"Mutta se ei ollut veljentyttärenne! Te se olitte jota aina tahdoin tavata", sanoi Poika.
Florence L. Barclay
Silkkiäispuun alla – Seitsemän päivän romaani
Werner Söderström Osakeyhtiö 1916
suom. Tyyni Haapanen
188 sivua
löytökirja
GR: 3 tähteä
★★★
Tänään on sekä ystävänpäivä että lukurauhan päivä, ja tämä kirja sopii mielestäni hyvin päivää juhlistamaan. Luin tämän myös loppuun ensimmäisen lukumaratonini ensimmäisenä kirjana. Itse kirja on löytö kirjaston vaihtokärrystä, ja kiinnittäkää huomiota vuosilukuun. Kyseinen kirja on nimittäin painettu Porvoossa tasan sata vuotta sitten ja siksi halusinkin lukea sen tämän vuoden aikana. Siihen eivät mitkään e-luku-laitteet pysty. Kirjassa on kangaskannet, joihin on painettu nimitiedot ja kuva puolestaan on liimattu. Ikäänsä nähden se on hyvässä kunnossa
Oli epäilemättä hyvin tavatonta tulla samassa keskustelussa verratuksi Jerikoon, Ephesolaisten Dianaan ja Jeanne d'Arciin, ja oli melkein hullunkurista että siitä voisi olla mielissään. (s. 30)Kirja kertoo keski-ikäisestä naisesta ja hänen ihailijastaan, Pojasta, joka päättää voittaa hänet itselleen seitsemässä päivässä, sillä niin kauan myös Israelin armeija piiritti Jerikoa. Poika ja nainen ovat kuitenkin jo tavanneet toisensa 20 vuotta aikaisemmin, kun nainen oli 16-vuotias ja Poika vasta kuuden vanha sinisessä takissaan. Lisäksi naisella on vanha ystävä Professori, jonka kanssa hän tapaa säännöllisesti henkevien keskustelujen ääressä ja joka tunsi jo hänen isänsä.
Florence L. Barclay oli ymmärtääkseni aikoinaan suosittu kirjailija ja ainakin yksi hänen romaaneistaan ikuistettiin mykkäelokuvana valkokankaallekin, ja kyllähän tästäkin nykyajan romattiset elokuvat vähän tulivat mieleen. Ilmeisesti tämäkin on ollut aikansa bestseller, kun oli suomeksikin julkaistu varsin nopeasti ja useampia painoksiakin näköjään otettu. Ehkä on kuitenkin liioiteltua puhua klassikosta, sillä aikaa kirja ei ole oikein kestänyt. Yllätyinkin siis, kun huomasin, että tästä on otettu uusi painos vuonna 1994.
Voimastaan varma mies viehättää, mutta lopulta kuitenkin arka ja epävarma tavallisesti voittaa. Jaloimman naistyypin synnynnäinen epäitsekkyys saa hänet pikemmin antautumaan säälinsä kuin väkevimmänkään halunsa valtaan. Sellaisissa tapauksissa avioliitto ja marttyyriys usein – vaikkakaan ei tietoisesti – merkitsevät samaa, ja sama puhdas, pyhä rohkeus, joka astui hymyillen roviolle, astuu hymyillen myöskin alttarille. (s. 110)Mielenkiintoisinta tarinassa oli ajankuva ja kuinka "hakkailua" kuvaillaan, seurusteluksi sitä ei oikein voi sanoa. Tämän ajan lukija myös tietää, että tuota maailmaa oli jäljellä enää vain muutama vuosi, sillä vain kolme vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen ensimmäinen maailmansota alkoi, ja varmaan Poikakin olisi lentäjänä liittynyt ilmavoimiin ja osallistunut taisteluihin. Nykyajan "chick-liteistä" kirja eroaa myös siinä, että uskontoon ja Raamattuun viitataan usein, vaikka hahmot eivät ehkä ole erityisen uskonnollisia sen ajan mittapuun mukaan, kristinusko vain oli suurempi, ja luonnollisempi, osa ihmisten elämää silloin. Naiskuvakin oli vähän erilainen, kuten ylläolevasta lainauksesta voi lukea, vaikka päähenkilö onkin aikaansa nähden varsin itsenäinen nainen.
Itse tarina oli jälleen "ihan mukava", mutta toisaalta minähän en jaksa lukea nykyajankaan romanssikirjallisuutta, joten ei tämä minusta niille hävinnyt ja loppukin pääsi vähän yllättämään. Aika hidastempoinenhan tämä oli, vaikka romanssiin menikin alaotsakkeen mukaisesti vain se seitsemän päivää, mutta nämä päivät koostuivat enimmäkseen keskusteluista teetä juoden. Nykyaikaan siirrettynä se kuulostaisi tylsältä, mutta ehkä ylempi keskiluokka Englannissa seurusteli näin aikoinaan. Mielenkiintoisena yksityiskohtana voi pitää myös sitä, että jo viisikymppisen professorin ei voi olettaa olevan tarpeeksi varakas pyytääkseen jo varakasta naista naimisiin, mutta parikymppinen perijällä on siihen täysi mahdollisuus ja näin häntä voisi pitää parempana sulhasehdokkaana. Ja mitä ihmettä ovat "räjähtelevät kaakut", jotka tuntuivat olevan kovin suosittuja? Nimensä ne saivat siitä, että ne "paukahtelivat", jos niitä yritti syödä jotenkin normaalisti, tai jotain sen suuntaista.
"Ja tuli ehtoosta ja aamusta seitsemäs päivä."Omassa bingossani kirja täyttää ruudun N4, kirjoitettu välillä 1875-1924, ja on siis osa lukumaratonia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentti ilahduttaa aina