Antti Tuuri: Suuri asejuna Pietarista

Paperissa oli sellainen nimi, etteivät varikolla ruvenneet vastaan väittämään, ja siinä oli sellaiset leimat, että uskoivat sen miehen nimensä kirjoittaneen, jolle nimi kuului: Vladimir Iljitš Lenin. Mutta auttamaan eivät meitä varikolla ruvenneet. Käskivät ottaa mitä meille kuului ja hoitaa itse tavaramme Suomen asemalle.

Suuri asejuna Pietarista (2006)
Antti Tuuri
Kustannus HD 2006
Kovakantinen, 203 sivua


Kirjastosta
GR: 3/5
★★★


Tämä tuli lainattua kirjastosta ja luettuakin puolittain vahingossa. Aihe vain alkoi kiinnostaa sen verran paljon, että kirja ohitti muut mielenkiintoiset lukujonossa. Toisaalta myös lyhyet kappaleet ja suhteellisen iso fontti antoivat odottaa nopeasti luettavaa kirjaa, mitä se kyllä olikin. (Ne ohitetut ovatkin sitten pitempiä...) Tämä oli myös ensimmäinen lukemani Antti Tuurin kirja. Tyyliltään se on oikeastaan dokumenttiromaani, erityistä juonta ei ole.

Kirjan otsikko kertookin jo aiheen, joka myös perustuu tositapahtumiin. Tammikuun lopulla 1918 Pietarista lähti suuri asejuna Suomeen Viipurin, ja muutaman muun aseman, kautta Helsinkiin ja Tampereelle. Junaan oli lastattu (kirjan mukaan) 15 000 kivääriä, niihin kaksi miljoonaa patruunaa, kolmisenkymmentä "kuularuiskua" patruunoineen sekä kymmenen tykkiä, joihin oli ammuksia kuusi junanvaunullista, joiden lisäksi tuli vielä kaksi panssariautoa, jotka kuulemma näyttivät siltä, etteivät kuuluisi kenellekään. Aivan kaikkia Lenin ei ollut suomalaisille punakaarteille luvannut, mutta varastonhoitajaa ei ilmeisesti kiinnostanut asia tarpeeksi tarkistaakseen määriä. Tämä myös jatkui läpi kirjan, rekkoja otettiin käyttöön niitä tarvittaessa ja luvan antoi pistooli.

Mikko Porvali: Hyökkäyksen edellä

LAPPEEN PITÄJÄ, 30.7.1941
Iitiän kylä, Pusan talo

Neljä hoikkaa ja vaiteliasta sotilasta seisoo suuren eteläkarjalaisen puutalon pihamaalla. Talo on hiljan muutettu tiedustelukeskukseksi, ja miehet ovat Päämajan kaukopartiomiehiä, ensimmäisiä suomalaisia erikoisjoukkosotilaita. Suomen kenttäarmeija valmistautuu paraikaa hyökkäämään Karjalankannakselle – sinne mistä nämä miehet ovat vastikään palanneet.

Hyökkäyksen edellä – kaukopartio Kannaksella kesällä 1941 (2013)
Mikko Porvali
Atena Kustannus Oy 2013
300 sivua (kovakantisessa)

Kaukopartion haastattelu Yle Areenassa.

Kirjastosta e-kirjana (216 sivua)
GR: 4/5
★★★★

Tämän kirjan olin lainannut jo ainakin kerran aiemmin kirjastosta, mutta silloin en tullut sitä vielä lukeneeksi. Nyt nähdessäni sen kirjasto e-kirjavalikoimassa tarina alkoi kiinnostaa sen verran, että päätin ottaa luettavaksi. Olen lukenut Porvalilta aikaisemmin Operaatio Hokin, joka oli kovinkin jännittävä tositarina ja samaa odotin tältäkin, eikä minun tarvinnut pettyä. Arvioin tämän kuitenkin puoli tähteä "heikommaksi" kuin sen, johtuen ehkä vain siitä, että asiat olivat minulle jo osittain tuttuja. Kaukopartion haastattelua en vielä tosin ole kuunnellut, mutta sitä referoitiin kirjassa jonkin verran.

