Albert Camus: Sivullinen

Äiti kuoli tänään. Tai ehkä eilen. Sain vanhainkodista sähkeen: "Äiti kuollut. Hautaus huomenna. Osanottomme." Samantekevää. Ehkä se tapahtui eilen.

L'Étranger (1942)
Albert Camus
suom. Kalle Salo
Otava 2010, Seven-pokkari
160 sivua

Nobel 1957
Kirjastosta
GR: 4 tähteä
★★★★

Albert Camus'n Sivullinen on kuuluisa kirja. Se on tainnut löytyä jokaiselta katsomaltani "Top 100" -kirjalistalta, johon se muuten sopii, samoin tietenkin Albert Camus on tunnettu jo muutenkin kuin "pelkkänä" Nobel-voittajana. Itse en kuitenkaan tiennyt kyseisestä kirjasta kovinkaan paljoa. Nimen Mersault olen ehkä kuullut jossain negatiivisessä yhteydessä, ja toisaalta ainakin omassa painoksessani juonihan kerrotaan jo takakannessa, joten sen voi katsoa olevan jo tietyllä tavalla yleissivistystä, mutta juonella ei liene tämän kirjan kohdalla suuresti merkitystä, vaan sen ansiot ovat toisaalla.

Mitä sitten ajattelin kirjasta, jota minua enemmän kirjallisuudesta tietävät ilmeisesti pitävät yhtenä maailman parhaimmista? No eihän tämä mikään hyvän mielen kirja ole, nyt jälkeen kaipaa jotain onnellista lukemista. En tiedä, mitä odotin, mutta päähenkilön välinpitämättömyys ja lakonisuus pääsivät yllättämään. Samoin kirjoitustyyli oli varmaan tarkoituksella yksinkertaista, paljon lyhyitä virkkeitä, mikä tuki kirjan tunnelmaa. Ehkä odotin jotain pohdintaa oikeasta ja väärästä, mutta siitä kirja, tai oikeastaan sen hahmot, eivät olleet kiinnostuneita. Jotenkin minulle tuli mieleen Kafkan Oikeusjuttu, vaikka en ole sitä koskaan lukenutkaan. Olisinko joskus nähnyt elokuvan? (Kai siitä on sellainenkin tehty?)

Jotta kirjaa voisi kunnolla arvioida, pitäisi varmaan tietää jotain filosofiastakin. Valitettavasti sain jonkin kuolemantaudin lukion ainoan filosofian kurssini aikana ja olin kaksi viikkoa poissa koulusta. (Oletteko joskus yrittäneet kiriä viikossa kaksi viikkoa lukion matematiikkaa kiinni? Ei muuten ollut helppoa kympin oppilaallekaan. Sain siitä kurssista kasin.) Filosofia ei siis ole vahvimpia alueitani, varsinkaan kun se ei kiinnostanut silloinkaan. Toisaalta Mersault toi minulle joskus mieleen Silta-sarjan Sagan, mutta ei hän varmaan kuitenkaan autistikaan ollut, eikä ehkä masentunutkaan. Mutta ei hän kai ihan normaalikaan ollut, jos meistä kukaan ylipäätään on.

Eli kyllähän minä kirjan ansiot tunnistan, vaikka lopussa jo odotin loppua ja olen tyytyväinen, että kirja oli lyhyt. Missään nimessä kirja ei siis ollut mitäänsanomaton (onkohan tuo oikein oikea sana?), kuten päähenkilönsä. En vain halua lukea sitä uudelleen. Enkä myöskään siis tiedä, mitä siitä "pitäisi" ajatella. Ehkä jätänkin sen kertomisen itseäni viisaammille. Nyt kuitenkin tiedän, mitä tarkoitetaan, jos mainitaan Mersault. Ja kirja kannattaa kyllä lukea, ei se missään nimessä huono ole. Ehkä lopetan pohtimisen ja otan kirjan, josta aion aloittaa lukumaratonin. Se on sentään rakkausromaani. Phillykin meni häviämään jatkoajalla, surkeaa.

***

Sivullinen sopisi jälleen moneenkin ruutuun omassa kirjabingossani, sillä afrikkalaisen klassikon (N5) lisäksi (kirjahan sijoittuu Algeriaan, missä Camus on syntynytkin, vaikka onkin kansallisuudeltaan ranskalainen ja juuriltaan eurooppalainen "Pied-Noir") Camus on myös Nobel-voittaja (O1), ja itse kirja löytyy Tuhat vuotta – sata kirjaa -listalta (I4). Kirjaa myös käsiteltiin YLEn 10 kirjaa rikoksesta -keskustelusarjassa (I2), jota siis suosittelen.

Algerialainen Kamel Daoud on myöskin kirjoittanut romaanin nimeltään Meursault, contre-enquête (2013), joka on voittanut palkintojakin Ranskassa, Mersaultin tappaman arabin veljen näkökulmasta, mutta valitettavasti sitä ei tietääkseni ole (vielä) suomennettu, vaikka Helsingin Sanomatkin sen on jo huomioinut. Tämä yhdistelmä sopisi ruutuun O4, ja kirja vaikuttaisi varsin mielenkiintoiseltakin. Koska se on kuitenkin varsin lyhyt, palkittu ja kirjoitettukin paljon käännetyllä kielellä, lisäksi englanninnoskin on saanut hyviä arvosteluja, on ehkä toivoa sen ilmestymisestä vielä tänä vuonna.

Osallistun tällä myös Seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen, sillä tottahan tästäkin on elokuva tehty, ainakin vuonna 1967 Luchino Viscontin ohjaama italialainen Lo straniero ja pääosassa Mersaultina siinä oli Italian oma Tauno Palo, Marcello Mastroianni.

Jotta kaikki täytyisi, jotta tuntisin itseni vähemmän yksinäiseksi, minun oli vielä toivottava, että teloituspäivänäni olisi paljon katsojia ja he ottaisivat minut vastaan vihan huudoin.

Listoja, joilta Sivullinen löytyy:
Keskisuomalaisen 100 kirjaa
Ilta-Sanomien 100 kirjaa
Tuhat vuotta  – sata kirjaa
Boxallin 1001 kirjaa, jotka kannattaisi lukea
Bokklubben World Libraryn 100 kirjaa
Le Monden vuosisadan 100 kirjaa