Kylmän sodan agentti -
Kaukopartiojohtaja Lauri Solehmaisen elämäntarina (2011)
Heidi Ruotsalainen
Kustannusyhtiö Hai, 2011
176 sivua
Kirjastosta
GR: 4/5 tähteä
★★★★½
Vain muutaman luokan koulua käyneen karjalaispojan kohtalo vei sotien jälkeen kylmän sodan tiedustelumaailmaan ja lopulta Norjan ja Länsi-Saksan kautta Yhdysvaltoihin, kun maa alkoi polttaa Suomessa.
Kirja perustuu enimmäkseen Solehmaisen haastatteluihin, mutta kaikkea hänkään ei ilmeisesti suostunut kertomaan vielä 1980-luvullakaan, joten esimerkiksi hänen Neuvostoliittoon tekemiensä tiedusteluretkien todellinen määrä jää arvoitukseksi.
Minulle teoksen mielenkiintoisuutta lisäsivät tutut paikat ja henkilöt sekä useat aikaisemmin julkaisemattomat kuvat. Aihepiiristä lukeneille kirjassa ei liene paljoakaan uutta näkökulman lisäksi, mutta toisaalta tämä puoli historiaamme ei varmaan ole kovin yleisesti tiedossakaan. Lukiessa muutamat pilkku- ja kirjoitusvirheet hiukan haittasivat, samoin ainakin yhdessä kohdassa sama asia toistettiin tarpeettomasti. Nämä olisivat olleet helposti korjattavissa, mutta muuten kirja on hyvä tunnustus köyhistä oloista lähteneelle isänmaalliselle karjalaispojalle, jonka elämä ei ollut ihan tavanomainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina