ns. klassikot kuulostavat kovinkin mielenkiintoisilta ja tutustumisen arvoisilta, mutta yleensä tulee kuitenkin luettua enemmän uudempia kirjoja. (Blogin tägien mukaan about 29 lukemaani kirjaa on julkaistu viimeisten 25 vuoden aikana, verrattuna 26 kirjaan ennen vuotta 1990.) Samoin alunperin englanniksi kirjoitetut ovat yliedustettuina.

Saa käyttää haasteessa ja muutenkin.

Tein siis tämän ensisijaisesti itselleni haasteeksi ja huvitukseksi, mutta ehkä joku muukin kaltaiseni "aloitteleva lukija/bloggaaja" saisi tästä innoitusta, vähän enemmän lukevat varmaan saavat ruudukon täyteen helpostikin. Lisäksi varsinkin joihinkin ruutuihin valituista kirjoista tai yhdistelmistä olisi hauska kuulla enemmänkin. Tuskin itsekään saan sitä täyteen (se vaatisi nimittäin 24-26 kirjaa ja koko vuoden alustava tavoitteeni on vain 24), mutta jos nyt edes osittain.

Kuva hiukan isompana ja tarkemmat ohjeet Kirjabingo-sivulta. Kovin suurta stressiä ei kannata asiasta ottaa. Jos vaikka on juuri viime vuonna lukenut kirjan, josta on tehty myös jonkinlainen adaptaatio, niin sitä voi käyttää. Tärkeintä olisi, että muistaa sen niin hyvin, että niitä voisi vertailla. (Voi jopa käyttää alkuperäistä kirjaa toisessakin ruudussa, jos tiukka paikka tulee.) Samoin muissa ruuduissa voi tehdä valintoja oman omantuntonsa salliessa. Elokuvan kohdalla tosin mielenkiintoisinta olisi ehkä, jos kyseistä leffaa ei olisi vielä aiemmin nähnytkään.

Halukkaat voivat ilmaista kiinnostuksestaan tämän postauksen kommenteissa. Yhteenvetoja voisin keräillä loppuvuodesta, olettaen että blogi-innostukseni kestää sinne asti. Kahden kuukauden kokemuksella sitä on vielä vähän vaikea sanoa varmaksi. :-P Mutta tuskin on kenellekään haitaksi, vaikka joulukuussa olisikin ruudukko täynnä. :-)

2 kommenttia:

  1. Tulin vaan kertomaan, että löysin blogiisi. Täällä onkin paljon tutkittavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä on vähän tällainen piilon vieressä oleva muistiinpanoalusta omaksi huvikseni. Oma lukemiseni on niin kausittaista, että en ole kehdannut hirveästi mainostaa kuin kavereilleni. Lapsena luin paljon, mutta sitten teini-ikäisestä alkaen enimmäkseen historiasta kertovaa tietokirjallisuutta, mutta en niitäkään kannesta kanteen, ja hyvin vähän esimerkiksi kotimaista kaunokirjallisuutta.

      Vanhat arviot ovat pitkälti kopioituja Goodreadsista ja siksi englanniksi, jotta sain helposti sisältöä sekä aineistoa tilastoitavaksi. Mutta yritän aina löytää vähän erikoisempia kirjoja luettavaksi, klassikoiden ohella. Ja eri listoissahan minulla on valinnanvaraakin, melkein aina löytyy sopiva haaste kirjalle kuin kirjalle... :D

      Poista

Kommentti ilahduttaa aina

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...