Italo Calvino: Halkaistu varakreivi

Käytiin sotaa turkkilaisia vastaan. Terralban varakreivi, enoni Medardo, ratsasti halki Böömin tasangon suoraan kristittyjen leiriä kohti.

Il visconte dimezzato (1952)
Italo Calvino
suom. Jorma Kapari
Tammi 2004, Keltainen kirjasto #96
115 sivua
sarja: I nostri antenati #1

Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★ ½

Olen jostain syystä lukenut ehkä viimeisen parin vuoden aikana varmaan enemmän spekulatiivistä fiktiota kuin koskaan aikaisemmin yhteensä, ja sittenkin vähäinen kirjamäärä kertoo siis siitä, että genre on minulle todella tuntematon. En oikeastaan varsinaisesti edes pidä maagisesta realismista, mutta tämänkin kuvailu (ohuutensa lisäksi) kiinnosti minua kovasti. Lisäksi Helsingin Sanomat sisällytti sen Keltaisen kirjaston 60 parhaan kirjan listalleen. Halkaistu varakreivi siis kertoo, nimensä mukaisesti, varakreivistä, joka palaa sodasta kirjaimellisesti halkaistuna (pitkittäis-, ei leveyssuunnassa, kuten ilmeisesti kannen kuvasta alunperin päättelin). Valitettavasti vain kotiin palaa ensimmäisenä se paha puolisko...

Kirjabingo 2016

Olen usein miettinyt, millaisen kirjabingon tekisin ja millaiseen mielelläni itse osallistuin, jos minulla olisi jonkinlainen alusta sen "esittelyyn". No nyt on ja tällaiseen päädyin tällä kertaa. (Tämä tosin on jo toinen versio, ekaan tuli muutoksia yhden yön yli nukkumisen jälkeen.) Se varmaan aika lailla heijastelee omia tavoitteitani lukemisen suhteen. Yritän nimittäin lukea sekä ajallisesti että maantieteellisesti monipuolisesti, samoin eri genrejäkin välillä, vaikka harvoin se oikeasti toteutuu. Lisäksi olen todennut, että monet ns. klassikot kuulostavat kovinkin mielenkiintoisilta ja tutustumisen arvoisilta, mutta yleensä tulee kuitenkin luettua enemmän uudempia kirjoja. (Blogin tägien mukaan about 29 lukemaani kirjaa on julkaistu viimeisten 25 vuoden aikana, verrattuna 26 kirjaan ennen vuotta 1990.) Samoin alunperin englanniksi kirjoitetut ovat yliedustettuina.

Saa käyttää haasteessa ja muutenkin.

Haasteista, uusista ja vanhoista

Suhteeni erilaisiin haasteisiin ja lukusuunnitelmiin on kovin ristiriitainen. Minä pidän niiden ajatuksesta, minä mielelläni suunnittelenkin kaikenlaista, mutta niiden toteuttaminen onnistuu harvoin, enkä missään nimessä halua ottaa niistä stressiä. Usein seuraava kirja tulee valittua aivan sattumalta, joko fiiliksen pohjalta tai ehkä olen nähnyt sen jossain, eikä siinä yleensä silloin haasteet paina. Lisäksi tietokirjallisuus menee usein hyvänkin romaanin edelle. (Mutta niitä en aina lue kannesta kanteen, joten en myöskään merkitse niitä minnekään. Näin kävi viimekin vuonna, luin mm. neljää muistelmateosta, joiden kirjoittajat olivat viettäneet enemmän tai vähemmän aikaa Venäjän/Neuvostoliiton vankiloissa/vankileireillä, mutta joista vain yhden kokonaan. Tsaarin aikaan oli muuten miellyttävämpää.) Jopa määrätkin vaihtelevat, toissa vuonna luin paljon (minulle), viime vuonna huomattavasti vähemmän. Mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan, joten tämän vuoden lukutavoitteeni olkoon alustavasti 24 kirjaa ja ehkä 6000 sivua, kirjoista vähintään 10 voisi olla kotimaisia.

Leena Krohn: Tainaron

Kuinka unohtaisin kevään, jolloin teimme kävelyretkiä Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, kun täällä Tainaronissakin on sellainen puisto, laaja ja huolella hoidettu.

Tainaron – postia toisesta kaupungista (1985)
Leena Krohn
WSOY 1986
126 sivua


Finlandia-ehdokas 1985
GR: 4/5 tähteä
★★★★


Hämmentävä kirja, se sana varmaan tulee tästä ensimmäisenä mieleen. En varmaan ole koskaan lukenut vastaavaa, eikä varmaan ihan samanlaista ole koskaan kirjoitettukaan, joten omaperäisyydestä plussaa. Varmaan minä pidinkin tästä, kai, vaikka en ilmeisesti ymmärtänyt mitään, jos tässä nyt oli jotain sellaista, mikä oli tarkoitettu ymmärrettäväksi. Siitäkään en olisi niin varma, pitääkö kaikkien kirjojen merkitäkään mitään? Eräänlaisia ajatuksia se kyllä herätti, mutta enemmän minä taisin keskittyä Tainaronin ja sen asukkaiden kuvailuun kuin sen pohtimiseen, mitä se kaikki symboloi. Neljä tähteä, ehkä.

The Road – Tie (elokuva)

The Road – Tie (2009)
Ohjaus: John Hillcoat
Pääosissa: Viggo Mortensen, Kodi Smit-McPhee, Charlize Theron, Robert Duvall, Guy Pearce
Käsikirjoitus: Joe Penhall
1 h 51 min
IMDb

Perustuu Cormac McCarthyn Pulitzer-palkittuun romaaniin The Road (2006), julkaistu suomeksi nimellä Tie vuonna 2008 (WSOY).
Haaste: Seitsemännen taiteen tarinat


Oksan hyllyltä -blogin haasteen innoittamana ajattelin kokeilla taitojani leffabloggaajana. Alunperin aioin keskittyä kirjallisuuteen, sillä sen verran harvoin katson elokuvia oikeasti keskittyen, ja lisäksi todella mielenkiintoisia leffoja tulee vastaan harvoin. Mutta sitten huomasin TV-ohjelmistossa Tien.

Tie on sikäli erilainen tapaus, että kyseinen nimi on minulle tutumpi kirjana kuin elokuvana, enkä ollut edes tietoinen, että leffaa oli tehtykään, siinä esiintyvistä tunnetuista näyttelijöistä huolimatta, kuin vasta vähän aikaa sitten. Toisaalta post-apokalyptinen dystopia ei ole suosikkigenrejäni missään mielessä, joten kirjaa tuskin koskaan luen, riippumatta sen Pulitzer- ja muistakin palkinnoista, muiden muassa suomalainen Tähtivaeltaja. Elokuvakin olisi ehkä jäänyt katsomatta ilman aiettani blogata siitä ja olisin silloin yhtä Pulitzer-tarinaa tietämättömämpi, joten katson tämän sopivan haasteeseen oikein hyvin.

Matti Putkinen: Vanki, vakooja, sissi

Inkeri, kuten sen vanha suomalainen nimi kuuluu, on ollut vuosisatojen ajan suomensukuisten kansojen asuttama. Ennen toista maailmansotaa Inkerissä asui lähes 150 000 suomalaista, tämän kirjoittaja mukaan luettuna.

Vanki, vakooja, sissi (2015)
Matti Putkinen
toim. Mikko Porvali
Atena Kustannus Oy 2015
344 sivua (290 sivua e-kirjassa)


Kirjastosta, puolet VIP-kirjana ja puolet e-kirjana luettuna
GR: 4 tähteä
★★★★

Aloitin kirjan jo puoli vuotta sitten, mutta se oli minulla vain viikon laina-ajalla, tosin kahdesti, joten minun oli palautettava kirja, ennen kuin ehdin lukea sitä loppuun. Jonkin aikaa yritin jahdata sitä jälleen VIP-kirjana, koska en suostunut maksamaan euron varausmaksua, mutta vuoden lähetessä loppuaan totesin parhaimmaksi kokeilla e-kirjana lainaamista. Ja menihän se näinkin, vaikka en erityisemmin pidäkään näytöltä lukemisesta.

Kirja on siis inkeriläisen Matti Putkisen vuonna 1953, Stalinin kuoleman jälkeen, kirjoittama muistelmateos, jonka Mikko Porvali on toimittanut julkaisukuntoon. Putkinen itse kuoli jo 2001. Hän oli syntynyt marraskuussa 1920 Kelton pitäjässä, Mähnälän kylässä, noin 10 kilometriä Leningradista, joten ennen toisen maailmansodan syttymistä hän oli juuri ehtinyt kasvaa aikuiseksi. Tosin kovin pitkästä lapsuudesta ei hänen kohdallaan voida puhua, sillä isän kuoleman jälkeen alkoivat ensimmäiset muutokset kotikylässä vuonna 1927, jotka sitten pahenivat 1930 ja jatkuivat tunnettuun tapaan sodan syttymiseen asti ja senkin jälkeen, mutta niistä ajoista Putkisella on vähemmän kerrottavaa.

Muistelmien alkupuolen asioista minulle uutta asiaa ja siinä mielessä mielenkiintoisinta oli tavallisen elämän kuvaaminen ja esimerkiksi kauppamatkat Leningradiin. Orvoiksi jäätyään perheen lapset olivat joutuneet erilleen toisistaan ja eri sukulaisten hoiviin, Matin vanhimpana tehdessä eniten töitä. Vielä 1920-luvulla Inkerinmaassa ja Leningradissakin riitti ruokaa ja tavaraakin, mutta kollektivisoinnin ja muun sääntelyn "ansiosta" kaikesta oli lopulta puutetta, joten ruoan ja tavaran hankkimisesta tuli eräänlainen taito. Inkeriläisiä myös säännöllisesti pidätettiin ja karkotettiin. Tietoa muusta maailmasta toivat myös muutamat Matin tapaamat suomalaiset, jotka olivat lähteneet etsimään parempaa elämää, mutta todenneet sen jääneen väärälle puolelle rajaa.

Tulokset kyselystä, minkä "kevyen" kirjan lukisin seuraavaksi

Olin tehnyt blogiini kyselyn oikeastaan vain testatakseni toimintoa, mutta yllättäin siihen tuli myös ääniä, kiitokset niistä. Minulla pyörii hyllyssä useampiakin kirjoja, jotka olisi mukava lukea joskus, mutta aina tulee muuta, vähän erikoisempaa eteen. Lisäksi luen jo muutenkin niin paljon dekkareita, joten pidän niitä vähän kuin välipaloina, enkä erityisemmin "yritä" lukea niitä. Mutta joskus pitää saada jotain kevyempää ja helpompaa seuraavaksi, mutta sitten ongelmaksi tulee valitseminen. Siispä laitoin gallupin kysyäkseni maailmalta.

Liza Marklund: Halkovaras

Tumma nainen liukui varjona puiden välistä ääneti, henkeään pidättäen, valppaana.

Vedtjuven (1999)
Liza Marklund
suom. Katriina Huttunen
Otava 2010
48 sivua
(Ilmestynyt aikaisemmin Joulutarinoita-kokoelmassa,
Helmi Kustannus 2003)
BC-kirja
GR: 2 tähteä
★½

Toisin kuin koko muu maailma tuntuu olevan, minä en ole erityisemmin kiinnostunut skandidekkareista tai Nordic Noirista, millä nimellä sitä nyt haluaa kutsuakaan. Liza Marklund ilmeisesti on yksi suosituimmista kirjailijoista kansainvälisestikin, mutta oma tutustumiseni genreen rajoittuu Millennium-trilogian ensimmäiseen kirjaan, jonka työllä ja tuskalla sain luettua loppuun.