The Road – Tie (elokuva)

The Road – Tie (2009)
Ohjaus: John Hillcoat
Pääosissa: Viggo Mortensen, Kodi Smit-McPhee, Charlize Theron, Robert Duvall, Guy Pearce
Käsikirjoitus: Joe Penhall
1 h 51 min
IMDb

Perustuu Cormac McCarthyn Pulitzer-palkittuun romaaniin The Road (2006), julkaistu suomeksi nimellä Tie vuonna 2008 (WSOY).
Haaste: Seitsemännen taiteen tarinat


Oksan hyllyltä -blogin haasteen innoittamana ajattelin kokeilla taitojani leffabloggaajana. Alunperin aioin keskittyä kirjallisuuteen, sillä sen verran harvoin katson elokuvia oikeasti keskittyen, ja lisäksi todella mielenkiintoisia leffoja tulee vastaan harvoin. Mutta sitten huomasin TV-ohjelmistossa Tien.

Tie on sikäli erilainen tapaus, että kyseinen nimi on minulle tutumpi kirjana kuin elokuvana, enkä ollut edes tietoinen, että leffaa oli tehtykään, siinä esiintyvistä tunnetuista näyttelijöistä huolimatta, kuin vasta vähän aikaa sitten. Toisaalta post-apokalyptinen dystopia ei ole suosikkigenrejäni missään mielessä, joten kirjaa tuskin koskaan luen, riippumatta sen Pulitzer- ja muistakin palkinnoista, muiden muassa suomalainen Tähtivaeltaja. Elokuvakin olisi ehkä jäänyt katsomatta ilman aiettani blogata siitä ja olisin silloin yhtä Pulitzer-tarinaa tietämättömämpi, joten katson tämän sopivan haasteeseen oikein hyvin.

Elokuva (ja tietysti kirjakin) kertoo isän ja pojan matkasta kävellen jonkinlaisen maailmanlopun läpikäyneen Yhdysvaltain mantujen halki. Pojan äiti oli lähtenyt jonnekin jo aiemmin. Kovin kauaa muutoksesta ei kuitenkaan vielä ollut, vaan isä muisteli vielä hyviä aikoja. Ympäristö, ja koko elokuva, oli kovin harmaa, mutta minulle tuli pikemminkin mieleen myöhäissyksy (kuten taisi ollakin) kuin hedelmätön maa, sillä lehtiäkin oli maassa. En siis oikein ymmärtänyt, miksi ihmiset eivät viljelleet maata (ja mitä he sitten söivät?). Ilmeisesti ongelmana oli ilmasto, ehkä auringonvalon puute, mutta aika lämpimältä siellä näytti siitä huolimatta, ainakin näin suomalaisen silmiin. En myöskään usko, että ihmiset jäisivät viimeisimmäksi eläinlajiksi, kyllä maailmassa luulisi olevan sitkeämpiäkin otuksia. Lisäksi poika näytti kovin hyvinvoivalta, mutta hänhän ei tietenkään voinut laihduttaa itseään kuten Mortensen. Hampaat ja hiuksetkin olivat vielä molemmilla tallella.

Minun ongelmani erilaisten dystopiakirjojen ja -elokuvienkin kohdalla on se, että olen lukenut sen verran historiaa, että olen saanut tuntea tarpeeksi sekä maailmanlopun tunnelmaa että totalitaaristen valtioiden temppuja. Esimerkiksi viime vuonna luin Aki Ollikaisen Nälkävuoden, jossa äiti ja kaksi lasta pyrkivät Pietariin 1860-luvun nälkävuosien aikaan. Siihen maailmaan verrattuna Tie ei vaikuttanut niin rankalta (eihän siellä ollut edes kunnolla lunta), mutta erona vain on se, että Nälkävuosi sijoittui elettyyn historiaan, Suomeen vain 150 vuotta sitten, jolloin omat isoisovanhempani jo elivät. Viimeksi puolestaan luin inkeriläismiehestä, joka joutui kävelemään 400 kilometria talvella ja paras ruoka, mitä hän sillä matkallaan sai, oli keitto, joka oli tehty harakasta ja perunankuorista.

Minulle jäi lopulta kuitenkin epäselväksi tarinan ydin, vaikka selviytymisestähän ja toivosta kai siinä olikin kyse. Mutta kuten sanoin, tämä on vähän turhan tuttua minulle muualta, joten en osaa pitää sitä mitenkään erikoisena. Lisäksi hahmot jäivät vähän yksipuolisiksi, ja poika kaikessa hyvyydessään alkoi vähän jo ärsyttääkin. Vähän myös sellaista perusamerikkalaista positiivisuusaatetta oli ehkä huomattavissa, samoin kuin eräänlaista mustavalkoista maailmankuvaakin hyvien ja pahojen ihmisten kohdalla.

Muissa arvioissa on kiinnitetty huomiota isän ja pojan suhteeseen ja kuinka isän velvollisuudet poikansa suhteen ajavat ohi pojan käsityksen siitä, mikä on oikeudenmukaista sekä hänen halunsa auttaa muita. Mitä tulee isään, niin pidin sitä niin luonnollisena käytöksenä, etten oikein kiinnittänyt asiaan erityistä huomiota. En myöskään osaa arvioida pojan ikää, näyttelijä oli silloin noin 12-vuotias, mutta kyynisenä kuvittelisin, että sen ikäinen pystyisi jo ymmärtämään oman tilanteensa, olihan hän elänyt kyseisessä maailmassa ilmeisesti jo useamman vuoden. Mainitsemani inkeriläinen oli muistaakseni vielä nuorempi, kun hän jo joutui hoitamaan maatilaa ja huolehtimaan itsestään ja nuoremmasta sisarestaan heidän äitinsä sairastaessa, nostaen perunoita ja hakaten puita, niittäen heinää eläimille talven varalle, ja tämä kaikki vielä pakkokollektivisoidulla maaseudulla, missä apua ei voinut palkata eivätkä naapuritkaan voineet auttaa, koska kenelläkään ei ollut "ylimääräistä" maata, jota viljellä, tai eläimiä, joista hyötyä.

Periaatteessa siis kyseessä on ihan hyvin tehty elokuva, mutta minua ei oikein jaksanut kiinnostaa hahmojen kohtalo, enkä oikein usko, että asiasta voi syyttää pelkästään elokuvan tekijöitä. Yleensä pidän pienimuotoisista elokuvista, joissa on vain pari päähenkilöä, mutta tässä jäin kaipaamaan vielä jotain muutakin, ehkä jotain yllättävää.