Vaikka olenkin tämän puolen asioista jonkin verran lukenut, minulla ei ollut varsinaista tietoa välirauhan aikaisen vakoilun laajuudesta. Moni kirjan partio Tolvasen kahdeksasta jäsenestä oli nimittäin käynyt useammankin kerran naapurin puolella kuka missäkin tehtävissä. Ehkä uhkarohkeimpia tapauksia on ollut 40 kilon hopealastin hakeminen, sen oli erään partiolaisen isä piilottanut joutuessaan lähtemään kotoaan. Lähes kaikilla oli myös jäänyt koti rajan taakse ja moni joutui näkemään kotinsa joko poltettuna tai toisten asuttamana.

Enni Mustonen: Lapinvuokko

– ... ja saksan kielestä laudatur, rehtorin ääni kaikui korvissani veren kohinan lävitse.

Lapinvuokko (2010)
Enni Mustonen (oik. Kirsti Manninen)
Otava 2011 (Seven-pokkari)
255 sivua
sarja: Pohjatuulen tarinoita #1

Bookcrossing
GR: 3/5 tähteä
★★ ½


Lapinvuokko on kertomus nuoren naisen, tuoreen ylioppilaan elämästä toisen maailmansodan aikana, talvisodasta Lapin sotaan. Sivumäärästä voi huomata, että aika kulkee nopeasti ja kirjakin tuli luettua nopeasti. Minunkin piti vain vilkaista kirjan varsinaista pääjuonta, eli Annikin rakastumista saksalaiseen upseerin ollessaan hänellä sihteerinä, mutta kohta olinkin lukenut kirjan melkein loppuun, tosin ehkä hyppien tylsimpien tai pahimpien kohtien yli, joten sittenhän piti lukea alkukin. Juonen ennalta-arvattavuudesta johtuen tämä epätavallinen lukutapa ei oikeastaan haitannut ollenkaan, sillä suurta jännitystä ei oikein päässyt missään kohtaa syntymään, mitä osittain selittää muistaakseni myös jostain lukemani toisen painoksen takakannen teksti, missä juonta kerrotaan turhan pitkälle.

Ismael Kadare: Kolme surulaulua Kosovolle

Rauhaa ei koskaan ollut tehty sen jälkeen, kun huhu sodan alkamisesta oli levinnyt. Sen sijaan päinvastainen tilanne oli melkeinpä tavanomaista suurella niemimaalla: rauhantoiveiden jälkeen julistettiin yhtäkkiä sota.

Tri këngë zie për Kosovën (1998)
Ismael Kadare
suom. Tuula Nevala (avustaja Eset Feka)
Faros-kustannus Oy 2009
88 sivua

Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★ ½


Harvoin historiallinen romaani on näin kirjoitusajankohtaansa liittyvä. Kirja nimittäin kertoo Kosovo Poljen taistelusta kesäkuussa vuonna 1389, ja kyseisellä taistelulla on merkityksensä vielä nykypäivänäkin, ainakin mitä tulee Kosovon itsenäistymiseen. Ottomaanien aikana albaanit myös kääntyivät kristityistä muslimeiksi. Kadaren kirjoittaessa tätä Kosovosta taisteltiin jälleen, tällä kertaa serbialaiset ja Kosovon vapautusarmeija NATOn tukemana. Tämä on myös ensimmäinen albanialainen kirjani, vaikka sijoitankin sen kartalla Kosovoon, koska sinne se enimmäkseen sijoittuu (ja useimmat kosovolaiset ovat albaaneja).

Matti Putkinen: Vanki, vakooja, sissi

Inkeri, kuten sen vanha suomalainen nimi kuuluu, on ollut vuosisatojen ajan suomensukuisten kansojen asuttama. Ennen toista maailmansotaa Inkerissä asui lähes 150 000 suomalaista, tämän kirjoittaja mukaan luettuna.

Vanki, vakooja, sissi (2015)
Matti Putkinen
toim. Mikko Porvali
Atena Kustannus Oy 2015
344 sivua (290 sivua e-kirjassa)


Kirjastosta, puolet VIP-kirjana ja puolet e-kirjana luettuna
GR: 4 tähteä
★★★★

Aloitin kirjan jo puoli vuotta sitten, mutta se oli minulla vain viikon laina-ajalla, tosin kahdesti, joten minun oli palautettava kirja, ennen kuin ehdin lukea sitä loppuun. Jonkin aikaa yritin jahdata sitä jälleen VIP-kirjana, koska en suostunut maksamaan euron varausmaksua, mutta vuoden lähetessä loppuaan totesin parhaimmaksi kokeilla e-kirjana lainaamista. Ja menihän se näinkin, vaikka en erityisemmin pidäkään näytöltä lukemisesta.

Kirja on siis inkeriläisen Matti Putkisen vuonna 1953, Stalinin kuoleman jälkeen, kirjoittama muistelmateos, jonka Mikko Porvali on toimittanut julkaisukuntoon. Putkinen itse kuoli jo 2001. Hän oli syntynyt marraskuussa 1920 Kelton pitäjässä, Mähnälän kylässä, noin 10 kilometriä Leningradista, joten ennen toisen maailmansodan syttymistä hän oli juuri ehtinyt kasvaa aikuiseksi. Tosin kovin pitkästä lapsuudesta ei hänen kohdallaan voida puhua, sillä isän kuoleman jälkeen alkoivat ensimmäiset muutokset kotikylässä vuonna 1927, jotka sitten pahenivat 1930 ja jatkuivat tunnettuun tapaan sodan syttymiseen asti ja senkin jälkeen, mutta niistä ajoista Putkisella on vähemmän kerrottavaa.

Muistelmien alkupuolen asioista minulle uutta asiaa ja siinä mielessä mielenkiintoisinta oli tavallisen elämän kuvaaminen ja esimerkiksi kauppamatkat Leningradiin. Orvoiksi jäätyään perheen lapset olivat joutuneet erilleen toisistaan ja eri sukulaisten hoiviin, Matin vanhimpana tehdessä eniten töitä. Vielä 1920-luvulla Inkerinmaassa ja Leningradissakin riitti ruokaa ja tavaraakin, mutta kollektivisoinnin ja muun sääntelyn "ansiosta" kaikesta oli lopulta puutetta, joten ruoan ja tavaran hankkimisesta tuli eräänlainen taito. Inkeriläisiä myös säännöllisesti pidätettiin ja karkotettiin. Tietoa muusta maailmasta toivat myös muutamat Matin tapaamat suomalaiset, jotka olivat lähteneet etsimään parempaa elämää, mutta todenneet sen jääneen väärälle puolelle rajaa.

Mika Waltari: Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta

Totuus Virosta, Latviasta ja Liettuasta (1941)
Mika Waltari
WSOY, 2008
185 sivua


Kirjastosta
GR: 5/5 tähteä
★★★★★ (jos kerran Valvontakomissio katsoi kirjan kieltämisen arvoiseksi...)

Heidi Köngäs: Dora, Dora

Dora, Dora (2012)
Heidi Köngäs
Otava, 2013
Pokkari, 333 sivua


Finlandia-ehdokas 2012
Oma, vapautettu
GR: 3/5 tähteä
★★ ½

Eleonora Joffe: Mannerheimin kuriiri

Mannerheimin kuriiri - Kirill Pushkareffin arvoituksellinen elämä (2014)
Eleonora Joffe
SKS, 2014
252 sivua


Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★

Mannerheimista tämä kirja ei kertonut paljoakaan....

Hella Wuolijoki: Enkä ollut vanki

Jouduin olemaan vankilassa lähes puolitoista vuotta. Lähes kolme ja puoli kuukautta - koko kesän 1943 - sain ensin viettää Valtiollisen Poliisin vihertävänharmaassa tukahduttavassa kopissa - kävelemättä. Loput ajastani olin Helsingin Lääninvankilassa, jossa samalla muutuin jahdatusta otuksesta tavalliseksi vangiksi.

Enkä ollut vanki - tuokiokuvia vankilasta (1944)
Hella Wuolijoki
Tammi, 2010
190 sivua


Oma, pokkari
GR: 3/5 tähteä
★★ ½

Mikko Porvali: Operaatio Hokki

Operaatio Hokki - Päämajan vaiettu kaukopartio (2011)
Mikko Porvali
Atena Kustannus Oy 2011
237 sivua


Tieto-Finlandia-ehdokas, 2011
Kaverilta lainassa
GR: 4/5
★★★★½

Heidi Ruotsalainen: Kylmän sodan agentti

Kylmän sodan agentti -
Kaukopartiojohtaja Lauri Solehmaisen elämäntarina (2011)
Heidi Ruotsalainen
Kustannusyhtiö Hai, 2011
176 sivua


Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★½


Vain muutaman luokan koulua käyneen karjalaispojan kohtalo vei sotien jälkeen kylmän sodan tiedustelumaailmaan ja lopulta Norjan ja Länsi-Saksan kautta Yhdysvaltoihin, kun maa alkoi polttaa Suomessa.