Haasteista, uusista ja vanhoista

Suhteeni erilaisiin haasteisiin ja lukusuunnitelmiin on kovin ristiriitainen. Minä pidän niiden ajatuksesta, minä mielelläni suunnittelenkin kaikenlaista, mutta niiden toteuttaminen onnistuu harvoin, enkä missään nimessä halua ottaa niistä stressiä. Usein seuraava kirja tulee valittua aivan sattumalta, joko fiiliksen pohjalta tai ehkä olen nähnyt sen jossain, eikä siinä yleensä silloin haasteet paina. Lisäksi tietokirjallisuus menee usein hyvänkin romaanin edelle. (Mutta niitä en aina lue kannesta kanteen, joten en myöskään merkitse niitä minnekään. Näin kävi viimekin vuonna, luin mm. neljää muistelmateosta, joiden kirjoittajat olivat viettäneet enemmän tai vähemmän aikaa Venäjän/Neuvostoliiton vankiloissa/vankileireillä, mutta joista vain yhden kokonaan. Tsaarin aikaan oli muuten miellyttävämpää.) Jopa määrätkin vaihtelevat, toissa vuonna luin paljon (minulle), viime vuonna huomattavasti vähemmän. Mutta parempi vähän kuin ei ollenkaan, joten tämän vuoden lukutavoitteeni olkoon alustavasti 24 kirjaa ja ehkä 6000 sivua, kirjoista vähintään 10 voisi olla kotimaisia.

Leena Krohn: Tainaron

Kuinka unohtaisin kevään, jolloin teimme kävelyretkiä Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, kun täällä Tainaronissakin on sellainen puisto, laaja ja huolella hoidettu.

Tainaron – postia toisesta kaupungista (1985)
Leena Krohn
WSOY 1986
126 sivua


Finlandia-ehdokas 1985
GR: 4/5 tähteä
★★★★


Hämmentävä kirja, se sana varmaan tulee tästä ensimmäisenä mieleen. En varmaan ole koskaan lukenut vastaavaa, eikä varmaan ihan samanlaista ole koskaan kirjoitettukaan, joten omaperäisyydestä plussaa. Varmaan minä pidinkin tästä, kai, vaikka en ilmeisesti ymmärtänyt mitään, jos tässä nyt oli jotain sellaista, mikä oli tarkoitettu ymmärrettäväksi. Siitäkään en olisi niin varma, pitääkö kaikkien kirjojen merkitäkään mitään? Eräänlaisia ajatuksia se kyllä herätti, mutta enemmän minä taisin keskittyä Tainaronin ja sen asukkaiden kuvailuun kuin sen pohtimiseen, mitä se kaikki symboloi. Neljä tähteä, ehkä.

The Road – Tie (elokuva)

The Road – Tie (2009)
Ohjaus: John Hillcoat
Pääosissa: Viggo Mortensen, Kodi Smit-McPhee, Charlize Theron, Robert Duvall, Guy Pearce
Käsikirjoitus: Joe Penhall
1 h 51 min
IMDb

Perustuu Cormac McCarthyn Pulitzer-palkittuun romaaniin The Road (2006), julkaistu suomeksi nimellä Tie vuonna 2008 (WSOY).
Haaste: Seitsemännen taiteen tarinat


Oksan hyllyltä -blogin haasteen innoittamana ajattelin kokeilla taitojani leffabloggaajana. Alunperin aioin keskittyä kirjallisuuteen, sillä sen verran harvoin katson elokuvia oikeasti keskittyen, ja lisäksi todella mielenkiintoisia leffoja tulee vastaan harvoin. Mutta sitten huomasin TV-ohjelmistossa Tien.

Tie on sikäli erilainen tapaus, että kyseinen nimi on minulle tutumpi kirjana kuin elokuvana, enkä ollut edes tietoinen, että leffaa oli tehtykään, siinä esiintyvistä tunnetuista näyttelijöistä huolimatta, kuin vasta vähän aikaa sitten. Toisaalta post-apokalyptinen dystopia ei ole suosikkigenrejäni missään mielessä, joten kirjaa tuskin koskaan luen, riippumatta sen Pulitzer- ja muistakin palkinnoista, muiden muassa suomalainen Tähtivaeltaja. Elokuvakin olisi ehkä jäänyt katsomatta ilman aiettani blogata siitä ja olisin silloin yhtä Pulitzer-tarinaa tietämättömämpi, joten katson tämän sopivan haasteeseen oikein hyvin.

Matti Putkinen: Vanki, vakooja, sissi

Inkeri, kuten sen vanha suomalainen nimi kuuluu, on ollut vuosisatojen ajan suomensukuisten kansojen asuttama. Ennen toista maailmansotaa Inkerissä asui lähes 150 000 suomalaista, tämän kirjoittaja mukaan luettuna.

Vanki, vakooja, sissi (2015)
Matti Putkinen
toim. Mikko Porvali
Atena Kustannus Oy 2015
344 sivua (290 sivua e-kirjassa)


Kirjastosta, puolet VIP-kirjana ja puolet e-kirjana luettuna
GR: 4 tähteä
★★★★

Aloitin kirjan jo puoli vuotta sitten, mutta se oli minulla vain viikon laina-ajalla, tosin kahdesti, joten minun oli palautettava kirja, ennen kuin ehdin lukea sitä loppuun. Jonkin aikaa yritin jahdata sitä jälleen VIP-kirjana, koska en suostunut maksamaan euron varausmaksua, mutta vuoden lähetessä loppuaan totesin parhaimmaksi kokeilla e-kirjana lainaamista. Ja menihän se näinkin, vaikka en erityisemmin pidäkään näytöltä lukemisesta.

Kirja on siis inkeriläisen Matti Putkisen vuonna 1953, Stalinin kuoleman jälkeen, kirjoittama muistelmateos, jonka Mikko Porvali on toimittanut julkaisukuntoon. Putkinen itse kuoli jo 2001. Hän oli syntynyt marraskuussa 1920 Kelton pitäjässä, Mähnälän kylässä, noin 10 kilometriä Leningradista, joten ennen toisen maailmansodan syttymistä hän oli juuri ehtinyt kasvaa aikuiseksi. Tosin kovin pitkästä lapsuudesta ei hänen kohdallaan voida puhua, sillä isän kuoleman jälkeen alkoivat ensimmäiset muutokset kotikylässä vuonna 1927, jotka sitten pahenivat 1930 ja jatkuivat tunnettuun tapaan sodan syttymiseen asti ja senkin jälkeen, mutta niistä ajoista Putkisella on vähemmän kerrottavaa.

Muistelmien alkupuolen asioista minulle uutta asiaa ja siinä mielessä mielenkiintoisinta oli tavallisen elämän kuvaaminen ja esimerkiksi kauppamatkat Leningradiin. Orvoiksi jäätyään perheen lapset olivat joutuneet erilleen toisistaan ja eri sukulaisten hoiviin, Matin vanhimpana tehdessä eniten töitä. Vielä 1920-luvulla Inkerinmaassa ja Leningradissakin riitti ruokaa ja tavaraakin, mutta kollektivisoinnin ja muun sääntelyn "ansiosta" kaikesta oli lopulta puutetta, joten ruoan ja tavaran hankkimisesta tuli eräänlainen taito. Inkeriläisiä myös säännöllisesti pidätettiin ja karkotettiin. Tietoa muusta maailmasta toivat myös muutamat Matin tapaamat suomalaiset, jotka olivat lähteneet etsimään parempaa elämää, mutta todenneet sen jääneen väärälle puolelle rajaa.

Tulokset kyselystä, minkä "kevyen" kirjan lukisin seuraavaksi

Olin tehnyt blogiini kyselyn oikeastaan vain testatakseni toimintoa, mutta yllättäin siihen tuli myös ääniä, kiitokset niistä. Minulla pyörii hyllyssä useampiakin kirjoja, jotka olisi mukava lukea joskus, mutta aina tulee muuta, vähän erikoisempaa eteen. Lisäksi luen jo muutenkin niin paljon dekkareita, joten pidän niitä vähän kuin välipaloina, enkä erityisemmin "yritä" lukea niitä. Mutta joskus pitää saada jotain kevyempää ja helpompaa seuraavaksi, mutta sitten ongelmaksi tulee valitseminen. Siispä laitoin gallupin kysyäkseni maailmalta.

Liza Marklund: Halkovaras

Tumma nainen liukui varjona puiden välistä ääneti, henkeään pidättäen, valppaana.

Vedtjuven (1999)
Liza Marklund
suom. Katriina Huttunen
Otava 2010
48 sivua
(Ilmestynyt aikaisemmin Joulutarinoita-kokoelmassa,
Helmi Kustannus 2003)
BC-kirja
GR: 2 tähteä
★½

Toisin kuin koko muu maailma tuntuu olevan, minä en ole erityisemmin kiinnostunut skandidekkareista tai Nordic Noirista, millä nimellä sitä nyt haluaa kutsuakaan. Liza Marklund ilmeisesti on yksi suosituimmista kirjailijoista kansainvälisestikin, mutta oma tutustumiseni genreen rajoittuu Millennium-trilogian ensimmäiseen kirjaan, jonka työllä ja tuskalla sain luettua loppuun.

William S. Burroughs: Kissa sisälläni

4. toukokuuta, 1985. Pakkaan lyhyttä New Yorkin matkaa varten, olen menossa keskustelemaan kissakirjasta Brionin kanssa. Calico Jane imettää mustaa pentua kadunpuoleisssa huoneessa, jossa kissanpentuja pidetään. Nostan Touristerini. Tuntuu painavalta. Katson sisään ja siellä on Janen muut neljä pentua.
"Pidän huolta pienokaisistani. Ota ne mukaan minne ikinä menetkin."

The Cat Inside (1986)
William S. Burroughs
suom. Elina Koskelin
Sammakko 2005
105 sivua


Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★½

En ehkä ensimmäisenä olisi ajatellut William S. Burroughsia kissaihmisena. Yhtenä kuuluisimmista beat-sukupolven kirjailijoista hänet tunnetaan hiukan erilaisemmista, kiistanalaisemmista asioista... Mutta kissojen ihailussahan ei ole mitään kiistanalaista, se on täysin normaalia. Mutta ehkä tarkemmin ajateltuna kissojen itsenäisyys ja itsepäisyys juuri sopikin beatnikeille.

Kissa ei tarjoa palveluksia. Se tarjoaa itsensä. Totta kai se haluaa huolenpitoa ja suojaa. Ilmaista rakkautta ei ole olemassakaan. Kuten kaikki viattomat olennot, kissat ovat käytännöllisiä. Jotta voisi ymmärtää muinaisen kysymyksen, se pitää tuoda nykyaikaan. Tapaamiseni Ruskin kanssa ja minun muuttumiseni kissamieheksi esittää uudelleen ensimmäisten kotikissojen ja niiden ihmissuojelijoiden välisen suhteen. (s. 16)

Bonus lukijoille

Tai oikeastaan kavereilleni ja muille blogiini eksyneille...

Brittiläisen National Book Tokensin järjestämä kirjojen löytämiskilpailu, Caboodle. Hauska niitä on bongata, vaikkei voikaan kilpailuun osallistua.